Homepage of Anu Heikkilä

¤¤ Home  ¤¤  CV  ¤¤  Articles  ¤¤  Gallery ¤¤ Links ¤¤

Kaikkia ammatteja ei arvosteta

Työt näkyvät, tekijät eivät

Esimerkiksi siivoajat, kassat ja kaupungin puhtaanapitotyöntekijät tekevät työtä, jonka merkitys usein huomataan vasta kun hommat ovat hoitamatta. Työtä tehdään näkyvillä, mutta useiden silmissä tekijät häipyvät näkymättömiin. Vaikka työ on raskasta ja välttämätöntä ei ammattilaisia arvosteta ja tervehdykseenkin vastaaminen helposti unohtuu kun toivottajana on supermarketin kassa tai oman työpaikan siivoaja. Sanotaan vain kissan elävän kiitoksella, mutta hyvä palaute tuo oman ilonsa aherrukseen, jolle ei loppua näy. 52-vuotias Eila Pesonen on ollut siivousalalla jo 17 vuotta, joista viimeiset kymmenen keskustan yläasteella.
- Joka aamu kävelen töihin kuudeksi, kerttoo rantakyläläinen, joka ei ikään ole joutanut olla työttömänä. Kokemusta on kaupasta, baarista, taksin ratista, omien ja vieraiden lasten hoidosta ja onpa Eila tavattu lehmiäkin lypsämästä. - Olen aina pitänyt siivoamisesta, selvitttää Eila uravalintaansa. Alalle lähtemiseen antoi aikoinaan ponniketta myös säännöllinen työaika, lasten ollessa pieniä oli mukava olla yhdessä kotona.
Aikanaan solmittu työsopimus oli varsin erikoinen. Pesosen mukaan yleinen käytäntö tuolloin oli, että siivoajien sopimus solmittiin vain syksystä kevääseen. Tätä mukaa eivät päässeet ikälisätkään kertymään. Nyt viimeiset ikälisät on vihdoin saatu ja työpaikkakin vakinainen.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä

Vaikka itse pitäisikin tekemästään työstä ei muitten aliarvioiva suhtautuminen arjen aherrusta paljon auvoisemmaksi tee. Koulumaailmassa on viime vuosina korostettu hyvien tapojen merkitystä, mutta oppi ei ole tainnut kolahtaa kaikkien opettajienkaan päähän.
- Minä kun olen maalta kotoisin niin minuulle on tuo tervehtiminen ollut aina niin kun itsestään selvyys. Sen takia se varmaan aluksi niin kovasti teki pahaa kun hyvät huomenet toivotin töissä, eikä vastausta aina kuulunut. Teki mieli sanoa sille aikaiselle ihmiselle, että tule hyvä huomen takaisin kun et kelvannut, miettii Eila hiljaisena.
Voisikin miettiä, mitä edellytyksiä näillä tervehtimättömillä opettajilla on opettaa hyviä tapoja oppilailleen, kun eivät itse osaa edes alkeita. Suunta on kuitenkin Pesosen mielestä parempaan päin.
- Oppilaiden suut on meitä kohtaan siistiiytynyt paljonkin. Aikaisemmin sai töissä ollessaan kuulla kaikenlaista, mutta aika pitkälle fiksuja on nämä nykynuoret, kiittelee Pesonen.
Siivoajan työ on melkoisen näkymätöntä. Johonkin aikaan siivoajien haluttiin olevan entistäkin näkymättömämpiä – työajat olisi haluttu siirtää alkamaan koulun jälkeen. Siistiä pitäisi olla, mutta siivoajat eivät saisi näkyä.
- Siihen minä sanoin, että eikös se ole mmukava kun meillä siivoajillakin on lapset, että myö saadaan olla niitten kanssa illalla kun on normaalit työajat. Niitä avainkaulalapsia on muutenkin ihan liikaa, tuumii Pesonen.
Tavallaan myös koulusiivoojan työ on helpottunut. Enää ei hangata sotkuja kynnet verillä seinistä, kun tiedetään, ettei ne lähde kunnolla kuitenkaan, tuumii Eila.

Vaikka -siivoaja

Työn hyvänä puolena on sen itsenäisyys, mutta toisaalta haluaisi kuulla, miten työt on tullut tehtyä. Liikaa kehuja Eila ei työstään kuitenkaan kaipaa.
- Nyt on palautetta joiltain opettajilta saanut esimerkiksi sellaista että ompas mukava mennä töihin noin puhtaaseen luokkaan. Siitä tulee hyvä mieli kun tietää tehneensä hyvää jälkeä.
Siivoajien ammattikunnan arvostus on vähäinen huolimatta esimerkiksi siitä, että nykyiset koulutetut siivoajat osaavat paljon muutakin kuin heiluttaa rättiä ja luututa lattioita.
Kaikesta huolimatta siivoajien tekemää työtä Pesosen mukaan arvostetaan enemmän kuin aikaisemmin. Vielä tietysti löytyy ammattikunnan aliarvostajiakin, muun muassa jotkut siivoajat itse. Hyvän itsetunnon säilyttäminen saattaakin olla työn takana.
- Aikaisemmin myö alennettiin itsemme kuttsumalla ammattia vaikka-siivoajaksi Nykyisin mie en ennää sellaista tee.
- Tänä päivänä pitää olla ylpeä siitä, etttä on siivoajaksi päässyt, kertoo Pesonen vinkiksi työtään aloitteleville ja alaa opetteleville.

Kiirettä kassalla

Henri Lappalainen on kilautellut supermarketin kassaa jo kaksi ja puoli vuotta. Tuona aikana lähes kaikki työpaikan kassat ovat vaihtuneet –tämä kertonee osaltaan työn raskaudesta. Asiakkaan kanssa seurusteluun ei kassalla jää paljon aikaa, kun tunnissa liukuhihnalle tavaransa lappavat kuutisenkymmentä asiakasta. Yksilölliseen palveluun ei paljon jää aikaa, eivätkä asiakkaat sitä odotakaan.
- Prisman kaltaisessa kaupassa asiakkaallle tärkeintä on palvelun nopeus, kertoo Lappalainen työpaikastaan.
Työn raskaus riippuu päivän pituudesta, ruuhkassa huilimaan ei paljon kerkiä. Erityisesti kädet joutuvat liukuhihnalla koville, jännetuppitulehdus onkin kassoilla varsinainen ammattitauti. Muuten työ on helppoa.
- Perustyön oppii parissa tunnissa. Päiväät ovat varsin yksitoikkoisia, mutta erilaiset asiakkaat rikastuttavat muuten varsin rutiininomaista päivää, tuumii Lappalainen.
Vaikka palvelualan ihmisille aina teroitetaan, että asiakas on aina oikeassa on totuus joskus toisenlainen. Pitkän työpäivän jälkeen ostoksensa tehneet työn orjat eivät enää kassalle päästyään jaksa ottaa huomioon, että liukuhihnan toisessa päässä on kassakoneen lisäksi ihminen.
- Epämiellyttävä olohan siinä tulee kun ssanoo asiakkaalle päivää eikä vastausta kuulu. Sitten yrittää varmuuden vuoksi toistamiseen ja kun vastauksena on korkeintaan vihainen mulkaisu niin sitä miettii, että onkohan sitä kenties loukannut jotakuta. Nykyisin asiakkaasta osaa jo päällepäin sanoa uskaltaako sille sanoa muuta kuin päivää, kertoo Lappalainen.
- Välillä tuntee olevansa oikein kunnollaa kahden tulen välissä, varsinkin kun asiakkaita pyydetään aukaisemaan kassinsa. Pari kertaa olen saanut siitä oikein kunnolla satikutia. Asiakas on jopa soittanut johtajalle saakka ja uhkaillut poliisilla, muistelee Lappalainen, jota oman kassin aukaiseminen ei kaupassa enää ole harmittanut pitkään aikaan.

Negatiivinen palaute pika-pikana

Huonotapaisia asiakkaita on kuitenkin harvassa, eikä heidän käytöstään enää jaksa jäädä miettimään. Lappalainen korostaakin, että automarketin kassalla tärkeintä nopeus, asiakaskontakti jää pakosta vähäiseksi.
- Kyläkaupassa kassa on usein myös kauppiias ja kylän tietolähde. Töissä olisi mukavampi jutella asiakkaiden enemmänkin, mutta usein seuraava asiakas jo puskee kärryä kassalle, joten se siitä.
Yhtä aikaa töiden kanssa Lappalainen on opiskellut matematiikan opettajaksi Joensuun yliopistolla. Kokenut kassa ei usko valmistumisen viivästyneen töiden takia, alussa tavoitteeksi asetettu tutkinnon suorittaminen viiden vuoden sisällä näyttää toteutuvan. Onneksi kesällä sentään on tiedossa ihan oikea loma.
Niin kuin usein muutenkin myös kassalla positiivista palautetta omasta työstään ja osaamisestaan saa kuulla perin harvoin.
- Huono palaute tuleekin sitten perille ppika-pikana. Hyvä saattaa jäädä usein esimiesportaaseen, arvelee Lappalainen, joka opettajan työtä harjoitellessa on oppinut positiivisen palautteen merkityksen motivoivana voimana.

Näkymättömiä tekijöitä, näkyviä töitä

Kassojen ja siivoajien lisäksi myös puhtaanapidon työntekijöillä on ihmisten silmissä taipumus kadota taustaansa huolimatta värikkäistä työasuista. Tälläinen näkymättömyys ei työn tekemistä toki haittaakaan.
-Ei tätä työtä huomata, vähän näkymätöntäähän se on. Toisaalta ei se oma näkymättömyys haittaakaan, kertoo Paavo Mustonen, joka on tehnyt kaupungin puhtaanapidossa 18 vuoden uran.
Toisaalla Mustonen muistuttaa, että ilman kaikkien viherpuolen kymmenien työntekijöiden panosta kotikaupungin katukuvassa näkyisi yhtä sun toista, jota olisi jo vaikeampi olla näkemättä.
-Kyllä se on ihan meidän työntekijöiden aansiota, että Joensuun kaupunkikuva on niinkin siisti kuin se on. Menkää vain torille viikonloppuna kuuden aikaan katsomaan niin näette, tuumaa Mustonen.

Anu Patrikainen (myöh. Heikkilä)
Julkaistu Karjalan Heili -lehdessä vuonna 1998