otsik2.jpg (35876 bytes)


      Haltian Kartanon tapahtumia ja uutisia. T��ll� periaatteessa viikon tapahtumat. Etusivulla pikku p�ivitykset.




  HEVOSET

  Jalostusoriit

  Siitostammat
  Astutukset
  Kasvatit
  Myyt�v�t
  SIITTOLA
  Kartano
  Siittola
  Varusteet
  Muistoissamme
  TOIMINTA
  Kilpailut
  Yksityiset
  Kohokohdat
  P�iv�j�rjestys
  YLEIST�
  Tekij�noikeus
  Linkkej�
  S�hk�posti
  Vieraskirja





  UUTISIA
  110604 - perjantai
Vaikka p�ivityksi� ei taas olla t�nne merkitty, niin niit� on kuitenkin tullut! Classic on nyt sitten ruu-
nattu, mutta pappavanhus ei ole osoittanut viel� rauhoittumisen merkkej�. Energiaa siis edelleen
piisaa. Oltiin tuossa toissap�iv�n� Jennyn kanssa lenkill�. Ja j�rven toisella puolella kun oltiin me-
nossa, niin ori vet�isi karmean pukin ja Jenny lensi sel�st�. Ei siis ainakaan tuolloin ollut herran
jaloissa mink��n n�k�ist� vikaa.
  Kauan odotettu xx-oriimme on nyt sitten saapunut. Ori syntyi 10.6 ja sai nimekseen Luana�s
Lacoste C xx. Ori ristittiin t��ll� Lakuksi, enk� malta odottaa, ennen kuin oriin koulutus voidaan
aloittaa. Oriilla on vahva suku, todella vahva ja edellytyksi� sek� esteille ett� kouluun.
   Pari kasvattia tuli takaisin ja myynniss� on nyt H.T River Phoenix, H.T Philadelphia ja H.T Antoi-
nette. Laitan hevosten tiedot ja sivujen osoitteet myyt�v�t-sivulle :) 

  260504 - keskiviikko
P�ivityksi� on kyll� tapahtunut, niit� ei olla vain t�nne p�ivitelty. Olen nyt tehnyt ratkaisevan p��t�k-
sen koskien Classic'a. 10.6 Niinan tamma Luana�s Lalamelle astutetaan oriilla Star Sky�s Classic ja
tuleva orivarsa j�� minulle. 12.6 ori ruunataan ja se saa vietell� leppoisia el�kep�ivi� ulkona lekotellen
loppuunsa saakka. Jalat sill� ovat jo v�h�n huonona.
   T�ll� viikolla tallille on saapunut viisi hevosta: kaksi trakehneria (KMS Geliene, S.U Cointreau), kaksi
new forestia (Kuup�lyn Vampirica, ktk-II ja Wintermist Cappuccino) sek� arabi-ori Dahabu Jitah ox.
Vampiricasta tulee Haltian nyffikasvatuksen kantaem� ja se toimii ainoastaan siitosk�yt�ss�. Wintermist
Cappuccino tulee my�s ihan kisak�ytt��n. Dahabu Jitah aloitti kisauransa hienosti saaden NJ:n alaisista
n�yttelyist� JS:n. Unikko saikin sitten jo v�h�n isomman saaliin, nimitt�in irtoSERT:n.
   Luna varsoi 20.5 oikein kauniin ja terhakkaan pojan, joka sai nimekseen H.T Philadelphia. Ori
matkaa Enna H:n luokse :)
   Kisoista tulossa tuloksia viikonloppuna ja n�yttelyiden osallistujia arvostelen parhaillaan. Tulokset
tulevat kuitenkin vasta ensi viikon puolella. Saimme my�s uuden yhteisty�tallin Haferhof Hengststationin.
Linkki l�ytyy etusivulta :) 

  150504 - lauantai
Utelin t�n��n meille pian saapuvasta trakehner-tammasta. Tamman nimeksi tulee KMS Geliene
ja se saapuu Haltiaan piakkoin. Samoin l�hetin Delille postia Nectar�s Ganesco x M�ntysuon Thilde
yhdistelm�st� syntyv�st� trakehner oriista. Oriin nimeksi toivon Cointreau:ta.
  Sain t�n��n ulkoasunvaihdoksen suoritettua loppuun. V�ri on nyt sitten t�mm�inen vihre�.
Sellaisena se luultavasti pysyy pitk��n. Tai ainakin niin kauan kuin kyll�styn.
  N�yttelyrintamalta on pelkki� hyvi� uutisia. Ehdolla SERT:eille ovat seuraavat hevoset/ponit:
Haltian Unikko, H.T Celebrant, H.T Celtic Warrior, MH Passion Fruit, Liquide�s Lunamarcer,
Tuuliviirin Maxium ja H.T Chinook. WM-ori Ch. Star Sky�s Classic on t�n��n viimeist� p�iv��
siitosk�yt�ss�, mutta �lk�� huolestuko, keinohedelm�itys on mahdollista suorittaa Haltian tiloissa.

  100504 - maanantai
10.5 estekisoista tuli tulokset eilen. Ilmoittelin t�n��n heppoja n�yttelyihin ja odotellaan samalla
KRJ:n kalenterin avautumista katkon j�lkeen. Katkoista puhuttaessa Haltiassa vaihdetaan t�ll�
hetkell� layta, eli p�ivitys saattaapi kest�� eik� t�m�n pienen katkon aikana tallilla paljoa tapahdu.
  Sitten ik�v�mpi� uutisia. L�ysin t�ss� er��n� p�iv�n� Elsi K:n sivuilta t�ysin sama kuvan, kuin mik�
Pojulla on. Ilmeisesti h�n on kopioinut kuvia my�s Jaken sivuilta. T�m� on todella ik�v�� ja toivotta-
vasti asia saadaan hoidettua!
  T�n��n meille muuttaa Keinukalliosta NF-ori Keinukallion Ace of Spades, jolle sain luvat hienoihin
kuviin, ainakin t�ll� hetkell� olen kuulemma ainoa, jolla luvat ko. kuviin. Trakehner tammaakin
odotellaan innolla, sek� Delin pit�isi ilmoitella minulle trakehner oriista: M�ntysuon Thilde x Nectar�s
Ganesco. My�skin Nooralta tuli talliin hienoakin hienompi wpb-ori Cambridge NR.

Uutta
: Astutusvarauskirja - tutustu!

  020504 - sunnuntai
Joka p�iv� on ollut p�ivittely�, merkint�j� ei vain ole sivuille laitettu! Kaksista kisoist tuli tulokset,
t�n��n tulossa tulokset 28.4 ja 2.5 kisoista! 10.5 estekisoihin haetaan edelleen paljon osallistujia!
  Jaana L. osti kasvattimme H.T Malachiten. Ori sai hyv�n ja rakastavan kodin. H�n my�s tilasi
welsh mountain varsan yhdistelm�st� Star Sky�s Classic x H.T Celebrant. Star Sky�s Classicin
el�keik� l�hestyy huimaavasti. T�n��n tuli yht�kki� puhetta ruunista ja itselleni tuli himo hankkia
holstein/oldenburg ruuna. Tulisi minulle kisak�ytt��n.
  Jaanalta tuli meille my�s FWB-tamma Bohemian Rhapsody CF, joka rep�isi ensimm�isist�
kisoistaa hienosti luokkavoiton. Mia saa sivunsa heti kun saan sivuja vaihdettua uuden v�rityksen
mukaisiksi. Eli pikkuinen p�ivityskatko kisojen merkinn�n kohdalla tulee, kun vaihdan v�rej�.
Olen ahkerasti varaillut uusia hevosia talliin. Heidilt� Keinukalliosta on tulossa NF-ori hyv�st�
yhdistelm�st�. Annin oriista WF Greenpeace on meille tulossa trak-tamma ja Nooralta Luminallesta
wpb-ori. Ostin t�n��n Sannalta Flower Studista hienon kisauran tehneen wpb-oriin CW Rasberry
Jamin. Jamille sivut tulossa ensi viikon alussa.

  260404 - maanantai
Pieni p�ivityskatko takana. Sivuja on kyll� kyseisell� ajalla p�ivitetty, mutta en ole kerennyt kirjoit-
tamaan. Uusia hevosia tallissa ovat Requiem For A Dream CF eli tutuille Rekku sek� kohta syntyv�
FWB-tamma Bohemian Rhapsody CF. Rekun kisaurakin on alkanut hienosti.
  Sitten ik�vi� uutisia. FNS Aurinkokuningas menehtyi suolitukokseen t�n��n aamuy�ll�. Oriilla oli
ik��kin jo, mutta ennen tapahtumaa se oli kuitenkin ruumiin ja sielun voimissa. Kunkku oli kantakirjattukin
III-palkinnolle. J��mme kaipaamaan oria. Srietland�s Enfite myytiin Maija H:lle Moonfightiin ja Sprietland�s
Valeroso on Emmi L:ll� vuokralla, ori j�� ehk�p� kokonaan Emmille. Luna varsoi pari p�iv�� sitten terveen
ja vahvan orivarsan (H.T Leviathan), joka myytiin Jaanalle Neilikkaan. T.H Magica De Spell:n j�lkel�inen
H.T Malachite on viel� myym�tt�. Ori on sijoittunut hienosti kaksissa koulukisoissa - tulevaisuuden lupaus!
Tilasin Keinukallion ponitallilta meille viel� yhden New Forest -oriin. Ori syntyy toukokuun puoliv�liss�.
   Haltian Kartano sai my�s uuden yhteisty�tallin, nimitt�in Marjakuusen. Katsotaan tulevaisuudessa millaista
yhteisty�t� tulemme yhdess� tekem��n.

  040404 - sunnuntai
Hevosia tulee talliin koko ajan lis�� ja kaikille ei riit� aikaa. Star Sky�s Classic'lla on ollut jo pitk�n
aikaa ongelmia jalkojensa kanssa, onhan oriilla jo ik��kin huimat 22 vuotta. Eip� se varmastikaan
kovin kauaa meid�n seurassamme en�� ole. My�skin wd-oriit j��v�t hieman v�hemm�lle huomiolle,
eli ehk�p� l�hiaikoina joudun jostakin oriista luopumaan. Luultavasti l�ht�listalla on Sprietland�s
Enfite, jolle voin antaa kuvat mukaan. Myynniss� ollut Haltian Uniikki on myyty Jessielle, toivottavasti
ori saa Ajatteesta pitk�aikaisen kodin.
  T�n��n talliin asteli myynniss� ollut H.T Celebrant. Tamma on nuori, eik� sill� ole kilpailukokemusta
juuri lainkaan. Ajatuksena olisi l�hinn� teett�� sill� varsoja. Uusi tulokas on my�s FWB-tamma T.H.
Magica de Spell, joka asuu t��ll� meill� yhden varsan ajan. Oripuolelle muuttivat NF-ori Tuuliviirin
Maxium, joka sai King of Heartsin kuvat. Yksi New Forest on viel� hakusessa, sen j�lkeen aloitetaan
t�ysipainotteinen New Forest kasvatus, tammat vuokrataan.
  K�nings Sohnin kuvat tulevat uudelle oriherralle nimelt��n Timant�s Falcham, jolla on jo plakkarissa
yksi irtoSERT. Ori on kokenut ja sill� on MAINIO suku. Se tulee siitosk�ytt��n huhtikuun puolessav�liss�.
Antaa sen nyt tutkailla tallia ensin v�h�n aikaa ja tottua tapoihin.

  300304 - tiistai
T�n��n on tenteist� v�lip�iv�, jatkuvat sitten taas maanantaina.
  P�ivitin hevosten ja ponien sivuille kilpailutuloksia. Passi on ker�nnyt itselleen kunniamaininnan
ansaitsevat 12 sijoitusta koulukilpailuista. Suurin osa on KRJ:n alaisista. Suuntaamme ehk� sen
kanssa seuraavaan KRJ:n laatuarvostelu tilaisuuteen. Muutenkin hevoset ovat p�rj�nneet upeasti.
TT Dungeon Craft majailee meill� edelleen. Katalta tuli kyll� ilmoitus, ett� h�n on saanut sivunsa
kuntoon, mutta ei minulla ole mit��n kiirett� oriista luopua, sen verran hieno tuttavuus se on.
Innolla odottelemme my�s suomenhevosten ja ponien kantakirjaustuloksia.
  Myynniss� ollut H.T Celebrant muuttaa meille. Se astutettiin Tiit�s Cha Cha Launzawerilla ja se
on onnellisesti kantavana odottaen kaksosvarsoja, joista toinen on ori ja toinen tamma. Tamma
astutettiin 28.3. Haltian Uniikki tuli t�n��n myyntiin, Sannan taas heitt�ess� sen minulle. Itsell�ni
ei ole niin monen hevosen pitoon aikaa, joten Uniikki on nyt siis myynniss�.
  Ilmoitusasiaa: Star Sky�s Classic l�hestyy huimaa vauhtia el�keik��. Nyt on viimeisi� mahdolli-
suuksia hankkia itselleen varsa t�st� oriista. Mutta aikaa on viel� ainakin 1 kk.

  250304 - torstai
T�n��n viettelen vapaap�iv��, sill� tentit alkavat ensi viikolla. Eli kaikessa rauhassa on aikaa
v�s�t� sivujen kanssa. La Providencen ja Haltian Kartanon KRJ:n alaiset kilpailut hyv�ksyttiin
ja osallistujia on luokkiin otettu aivan mahdoton m��r�. My�s ei-jaosten alaiset kilpailut vet�v�t
porukkaa. T�ll�kin viikolla julkaisin kolme kutsua ja paljon on osallistujia tullut! Hyv��n vauhtiin
ollaan noiden kisojen tiimoilta p��sty! Kunhan vain jaksan tulevaisuudessakin niit� j�rjest��.
  Eilen tein sivut tallin uudelle asukkaalle, ensimm�inen tamma tallissa. Kyseess�h�n on tietysti
kentt�painotteinen Efeito von Kraften, kaunis tamma, jolla on paljon potentiaalia! Innostuksena
tammasta j�rjestin siis ne kentt�kilpailutkin. Ilmoittelin my�s hevosia paljon kilpailuihin (koulu &
kentt�) ja sain my�s joitakin ilahduttavia tuloksia.
  Tilasin Jaana L:lt� kaksi tilausvarsaa: FWB-ori ja FWB-tamma. N�m� nuorukaiset syntyv�t joskus
kuukauden kuluttua ja muuttavat tallille huhtikuun lopulla.

  160304 - tiistai
Ensimm�ist� kertaa kirjoittelen t�nne. Kaikkien hevosten sivut on nyt tehty kunnialla loppuun asti
ja totta viek��n, ett� on helpottunut olo. Hevoset ovat jo osoittaneet kykyns� kilpakentill�, varsinkin
Unikko, jolla on jo koulukentilt� yksi voitto ja kaksi sijoitusta. TT Dungeon Craft saapui t�n��n
tallille, vuokralle. Ori on varsinainen kultakimpale ja saikin jo heti yhden astutuksen.
  Tallin etusivulle ilmestyi t�n��n my�s yhteisty�tallimme, La Provincen osoite, pienine esittelyineen,
k�yk��h�n vilkuilemassa, suosittelen l�mpim�sti! Kasvatuksen tienoilta ei ole mit��n uutta tietoa.
T�ll� hetkell� etsin sopivaa pv-tammaa, joka olisi suvun ja kokemuksen puolesta sopiva tullakseen
t�nne meille vuokralle yhden varsan ajaksi. Tammalla saisi olla erinomainen em�linja.
   IRL kiireist� sen verran, ett� autan siskoa kirjoituksiin luvussa nyt viel� v�h�n aikaa, eli �lk��
ihmetelk� jos en v�h��n aikaan p�ivit� :)

 


Etusivulle

Kaikki sivuilla esiintyv� materiaali � Sanna ja Leena Koski ([email protected]) � lay: acilles 2003 ja Leena Koski 2004, ellei toisin mainita.
Kaikenlainen kopiointi kielletty! Sivut suunniteltu IE:lle, 1024 x 768 resoluutiolle sek� 32-bittisille v�reille.

 

Hosted by www.Geocities.ws

1