Älykkäät vai yliluonnolliset syyt?
Luonnontieteen edustama epistemologinen naturalismi hylkää luonnontieteellisen menetelmän tavoittomattomissa olevien selitysten ja teorioiden pätevyyden.
Kreationistit sanovat,että heidän teoriaansa ei kuulu yliluonnollista,vaan havainnot -esimerkiksi informaatio- ovat heidän oppinsa ydin. ja että ajottelu olisi tämän vuoksi "luonnolliset vai älykkäät syyt" eikä "luonnolliset vai yliluonnolliset syyt" Mutta
kaikki kreationistien mallit, esimerkiksi rappeutumisteoria ja baramiinioppi kasvattavat alkusynnyn ja luonnon monimuotoisuuden ongelmaa, eivät selitä sitä itsessään -selitys syntyy vasta kun rakennetaan viittaus älylliseen tahoon.
Kreationistien selitysmallit eivät halua todistaa tätä viitattavaa Suunnittelijaa tieteellisesti, vaan sen sijaan ne siirtävät tämän ongelman -kuten myös perusongelmat,esimerkiksi havaitun monimuotoisuuden selittämisen ongelmat- testattavuuden ja havaintojemme tavoittamattomiin.
Jos "älykkäät syyt" olisivat luonnontieteen menetelmien tavoitettavissa, ei kreationisteilla olisi syytä naturalismin kritiikkiin. Esimerkiksi panspermiasta tai avaruusolennoista voitaisiin saada naturalistisia havaintoja. Jos Suunnittelija vaikuttaa universumiimme, on perusteltua vaatia tästä konkreettisia havaintoja. Jos havaintoja ei voida saada, on ilmiö yliluonnollinen.
Historiallisena näkökantana voi sanoa,että Matti Leisola käänsi 1981 A.E.Wilder-Smithin kirjan "Luonnontieteet eivät tunne evoluutiota".
Silloin naturalistinen -suorastaan "äärinaturalistinen" (positivistinen)- luonnontiede oli kreationisteille tieteen mittari.
Kun havaittiin,että Wilder-Smithin näkemykset edustivat jo hylättyä tieteenfilosofian kantaa ja hänen väitteensä paljastuivat muutenkin virheellisiksi. Seurasi tapahtumaketju, jossa "Luonnontieteet eivät tunne evoluutiota" -kirjan kirjoittaja Arthur Ernest Wilbur-Smith itse sanoutui irti kreationismista, ja pitäytyi vain tieteeseen ja tieteenfilosofiaan. Hän katsoi esittäneensä ainoastaan kritiikkiä evoluutioteorialle. (Suomen Kuvalehti 15.5.1981). Ja tämän päälle "Institute for Creation Research"in YEC-oppi joutui 1987 korkeimman oikeuden hylkäämäksi Amerikoissa, maassa jossa ennakkotapaukset ratkaisevat. Kun näin kävi, käänsivät kreationistit takkinsa ja hyppäsivät 1990 luvun alussa Phillip E. Johnsonin -"miehen,jota YEC ei vakuuttanut"- kelkkaan. Vuoden 1991 jälkeen kirjoitetun "Darwin on Trial":in jälkeen Darwin on ollut kreationistien arvioitavana ja "naturalismi" epätotta. Näin 1980 -luvulla "äärinaturalistista" kantaa ajanut Matti Leisola edustaakin 2000 -luvulla naturalismin vastustajia. Ja testattavissa olevia eksakteja väitteitä -kuten "Maailma on 6000 vuotta vanha"- esittänyt kreationismi muuttui enemmänkin "emme ota kantaa mihinkään eksaktiin mekanismiin" -liikkeeksi, joka lähinnä esittää eitestattavia väitteitä tai pyrkii esiintymään kadunmiehen silmissä "vaikeana"
ID -kannattajan ei tarvitse osata tai ymmärtää Dembskin kaavoja, hän voi käyttää niitä. Jos vasta -argumenttia tulee, voi aina vedota auktoriteettiin sanoen, että kritisoija ei vain ymmärrä "matematiikanprofessorin korkeampaa matematiikkaa."
Empiirinen, labrassa toistettavuuden mahdollisuus oli olemassa ennen -muutenhan luonnontieteellisyyden vaatimus evoluutiolta olisi ollut pelkkää kaksinaamaisuutta- mutta ID-aallon seurauksena tätä mahdollisuutta ei enää oteta kovin vakavasti, eikä sitä pidetä enää edes tärkeänä.
Tästä voisi vetää helposti sellaisen johtopäätöksen, että kun havaintoja Suunnittelijasta ei ole saatu, eikä oma vakaumus ollutkaan tieteen kriteereiden mukainen, hyökätään tieteen kriteereitä vastaan sen sijaan että korjattaisiin omaa mallia tieteellisemmäksi. ID-liike hävisi
Doverin oikeudenkäynnissä vuonna 2005.
Tämän häviön jälkeen ID:läiset uudistivat oppiaan ja kielsivät yliluonnollisen epätieteenä:
"Supernatural explanations invoke miracles and therefore are not properly part of science. Explanations that call on intelligent causes require no miracles but cannot be reduced to materialistic explanations. Indeed, design theorists argue that intelligent causation is perfectly natural, provided that nature is understood aright."
(Dembski&Wells "Design on Life", sivu 13)
Tässä paljastuu mikä koko ID-kiistassa on pahiten pielessä; Itse tieteellisen metodin on muututtava, jotta ID sopisi sen sisälle. Ihmeet ja yliluonnolliset selitykset ovat siis nykyään ID-teoreetikoiden mielestä jotain muuta kuin tiedettä, ja haluavat vain että "dogmaattiset metodologisen naturalismin seuraajat" vain ymmärtävät, että älyä ei voi sitoa materiaan. Ongelmaksi ja täysin auki jää se, mitä ID:ltä vaadittaisiin jotta se olisi tiedettä. Tämä on vastaus siihen, mikä voisi rajoittaa älyn havaitsemista tieteellisen metodin sisällä? Ja miten voidaan tunnistaa älykkyys siten, ettei sekaan mitenkään livahda ennustamattomia, kontrolloimattomia ja kaikkien havaintojen ulkopuolella olevaa ja yliluonnollista ainesta.