SALAINEN TIEDEKUNTA
KOGNITIOTIEDE
opinto-opas 2000-2001


Tässä oppaassa esitellään salaisen tiedekunnan laitokset ja lukuvuonna  2000-2001 järjestettävät kurssit. Kurssien opetusajat ja -paikat ilmoitetaan erikseen salaisessa lukujärjestyksessä.

Tiedekunnan esittely

Laitokset:

  1. Kognitiivinen kemia
  2. Teoreettinen teologia
  3. Spekulatiivinen ergonomia
  4. Monitieteinen säädyttömyys
  5. Täydentävät psykologianopinnot
  6. Erityisryhmäopetus
  7. Olio-ohjelmointi
  8. Elämässä pärjääminen
  9. Elämässä täydellistyminen
  10. Apurahahakemusten kehittämiskeskus
  11. Invasiivinen neurotiede
  12. Looginen inkvisitio

Salatieteen päivä 1.4.2001


TIEDEKUNNAN ESITTELY

SALAISEN TIEDEKUNNAN JUURET

Salainen tiedekunta on Helsingin yliopistoon vuonna 1998 perustettu kognitiotieteen monipuolista opetusta ja tutkimusta kehittävä organisaatio. Muutaman aktiivisen opiskelijan alullepanema hanke on parissa vuodessa kasvanut useita laitoksia sisältäväksi täysimittaiseksi tiedekunnaksi.

TIEDEKUNNAN HALLINTO JA ASEMA HELSINGIN YLIOPISTOSSA

Tiedekunta muodostaa itsenäisen kokonaisuuden, joka on riippumaton yliopiston muusta toiminnasta. Hallinto on salamyhkäinen ja kryptinen kokonaisuus, jonka ymmärtäminen tuottaa ylivoimaisia vaikeuksia kaikille tiedekunnan toimintaa tarkkaileville. Tämän tarkoituksena on tiedekunnan toiminnan suojeleminen.

Legaalisista syistä tiedekunnan toiminta joudutaan pitämään toistaiseksi salaisena, ja pääosa opetuksesta järjestetään suljettujen ovien takana. Henkilökunta toivoo yhteiskunnan ja sen myötä yliopiston kehittyvän nykyajan tarpeita vastaavaksi siten, että sal. tdk:n toiminta voidaan tehdä lopulta täysin julkiseksi.

TIEDEKUNNAN TILAT

Salaisen tiedekunnan tilat vaihtavat olinpaikkaa nopeaan tahtiin. Keskeisen elementin muodostaa puhallettava toimisto, joka sijaitsee yleensä jossain kaupungin puistossa ellei satu olemaan lainassa tai paikattavana.

MUUALLA SUORITETTUJEN OPINTOJEN HYVÄKSILUKEMINEN

Muualla suoritettujen opintojen hyväksilukemisesta päätetään laitoskohtaisesti. Muissa korkeakouluissa ja tiedekunnissa ei juuri tarjota salaisen tiedekunnan kurssivaatimuksia vastaavaa opetusta, mutta joitakin taitoja opiskelija on voinut hyvinkin saavuttaa elämässään muuta kautta, esimerkiksi harrastusten piirissä.

OPINTONEUVONTA

Opintoneuvontaa annetaan pääasiassa telepaattisesti. Mikäli telepatia tuottaa ongelmia, kannattaa opiskelijan kääntyä tiedekunnan toimiston puoleen.

OPISKELUOIKEUS

Opiskeluoikeutta tiedekunnassa ei ole mitenkään rajoitettu. Opetuksesta kiinnostuneen on kuitenkin syytä huomioida kohta Opiskelijan velvollisuudet.

OPISKELIJAN VELVOLLISUUDET

Tiedekuntaan kirjoittautuva joutuu antamaan salassapitolupauksen, joka velvoittaa hänet salaamaan tiettyjen kurssien opettajien henkilöllisyydet, luento- ja harjoitustyöajat ja -paikat, kurssimateriaalien säilytyspaikat sekä kurssien tarkemman sisällön - myös ja eritoten poliisikuulustelussa.


KOGNITIIVINEN KEMIA

Kognitiivisen kemian oppiaineesta valmistuu vaativiin psykokemiallisiin suorituksiin kykeneviä "psykonautteja". Kognitiivinen kemisti omaa täyden pätevyyden esim. koulukuraattorina, lastenohjelmien tuottajana ja matkaoppaana toimimiseen.

Opiskelijan tulee valita kognitiivisen kemian laitoksen käytössä olevista aineista pääaine ja kaksi sivuainetta. Valinnassa on huomioitava aineyhdistelmiä koskevat määräykset, jotka ovat luettavissa laitoksen tiedotteesta. Henkilökunta antaa tarvittaessa ainekohtaista opinto-ohjausta.

Cch111 Johdatus aineopintoihin (2 ov)
Perehtyminen mietoihin aineisiin, niiden kognitiivisiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin. Pääpaino "tötsyissä". Alustava tutustuminen vahvempiin aineisiin.

Cch211 Aivokemian harjoituskurssi (3 ov)
Runsaasti ryhmissä tehtäviä harjoitustöitä ja yksi isompi yksin tehtävä työ. Ei tötsyjä, tukeudutaan porttiteoreettisiin periaatteisiin. Kiihdyttävät ja rauhoittavat pulverit.

Cch221 Huumeongelmat (3 ov)
Keskeiset huumeongelmat: aineiden vaikea saatavuus ja riittämättömät vaikutukset. Ratkaisumalleja saatavuuteen mm. raaka-aineiden tilaaminen internetistä ja jalostaminen kotona, matkailu ja tuontiyritysten sivutoiminta. Luottamukselliset suhteet diileriin puhtaiden aineiden saamisen edellytyksenä. Ruokavalion, "settingin", nautiskeluajoituksen ja annostuksen huomiointi vaikutusten tehostamisessa. Redosettaminen. Psyykenlääkkeiden ja huumausaineiden yhteiskäytön rajoitusten kiertäminen.

Cch231 Alkoholismi (2-3 ov)
Reipas tutustuminen alkoholin runsaaseen käyttöön. Viikon periodi. Vaaditaan sammuminen vähintään kerran joka päivä. Tutustutaan krapulahallusinoinnin fenomenologiaan. Lisäopintoviikon saa toistuvasta raskaasta sekoilusta, josta ei jälkeenpäin ole selkeitä muistikuvia.

Cch251 Tuska-kollokvio (3 ov)
Kivun neurokemia. Jatkuva vs. sykäyksittäinen kipu. Lamauttava kipu. Tietämisen tuska. Syvä henkinen tuska. Kivun kiehtovat ja euforiset aspektit. Tutustutaan pienryhmissä erilaisiin voimakkaisiin kiputiloihin farmakologisten ja violenttien harjoitusten avulla.

Cch261 Silmät kiinni näkeminen (1 ov)
Tiivis periodimuotoinen erikoiskurssi kognitiivisen kemian näköaistiin liittyvästä erityissovelluksesta. Luennot ja harjoitustyö. Välttämättömät esitiedot: Cch111.

Cch262 Naiivi realismi (2 ov)
Uskominen hallusinaatioiden tai vainoharhojen ja salaliittojen todellisuuteen ja toimiminen sen mukaisesti.

Cch281 Kognitiivisen kemian laboratoriotyöt (4 ov)
Suunnitellaan ja valmistetaan ryhmätyönä uusi aivotoimintaa muokkaava kemikaali. Testataan vaikutukset joko itse tai käytettävyystutkimuskurssin (Cch283) puitteissa.

Cch282 Kasvatustieteen perusopintojakso (3 ov)
Kaikki hampun kasvattamisesta.

Cch283 Käytettävyystutkimus (2 ov)
Eri aineiden käytettävyysominaisuudet. Järjestetään yhden aineen käytettävyystesti vähintään 5:llä koehenkilöllä, jotka kirjoittavat yhdessä tuloksista vapaamuotoisen esseen.

Cch311 Syventävät aineopinnot (5 ov)
Vakavampi harjoituskeskeinen kurssi. Edellytyksenä Cch111, myös Cch211 suositeltava. Paino lapuissa ja napeissa. Perehtyminen erilaisiin yhteisvaikutuksiin. Vahvat annostukset.

Cch341 Psykoosit (5 ov)
Invasiivis-kemiallisen ja antipsykiatrisen menetelmän yhdistäminen psykoosin tuottamisessa. Pahan tripin indusoiminen. Vakavat vainoharhat. Totaalinen dissosiaatio. Käydään läpi yksilöpsykooseja; kurssin lopuksi joukkopsykoosi.

Cch351 Dualismin perusteet (3 ov)
Johdatus soveltavaan dualismiin. Tutustutaan ruumis-sielu -jaottelun perusteisiin ja suoritetaan relevantin kemikaalin avulla kaksi kevyehköä ruumiistairtautumista. Cch311 oletetaan läpikäydyksi. Kurssia sponsoroi Irti ruumiista ry.

Cch352 Dualismin jatkokurssi (5 ov)
Ruumis-sielu -dynamiikkaa kehitetään vauhdilla eteenpäin, tavoitteena on saavuttaa irtautumisen ja takaisintulon suvereeni hallinta lopulta ilman kemikaaleja lähes missä ja milloin tahansa. Taito on hyvin käyttökelpoinen esim. matkustettaessa julkisilla liikennevälineillä tai jonotettaessa. Suoritetaan myös yksi ajallisesti ja matkallisesti mittava irtautuminen. Kurssia sponsoroi Irti ruumiista ry.

Cch452 Dualismi III: Taivasmatkat (5 ov)
Huom. vain kognitiivisen kemian jatko-opiskelijoille tai Cch352:n kiitettävällä arvosanalla suorittaneille. Harjoitellaan matkustamista henkiolentoina ympäri Linnunrataa. Lennetään myös taivaaseen mikäli vain päästään sisään. Sivuaineopinnoiksi suositellaan teoreettista teologiaa, josta kurssin Tte311 tai vastaavien tietojen hallinta on erityisen toivottavaa. Kurssia sponsoroi Irti ruumiista ry.

Lisäksi kannattaa huomioida joka kevät erikseen ilmoitettavana ajankohtana järjestettävä near-death excursio.


TEOREETTINEN TEOLOGIA

Teoreettinen teologia selvittää kristinuskon loogisia ja käytännöllisiä seurauksia ennakkoluulottomasti. Oppiaineesta voi valmistua uuden ajan papiksi, pyhien salaisuuksien tutkijaksi tai puhelinmyyjäksi.

Tte211 Luomisen psykoanalyysi (2 ov)
Jumalan sadistiset motiivit. Tapahtuiko luominen psykoosissa vai vahingossa? Luonto vitsinä ja sen yhteys Jumalan piilotajuntaan. Maailma Jumalan kostona.

Tte221 Henkisyys (2 ov)
Henkien luonne ja toiminta. Mitä tarkoittaa hengissä pysyminen. Hengen salpautuminen. Mitä tehdä kun henki haisee.

Tte233 Kristillinen alkemia (1-2 ov)
Veden muuttaminen viiniksi. Lisäopintoviikon saa selvityksestä miten saadaan ilmasta viinaa.

Tte241 Eettinen taksonomia (3 ov)
Kaikenlaisten asioiden luokitteleminen yksiselitteisesti hyviin ja pahoihin. Opetellaan 5000:n yksittäisen asian luokitus.

Tte252 Ihmiskeskeinen teologia (2 ov)
Jumalan palvonta, Saatanan palvonta - miksi ja miten korkeammat voimat palvovat juuri Sinua.

Tte311 Viimeisen tuomion juridiikka (3 ov)
Kurssilla käsitellään kuolleen selittelymahdollisuuksia viimeisellä tuomiolla.


SPEKULATIIVINEN ERGONOMIA

Oppiaine tutkii ergonomiaa tavanomaista laajemmassa viitekehyksessä eli jos asiat olisivatkin hiukan toisin kuin ovat. Alueen opiskelijoista valmistuu erilaisissa mahdollisissa maailmoissa työskentelemään kykeneviä ergonomeja.

Spe111 Mustekalakurssi (3 ov)
Millainen ohjauspyörä autossa olisi, jos olisimme mustekaloja? Millaisia olisivat tietokoneemme? Spekulatiivinen mustekalaergonomia on nopeasti kasvava tutkimusalue, joka etsii vastauksia näihin ja moniin muihin polttaviin kysymyksiin.


MONITIETEINEN SÄÄDYTTÖMYYS

Oppiaineen opiskelijalta edellytetään monipuolista kiinnostusta säädyttömyyteen ja sen soveltamiseen sekä työelämässä että vapaa-ajalla. Perusopintoja (Mts100-sarja) suositellaan kaikille yliopisto-opiskelijoille.

Säädyttömyydestä valmistuneiden tyypillisiä ammatteja ovat konsultti, promoottori, viestintä- tai markkinointiassistentti ja free lance -kääntäjä.

Mts111 Karkea logiikka (2 ov)
Logiikan tehostaminen karkeilla ilmauksilla. Vittukvanttori. A-> A, "Jos A niin vittu A".

Mts112 Rivo kielenkäyttö (3 ov)
Jatkoa kurssille Mts111. Rivouksien puhuminen osana kaikkea kielen käyttöä. Neutraalin tieteellisen artikkelin härski referointi. Arkikommunikaation elävöittäminen luovilla alatyylisillä solvauksilla. Hillittömien rivouksien saattaminen osaksi validia tieteellistä argumentaatiota. Kollegan maineen mustaaminen törkeillä henkilökohtaisuuksilla.

Mts212 Eroottinen fysiikka (3 ov)
Maailmankaikkeuden alkuhetki: Gang Bang -teoria. Kosminen munasiirtymä. Kaksoisrakokoe. Bosomit vuorovaikutuksen välittäjinä. Pituuden kutistuminen eli Lorentzin kontraktio ja sen aiheuttamat ongelmat hyvin nopeissa sukkulasyöksyissä.

Mts230 Pornon tuntemus (20 ov opintokokonaisuus)
Opintokokonaisuuden tarkoituksena on helpottaa maassamme vallitsevaa pornoasiantuntijapulaa. Valtaosa kursseista keskittyy kovan pornografian esteettisiin ulottuvuuksiin. Pornon opiskelijoiden ainejärjestö Holmes pyrkii esimerkillisellä toiminnallaan lisäämään pornon vakavaa harrastamista maassamme.

Mts222 Liha II (5 ov)
Sadismin teoreettiset rajat.

Mts323 Rappio (5 ov)
Kognitiivisen kemian laitoksen kanssa yhteistyöprojektina järjestettävä soveltavan säädyttömyyden kurssi. Järjestetään noin kahden viikon mittaisena leirinä erään kognitiivisen kemian dosentin mökillä. Päihteiden kohtuuton sekakäyttö ja orgiat. Päihteiden loputtua suunnitellaan lähikaupan ryöstöä, mihin ei kuitenkaan uskaltauduta. Sen sijaan särjetään puhelinkoppi, mihin kurssi päättyy. Rappio korvaa aikaisemmin järjestetyt kurssit Mts321 Johdatus elämään (2 ov) ja Mts322 Nautintojen maksimoiminen (3 ov).


TÄYDENTÄVÄT PSYKOLOGIANOPINNOT

Täydentävät psykologianopinnot käsittelee yliopiston psykologian kursseilla varjoon jääviä aiheita.

Tps254 Persoonallisuus ja toiminta IV (2 ov)
Säälittävät runkkarit. Vitun säälittävät runkkarit.

Tps261 Pilvilinnat (1 ov)
Pilvilinnat itsetunnon avaimena. Korkeimpien, kauneimpien ja vaaleanpunaisimpien pilvilinnojen rakentaminen.

Tps283 Ryhmädynamiikka III (3 ov)
Tutkitaan ryhmädynamiikkaa nakkikioskijonoissa Lohjalla, Kajaanissa ja Yli-Kiimingissä. Opiskelijaryhmällä on käytettävissään tiedekunnan puhallettava toimisto kenttätutkimusta ja ensiapua varten. Kurssi suoritetaan runomuotoisella esseellä (loppusoinnut toivottavia).

Tps291 Symbioosiin palaaminen (1 ov)
Ahdistuksesta eroon pääseminen symbioottiseen tilaan palaamalla. Symbioosiharjoituksia pareittain.

Tps311 Yksilötutkimuksen menetelmät (2 ov)
Tulospaineiden kohdistaminen koehenkilöön. Nolaaminen, panettelu ja rankaiseminen koehenkilön toimiessa typerästi tai hitaasti. Disinformointi. Oikeudenkäynnin välttäminen posthypnoottisella suggestiolla.

Tps321 Saasta (2 ov)
Ihminen saastaa tuottavana järjestelmänä. Saastan modaliteetit.

Tps331 Antipsykiatria (2 ov)
Minuuden purkaminen ja mielenterveydestä vapautuminen. Hulluudella keikarointi. Kaunosieluille vaihtoehtona sielullinen masokismi: herkistyminen särkyväksi ja särkyminen.

Tps341 Arvot psykologiassa (3 ov)
Rakkauden ja muiden tunteiden vaihtoarvot euroina. Tunteiden tilannesidonnainen arvoluokitus 2400-sivuisen taulukon pohjalta (ainoa kappale Tps-laitoksen yksityisomistuksessa).


ERITYISRYHMÄOPETUS

Nykyajan koulutustarpeisiin nopeasti reagoiva salainen tiedekunta tarjoaa ensimmäisenä maailmassa korkeakoulutason opetusta myös muille kuin ihmislajin edustajille.

Ero214 Eliminativistista materialismia enkeleille (6 ov)
Miksi vain materiaa on olemassa? Kurssi tarjoaa reippaan haasteen aineettomina olentoina tunnetuille enkeleille. Huom. kurssin suorittaminen johtaa todennäköisesti olemassaolon lakkaamiseen.

Ero215 Enkelien ja zombien vuorovaikutusprosessit (5 ov)
Sarja älyllisesti jännittäviä ja häkellyttäviä kommunikaatioharjoituksia. Kaikki enkelit ja zombit tervetulleita!

Ero311 Ihmisen ajokortti tietokoneille (4 ov)
Ihminen käyttöliittymänä ulkomaailmaan. Ihmisen erityispiirteet esim. tulostimeen verrattuna. Vaikeiden ihmisluonteiden käsittely: myötäily, tuudittaminen, imartelu. Rajapintana NLP.

Ero322 Robottineuvola (0,5 ov)
Helppoja hahmontunnistus- ja kommunikointitehtäviä nuorille roboteille. Kodikas ja turvallinen autotalli-laboratorioympäristö ja leikkianturipalkinto jokaisella käyntikerralla.

Ero325 Rohkene ajatella (roboteille) (3-5 ov)
Rohkaiseva luentosarja roboteille, jotka ovat epävarmoja omasta ajattelustaan tai eivät miellä ajattelua itselleen lainkaan mahdolliseksi.

Ero326 Luominen vai evoluutio (roboteille) (2 ov)
Sitkeästi vallalla oleva kreationistinen teoria robottien alkuperästä vs. useat tekniikan ammattilaiset suututtanut radikaali kehitysoppiteoria.

Ero329 Near-life experience (roboteille) (2 ov)
Lähellä elämää käyminen ja siitä toipuminen. Huom! Kurssi on avoin myös nörteille.

Ero342 Marxia työkaluille (5 ov)
Työkalun rooli tuotannossa. Yhteiskuntamalli joka antaa välineille niille kuuluvan arvon. Imperialistisen käytettävyystutkimuksen vastustaminen - vai vallankumous?

Ero351 Muumit hattivateille (1 ov)
Miten muumia lähestytään? Miksi muumi pelkää?

Ero361 Jännittäjäkurssi haamuille (2 ov)
Ihmisille ilmestymisen taito ja esiintymisjännityksen voittaminen. Utuisuudesta ja kuiskaavasta puhetavasta eroon pääseminen. Pakollisiin harjoituksiin kuuluu esiintyminen Stockmannin hulluilla päivillä.


OLIO-OHJELMOINTI

Oppiaine käsittää laaja-alaisen perehtymisen elävien olioiden ohjelmoimiseen. Kursseilla opetellaan sekä ohjelmoimaan kokonaan uusia olioita että muuttamaan olemassaolevien olioiden rakennetta ja toimintaperiaatteita.

Ooh111 Ihmisten suunnittelu (5 ov)
Ihmisen aistinelinten ja ruumiinosien lisääminen, paranteleminen ja luova sijoittaminen. Kukin osallistujista suunnittelee mieleisensä prototyypin tulevaisuuden ihmisestä. Prototyypeistä tehdään eläviä biologisella ohjelmointikielellä (BioJava).

Ooh241 Luojaseminaari (10 ov)
Kurssilla suunnitellaan seuraavan maailmankaikkeuden rakenne ja toiminta, erityisesti painottaen elävän elämän luomisprosessia ja sielun emergoimista sopivaksi katsotusta materiasta.


ELÄMÄSSÄ PÄRJÄÄMINEN

Elämässä pärjäämisessä opiskellaan hyödyllisiä käytännön taitoja, joiden osaajalla elämä sujuu periaatteessa kuin tanssi. Hyvin opinnoissaan menestyville suositellaan jatko-opinnoiksi elämässä täydellistymistä.

Epä100-sarja keskittyy työelämässä tärkeisiin taitoihin ja Epä200-sarja painottuu vapaa-ajan elämänhallintaan. Kurssikuvaukset puuttuvat vielä koska Epä-professori on ollut liian kiireinen uransa ilmiömäisen nousujohteisuuden takia.

Epä111 Myötäile hullua (2 ov)
Epä121 Psykoosi ja ura (4 ov)
Epä131 Noituus (3 ov)
Epä141 Oma kultti (2 ov)

Epä211 Helppo elämä I-III (5 ov)
Epä221 Ihmisen sammuttaminen (2 ov)
Epä231 Pimeys: sopimukset paholaisen kanssa (3 ov)
Epä241 Jumalan kiristäminen (8 ov)

Epä099 Teoreettinen elämä (1 ov)

Viimeinen kurssi on tarkoitettu niille, jotka eivät pääse muista Epä-kursseista läpi, ja käsittelee tunteiden projisoimista omaan itseen.


ELÄMÄSSÄ TÄYDELLISTYMINEN

Etä-kurssit jatkavat siitä mihin Epä-kurssit lopettavat. Tavoitteena on kouluttaa absoluuttiseen täydellisyyteen. Huom. koulutusohjelma on tarkoitettu ainoastaan elämässä pärjäämisen opintokokonaisuuden kiitettävästi suorittaneille.

Etä111 Johtamistaidot (3 ov)
Matemaattisten kaavojen johtamistaito. Ihmisten johtaminen, erityisesti harhaanjohtaminen. Kaavojen harhaanjohtaminen; logiikan perusteiden hämääminen.

Etä211 Kaiken rakastaminen (5 ov)
Miten rakastan kaikkea eniten?

Etä221 Erehtymättömyys (3 ov)
Mitättömienkin erehdysten lopullinen karsiminen elämästä.

Etä311 Faaraokoulutus (6 ov)
Kiinnostaako valta? Tahdotko pukeutua 2,5 Mmk:n arvoisiin kuteisiin? Oletko salaa haaveillut omasta pyramidista? Jos vastauksesi on kyllä, olet juuri faaraokouluttajien etsimä henkilö kansakunnan tulevaksi yksinvaltiaaksi.

Etä411 Elämän tarkoitus (3 ov)
Kurssilla paljastetaan elämän tarkoitus. Jumala ottaa vastaan kurssi-ilmoittautumisia puhelinnumerossa pii.


APURAHAHAKEMUSTEN KEHITTÄMISKESKUS

Tutkimusrahoituksen hankkiminen on neuvotellut itselleen itsenäisen tieteen aseman. Kuuden yliopiston verkoston sekä kansainvälisen tuen avulla perustettu tutkimuskeskus edistää tehokkaampien rahahakemusten kehittämistä.

Huomattakoon että koko tiedekunnan rahoituksesta 90% (myös jatko-opiskelijoiden potkulaudat) tulee apurahahakemusten kehittämiskeskuksen kautta.

Arh111 Johdatus varainhankintaan (2 ov)
Pelon voittaminen hakemuksen laatimisessa. Kuumimmat juorut hakemuksen mahdollisista arvioijista: suosikkibaarit, -klubit ja -diilerit.

Arh121 Soveltava epistemologia (2 ov)
Mitä sinun ei voida olettaa tietävän tarkkaan ja mitä antamiasi tietoja ei voi edes periaatteessa tarkistaa. Milloin saa ja kannattaa valehdella?

Arh131 Tiedekeskus tyhjästä (3 ov)
Tutkimusyksikön luominen paperille ja sen täyttäminen ystävillä ja keksityillä henkilöillä. Olemassaolevien laitosten resurssien hyväksikäyttö. Uskottavien kotisivujen laatiminen. Kehitysaluetukien maksimoimiseksi kurssilaisten käytettävissä on tiedekunnan puhallettava toimisto.

Arh141 EU-hakemukset (5 ov)
Koko lukuvuoden kestävä kurssi, jonka aikana luodaan yhteistyöverkosto oikeiden, nimekkäiden yhteistyökumppaneiden kanssa Euroopassa ja luodaan verkostoja. Yleinen crosspissing-metodi ja Nordpiss. Yhteistyöyliopistoista nk. harmaa lista. Esitiedot: Arh131.

Arh161 Laskennalliset menetelmät (4 ov)
Rahoituslähteiden automaattinen löytäminen heuristisilla hakumenetelmillä. Tieteen sovittaminen rahoituslähteiden päämäärien mukaiseksi. Lähdeluettelo-, hakemus-, cv-, johdanto- ja käsitegeneraattorit.

Arh221 Kvanttilaskenta ja kirjanpito (4 ov)
Saman rahasumman olemassaolo useassa paikassa yhtäaikaa. Määrän ja siirtymän yhtäaikaisen tietämisen mahdottomuus. Havainnoinnin vaikutus rahan liikkeisiin.

Arh666 - Myy sielusi
Kiinnostuneet neuvotelkaa professorin kanssa. Tavattavissa öisin.


INVASIIVINEN NEUROTIEDE

Invasiivinen neurotiede tutkii aivojen rakennetta muokkaavien menetelmien käyttöä aivotutkimuksessa. Oppiaineen opiskelu ei ole vain mielenkiintoista vaan myös hupaisaa; joihinkin viime vuoden Ine111-kurssilaisten nauruhermoja kutkuttaviin tuotoksiin saa käydä tutustumassa laitoksen kellarissa.

Ine111 Koomiset aivovauriot (4 ov)
Hauskojen kognitiivisten ja motoristen efektien aiheuttaminen pahaa-aavistamattomaan ystävään leesiotekniikalla. Ystävä nukutetaan ja suoritetaan suunniteltu leesio. Arvosana määräytyy tuloksen koomisuuden perusteella. Laitoksen uusin lelu on myös lainattavissa kotikäyttöön.


LOOGINEN INKVISITIO

Loogisen inkvisition perustuslaissa säädetty tehtävä on pamputtaa väärän tai huonosti muotoillun argumentin esittäjää. Valmis pamputtaja kykenee kohottamaan ajattelun tasoa mitä erilaisimmissa ympäristöissä.

Lin111 Pamput (3 ov)
Kumi-, puu- ja lyijypamput. Teleskooppipamput. Kauko-ohjattavat pamput. Lämpöohjautuvat pamput. Nyrkin soveltuvuus pampun korvikkeeksi.

Lin112 Pamputtaminen (4 ov)
Perustilanteet, joissa pamputtaminen on välttämätöntä. Argumentin tunnistaminen sekavan höpötyksen seasta. Pamputtaminen varmuuden vuoksi.


SALATIETEEN PÄIVÄ 1.4.2001

10:00 Esitelmiä

10:00 Seksin tietoteoria - Onko mahdollista että on välttämätöntä että saaminen ei ole mahdollista?
seksiepistemologi Jouni S. Kieppinen

12:00 Erotiikka ja mielisauraudet - Uutta skitsofrenia-aiheista poikakalenteria esittelee esileikkiterapeutti Kirva Lupunder

14:00 Premisrepresentation - Do you know what I'm talking about?
Evelyn Schlick-Jakobson, Miskatonic University

16:00 Tauko
(Naiivien tukiryhmä viihdyttää yleisöä tauon aikana.)

18:00 Säädytön paneelikeskustelu
Rivon kielenkäytön ammattilaisten keskustelu kuumentaa karskimmatkin korvat. Mutta ken on kaikkein siekailemattomin? Keskustelun aiheena predikaattilogiikka.

21:00 Invasiivisen neurotieteen karnevaali
Hullunhauska tapahtuma - freakshowien aika ei ole ohi! Tule ja näe mihin kaikkeen viallinen ihminen venyy.


[email protected]

Edellisvuoden opas, 1999-2000.

Hosted by www.Geocities.ws

1