Nuolin huuleni puhtaaksi ja katsoin Visseriä, joka makasi huohottaen
vierelläni. Hän tuijotti suoraan minuun, kun morfasin takaisin
andaliitinhahmoon.
<Jill>, Visser Kolme kähisi. <Olet, sanoisinko kehittynyt... en ole
koskaan ennen saanut noin rajusti...>
Kumarruin Visserin puoleen ja kiedoin käteni hännen ympärilleen. Tunsin
niin pakottavaa halua, että pelkäsin sekoavani minä hetkenä hyvänsä.
<Visserini, ihanaiseni>, kehräsin ajatuspuheella. <Sinun
nautinnonvoihkeesi tekee minut niin onnelliseksi ja niin äärimmäisen
kuumaksi...>
Visser Kolme nousi makaamaan mahalleen, samaan asentoon missä minä
olin.
Hänen vihreät silmänsä välähtivät, kun hän ryhtyi hyväilemään värisevää
vartaloani päättäväisesti ja määrätietoisesti. En voinut kuin antautua
Visserin käsille ja voihkia kimakasti.
<Jos jo tuo tekee sinusta noin äänekkään tänään, mitä teetkään, kun
alkavat tositoimet?> Visser nauroi. <No, eiköhän oteta siitä saman tien
selvää.>
Visser kaatoi minut alleen, levitti takajalkani ja tunkeutui sisälleni
yhdellä voimakkaalla työnnöllä. Päästin ajatuspuheäänen, joka oli
puoliksi voihkaisu, puoliksi kirkaisu. Olin kiihkosta ja himosta
sekopäinen, enkä tajunnut enää muuta kuin ihanan Visser Kolmeni.
Tunsin hänen rakastelevan minua niin raivokkaasti, että
heikompitekoinen
naaras olisi jo repeytynyt riekaleiksi. Päässäni kaikui hänen
voihkintansa. Hänen häntäteränsä leikkautui ihooni yhä uudelleen ja sai
minut vuotamaan verta.
<Ah, Jill>, Visser vaikersi kiihkon vahvasti sävyttämällä
ajatuspuheäänellä. <Lyö minua!>
<Mitä?> minä parahdin.
<Lyö minua! Kasvoihin! Avokädellä!> Visser kirkui. <Tappele minua
vastaan! Kuvittele, että minä raiskaan sinua!> Tiesin, että sellainen
oli Visser Kolmen mielestä kiihottavaa, joten tein kuten hän sanoi.
<Aah! Vielä!> Visser rääkyi hulluna, kun kämmeneni läiskähti hänen
kasvoihinsa. Löin uudelleen ja kuvittelin itseni kunnialliseksi
andaliittineidoksi, joka oli joutunut arkkivihollisensa armoille.
Ajatus
kiihotti nyt minuakin, jos mahdollista, vielä lisää. Tiesin näet, että
vaikka olisinkin ollut vastahakoinen, en olisi voinut mitään
Visserille.
Hän oli minua isompi ja vahvempi ja pystyi helposti pitelemään minua
paikallani. Ja teeskennelty vastustelemiseni sai hänet entistäkin
villimmäksi. Oli vaikeaa sanoa, kumpi kiljui ja voihki kovempaa, Visser
Kolme vai minä.
Visser puristi etujalkansa kiinni kylkiini ja teki yhden lyhyen
äkillisen työnnön kiertäen samalla itseään hieman. Silloin tulin niin
rajusti, että päässäni sumeni lopulta. Viimeinen tajuamani asia oli
Visserin mielipuolinen karjunta hänen lauetessaan minuun.
Laskeutuessani nautinnon huipulta tajuntani selkeni hitaasti. Visser
oli
irrottautunut minusta ja lepäsi nyt vieressäni märkänä hiestä ja silmät
puoliummessa. Hän silitti kevyesti päätäni. Huokaisin ja hivuttauduin
niin lähelle häntä kuin mahdollista. Olin veren peitossa, Visserin
hännällään ruoskimat haavat vuotivat, takajalkojeni välistä
puhumattakaan, mutta en piitannut. Halusin vain jäädä siihen, Visser
Kolmen vierelle, vaikka ikuisiksi ajoiksi.
Nukahdimme kumpikin melkein heti, kylki kyljessä, nauttimisesta
väsyneinä.
© 2000 [email protected]