Eli siis, minä olen ensimmäinen myöntämään, että huoneeni on tylsä ja siellä ei ole juuri mitään. En käytä aikaani sisustamalla, minulle on aivan sama miltä huoneeni näyttää, en minä siellä... no siis hyvä, min asun siellä noin virallisesti, mutta koska sieltä puuttuu kunnollinen valaistus, TV ja tietokone, en tee huoneessani muuta kuin vaihdan vaatteet ja nukun. Eli seinillä ei ole juuri mitään. Laatikot on tungettu täyteen kaikkea pikkuroinaa, lähinnä paperia, kyniä, piirustuksia ja kirjoitusta. Minulla on pakkomielle kirjoittamiseen, ja jokapuolella - ovissa, peilissä, seinissä - on pieniä tekstejä, ajatuksia ja päivämääriä.
Ja inhoan huoneeni väriä. Se on vaaleanpunainen, kauttaaltaan vaaleanpunainen.
________________________________________________________________________________
Tässä on ensimmäinen asia jonka tahdon huoneestani mainita. Komero. Eikä vain mikä tahansa komero... THE komero. Siellä voi asua mitä vain, ja koska pakotan itseni pitämään oven kiinni en saa... en voi kirjoittaa siitä tai saan paniikkikohtauksen. Luojan kiitos valot toimivat.
Pöytä. Ei edes sotkussa, vain epäjärjestyksessä... Warhammeritorniprojekti, koulun liimaa joka räjähti käsiin, ja nerokas suunnitelma odottaa liiman kuivumista. Älä kysy.
Pöydän yläpuolella. Prätkähiiriä, joista siskoni tykkää ottaa mustavalkoisia valokuvia. Taustalla jotain mikä oli kai Mäkissä aika kauan sitten.*shrug*
Sen silmät hohtaa pimeessä.
Hyllyjä, epäjärjestyksessä. Kaukoputki. Peili johon kirjoittamista rakastan. Yleisvaalenapunainen vaikutelma. Nalle Honkkarista, huivi turkista, papyrysjuttu Egyptistä. Kaikki lahjoja.
Tekisi mieli rikkoa jotain.
Lattia. Siivosin sen eilen, mutta tulin niin myöhään kotiin etten enää voinut avata komeron ovea ja heitin kaiken mahdollisen lattialle. Tosissaan, jos minulta hukkuu jotain, se on kaikella todennäköisyydellä keskellä lattiaa.
Kirjoja, joista en ole lukenut kuin muutaman. Hirveän vanhoja kirjoja, jostain 50-luvulta.
Olet ehkä jo huomannut että seinilläni ei ole juuri mitään, pari piirustusta siellä täällä. En tue julisteita.
Potterit siististi rivissä, ja viimevuotinen viuluni, joka on käynyt jo pieneksi. Pidän sitä silti tuossa kun missään muualla ei tunnu olevan tilaa, ja en jaksa etsiä nauloja ja vasaraa että saisin sen seinälle. Vessapaperia, jolla voi jopa tehdä asioita joita jeesusteipillä ei voi tehdä.
Se peili johon kirjoittamista rakastan - siinä lukee nytkin jotain - ja min. Ja-ju, isän-kamerapuhelin-ilman-lupaa.
________________________________________________________________________________
Siinähän se sitten taisi ollakin. Tylsää, tylsää, tylsää, mutta minkäpä sille voi. Huoneeni ei ole minulle tärkeä - kaikki mikä on tärkeää on minulla päässä tai kirjoitettuna jossain. Minulle ei tule mitään nuortenlehtiä tjsp., ei ole julisteita seinille, mutta ei se minua haittaa että ne seinät on melkein tyhjät. Saa olla muita.
Ei sillä että kukaan täällä korvessa oikeastaan kävisi, mutta jos poikkeat, tarjoan teetä ja kahvia, ja niitä Lidlin keksejä joissa on noin 40% voita. You know?