Selittäminen
"In my argument against Intelligent Design Theory I will not contend that it is not falsifiable or that it implies contradictions. I’ll argue that Intelligent Design Theory doesn’t imply anything at all, i.e. it has no content. By ‘content’ I refer to a body of determinate principles and propositions entailed by those principles. By ‘principle’ I refer to a proposition of central importance to the theory at issue. By ‘determinate principle’ I refer to a proposition of central importance to the theory at issue in which the extensions of its terms are clearly defined.
I’ll evaluate the work of William Dembski because he specifies his methodology in detail, thinks Intelligent Design Theory is contentful and thinks Intelligent Design Theory (hereafter ‘IDT’) grounds an empirical research program.1 Later in the paper I assess a recent trend in which IDT is allegedly found a better home as a metascientific hypothesis, which serves as a paradigm that catalyzes research. I’ll conclude that, whether IDT is construed as a scientific or metascientific hypothesis, IDT lacks content."
(Ryan Nichols,"Scientific content, testability, and the vacuity of Intelligent Design theory",2003)
Selittäminen on instrumentalistisen tieteenfilosofian mukaan tieteellisten teorioiden ja hypoteesien tarkoitus. Ranskalaista matemaatikkoa ja tieteenfilosifia, Henri Poincaréa lainaten:"Tiede rakennetaan tosiseikoista samalla tavoin kuin talo kivistä. Mutta tosiseikkojen kokoelma ei ole sen enempää tiedettä kuin kivikasa on talo"
Ilman selittämistä meillä on vain joukko sekalaisia havaintoja. Jopa esimerkiksi kasvin samaan lajiin yhdistämiseksi tai oireiden yhdistäminen taudin kuvaukseksi vaativat hypoteeseja ja teorioita, jotta ne olisivat toimivia.
Selittäminen on deskriptiivistä, eli se kertoo miten asiat ovat.
Siinä missä kuvailu välittää faktoja siitä minkälainen X on, vakuuttaminen tekee -myös retorisin keinoin- X:ää uskottavaksi, selittäminen kertoo pyrkii kertomaan, miksi jokin asia on niin kuin se on eikä muuten. Näin toimimalla saamme jonkin asian tai ilmiön ymmärrettäväksi.
Tieteessä selitys on kausaalinen selitys, joka kuvaa tapahtuvaa asiantilaa,
kun lähdetään tietyistä alkuehdoista. Kun tieteellisesti lähdetään selittämään sitä "miksi tapahtui ilmiö E", selitys onnistuu jos mallissa selitettävä ilmiö E seuraa loogisesti yleisistä laeista ja tilannetta riittävästi kuvaavista alkuehdoista. Tämän vuoksi peittävän lain soveltaminen ilmiön E selittämiseksi vaatii alkuehdot ja ainakin yhden yleisen lain. Selittävän osan ja selitettävän osan suhde voi olla myös induktiivinen (loogisesti epäpätevä), ja universaalin lain asemesta selittävä osa voi sisältää myös probabilistisia tai tilastollisia lakeja; tällöin "Miksi välttämättä E?" voidaan lieventää muotoon "Miksi mahdollisesti E?"
Toisin sanoen, selitämme luonnon ilmiöitä matemaattisiin korrelaatioihin perustuvilla malleilla. Jos siis väitämme että luonnonilmiöt ohjautuvat matemaattisesti, syyllistymme kehäpäätelmään ; Kehä syntyy, kun sekoitetaan keskenään se mitä selitetään ja se millä selitetään.
Teorian tulee siis selittää oma tutkimuskohteensa tuottamalla ennustuksia, jotka voi testata. Täten tieteellinen teoria on toista parempi, jos se selittää kausaliteettia vanhempaa paremmin. Selitykseksi ei siis riitä se, että sovittaa havainnot teoriaan, vaan teorian pitää myös selittää miksi ei käy jotenkin toisin.
Tämän vuoksi jokainen ominaisuuksiltaan määrittelemätön tai rajoittamaton ilmiö on pelkkä tyhjä selittely, riippumatta siitä miten epämääräisesti tämän ominaisuuden nimeää. Nimeäminen on vain etiketti, ominaisuudet tekevät sisällön. Rajaamattoman tai epämääräisen käyttäminen selityksenä on pelkkä tyhjä huitaisu: peitelty tapa sanoa "En tiedä sen synty/toimintamekanismeista."
Sellaisen rinnalla sattumaan -joka sentään nojaa tilastollisiin epätodennäköisyyksiin ja entropiaan- vetoaminen on sangen hyväksyttävää.