Yleisesti:
Leevill� on omat metkunsa hoidettaessa, aluksi se saattaa oudompien kanssa py�ri� kuin hyrr� karsinassaan, mutta komennettaessa se rauhoittuu ja seisahtaa paikalleen. "Perusputsausta" tehdess� Leevi nostaa kiltisti kavionsa ja antaa harjata. Mutta peseminen onkin sitten eri asia, se ei ole kivaa ja se pit�� n�ytt��. Leevin lempijekku on etujalkoja putsatessa ottaa takin/ paidan helmasta hampailla kiinni ja nostaa, toisinaan jos kumartuessa takin/ paidan helman alta n�kyy selk��, sit� on varsin mukava kutittaa juuri juomakupissa kastelluilla huulilla. Leevi� ei saa laittaa kiinni harjauksen ajaksi.
Leevin suloisesta ulkokuoresta ja yst�v�llisest� ilmeest� v�litt�m�tt�, olisi suotavaa, ett� pojan karsinaan ei menisi kuin tutut ihmistet. Leevi on aikalailla vain yhden ihmisen hevonen, ja hyvin mustasukkainen omasta ihmisest��n.
Leevi on pomottavaa tyyppi�, se tahtoo olla johtaja, mutta huomaa kyll� koska kohtaa voittajansa ja alentuu kiukutellen osaansa. T�m� hevonen rakastaa rauhallisuutta, ja ruokaa. Ruoastaan Leevi on tarkka.
Taluttaessa Leevi kulkee n�tisti, kuitenkin p�lyillen ymp�rilleen ja flirttaillen tammoille. Kuitenkin vasta tarhassa ollessaan Leevi aloittaa orimaisen leikkimisens�, kaula kaarella, h�nt� korkealla, upealla askeleella tepastelemisen. V�lill� Leevi ottaa pukkilaukka spurtit tarhassa, se on jo sen n�k�ist�, ettet todellakaan haluaisi ikin� ratsastaa hevosella.
Leevi on helppo lastata, se ei ep�r�i eik� kiukuttele, jos lastaaja on rauhallinen ja tuttu ihminen. Kuljetuksen aikana Leevi nuokkuu trailerissa kuin omassa karsinassaan.
Muuten Leevi on mukava ja kiltti hevonen, se ei vaan luota moniin ihmisiin. Leevi luottamus on hankala voittaa, mutta kun on sen ty�n saanut tehty�, voi olla iloinen t�m�n hevosen luottamuksesta. Sen kanssa yksik��n p�iv� ei ole samanlainen, mutta jokaisessa p�iv�ss� on sit� taikaa joka saa hevosen omistajan hymyilem��n, satoi tai paistoi, silti v�lill� tuntuu, ett� t�ll� hevosella on vilkkaampi mielikuvitus kuin minulla, ja se on jo paljon!

Ratsastaessa:
Yleisesti Leevi on kiltti ja pirtsakka hevonen ratsastaa. Se on kuitenkin herkk� niin suustaan kuin kyljist��nkin, joten pehme� k�si ja pienet avut, niin se toimii moitteettomasti vaikka kaatosateessa ja ukkosmyrskyss�. Leevi ei siis ratsastaessa s�iky juuri mit��n, mit� nyt omia m�rk�j��n mit� se v�lill� n�kee.
Esteill� Leevi on impulsiivinen ja kuuliainen. Se on eteenp�in pyrkiv�, mutta rauhallinen. Se tottelee pienint�kin apua ja tekee parhaansa. Joskus on kuitenkin huonompi p�iv�, jolloin m�r�t eiv�t j�t� Leevi� hetkeksik��n rauhaan. Joskus esteiden v�lill� riemupukit ovat arkip�iv��, niihin ei voi varautua, mutta niist� ei my�sk��n rankaista muuta kuin torumalla. Hyv� keino v�ltt�� n�it� riemupukkeja on se, ett� pit�� koko ajan rataa suoritettaessa k�det sopivasti ylh��ll�.
Koulua ment�ess� Leevi keskittyy. Se keskittyy t�ysill�, eik� huomaa ymp�rill� olevaa maailmaa. V�lill� se taas kiukuttelee, nimitt�in kouluratsastus kun ei ole sille mik��n suosikkilaji.
Kun pit�isi maastoon l�hte�, Leevi innostuu ja h�risee miltei katkeamatta. Selk��n nousun kanssa saattaa olla pient� erimielisyytt�, nimitt�in Leevi on pari kertaa tehnyt sen, ett� kun roikkuu jalustimessa, niin se l�htee eteenp�in. Heti kun selk��n on p��ssyt, se rauhoittuu ja sitten menn��n. P�� korkealla, korvat h�r�ss� ja innolla eteenp�in. Maastoesteill� Leevi vasta riemastuu, se ei pelk�� mit��n, ei vett�, ei oudonn�k�isi� esteit�. Kaikesta menn��n yli. Leevi on kaikinpuolin upea ratsu.

Kisoissa:
V�lill� Leevi saattaa hiukan hermoilla suuresta, oudosta ihmismassasta, muttei unohda keimailla ohi kulkeville tammoille. L�mmittely saattaa menn� yhdeksi h�s��miseksi, mutta sitten radalle p��sty��n se rauhoittuu ja alkaa panostaa taas siihen, mit� silt� pyydet��n. Luottoratsu, paikassa kuin paikassa.
1
Hosted by www.Geocities.ws