Hoban 'Wash' Washburne: "You know, it's all very sweet, stealing from the rich, selling to the poor..."
(Wash[actor:Alan Tudyk],"Firefly",episode:"Ariel")
Piltdown
Piltdownin ihminen oli paleontologinen huijaus.
Se on luultavasti parhaiten tunnettu huijaus.
Se kulki tieteessä nimellä Eoanthropus dawsoni
Sen löysi Piltdownista Sussexista vuonna 1912 Charles Dawson,
amatööriarkeologi, geologi, antiikkikauppias ja British muesumin fossiilien keräilijä.
Vuonna 1915 hän löysi toisen piltdownin ihmisen kalloväärennöksen.
Syyllistä ei koskaan löydetty:
Epäiltyjä on tämän vuoksi useita, Charles Dawson, Sir Arthur Conan Doyle, Teilhard de Chardin, Martin Alister Campbell Hinton ja joitakuita muitakin. Tekijän motiiveiksi on ehdotettu löydöstä saatavaa kunniaa, myynnistä saatavaa rahaa, fossiilin Englannista löytymisen kautta tulevaa kansalliskunniaa, huijaamisen iloa, pilaa. Kreationistit,esimerkiksi Kimmo Pälikkö, kuten arvattua syyttävät, että tavoitteena oli peittää evoluutiovalhe väärennöksillä.
Väärennös toimii heille jostain syystä myös evoluution kaatamiskriteerinä. Tällä ajattelutavalla teoria kuin teoria voitaisiin todistaa vääräksi joko väittämällä olevansa teorian kannattaja ja tuottamalla väärennettyjä koejärjestelyjä tuloksineen tai muita todisteita - tai luulemalla,että väärentäminen olisi hyväksi tieteelle nopeuttaen tuloksia ja siksi väärentämällä, tai jopa pelkästään väittämällä jotain väärennökseksi,kuten archaeopteryxin kohdalla tehtiinkin Jehovan Todistajien sinikantisessa "Elämä maan päällä - Kehityksen vai luomisen tuloksessa"...
Mitään asian totuudellisuudesta väärennös ei kerro. Maksuun käytettävissä rahoissa on tälläkin hetkellä useita väärennöksiä, mutta tämä ei tee oikeiden rahojen olemassaoloa mitenkään vaarantuneeksi.
Piltdownin "löydös" piti sisällääm:
Piltdown kallo 1 ja 2: noin 620 vuotta vanhoja ihmiskalloja.
Piltdown leuka 1: noin 500 vuotias orangin leuka.
Elefantin luu: Tuntematon työkalu(krikettimailan muotoinen) muokattu aidosta,luultavimmin Tunisialaisesta, elefantin fossiilista.
Virtahevon hammas:Aito fossiili Maltalta tai sisiliasta.
Hammas: Pleistoseeninen simpanssin fossiili.
Virallisesti löytö hyväksyttiin tiedemaailmassa, mutta huhuja siitä että kyseessä saattoi olla väärennös liikkui:
Vuonna 1925 Edmonds väitti,että Dawson oli erehtynyt geologisissa ajoituksissa.
Vuonna 1927 Grafton Elliot Smith julkaisi teoksen "The Evolution of Man", jossa hän sanoi:
"Yet it was found in association with the fragment of a jaw presenting so close a resemblance to the type hitherto known only in Apes that for more than twelve years many competent biologists have been claiming it to be the remains of a Chimpanzee."
1930-1950 -lukujen välillä Piltdownin fossiileita vähäteltiin tiedemaailman suunnalta: Esimerkiksi Roger Lewin lainasi Sherwood Washburnia teoksessaan "Bones of Contention" sanoilla
"I remember writing a paper on human evolution in 1944, and I simply left Piltdown out. You could make sense of human evolution if you didn't try to put Piltdown into it."
Franz Weidenreich taas esitti 1946 "Apes, Giants, and Men"-teoksessaan:
"In this connection, another fact should be considered. We know of a lower jaw from the Lower Pleistocene of southern England which is anatomically, without any doubt, the jaw of an anthropoid. The trouble is that this jaw, although generally acknowledged as a simian jaw, has been attributed to man because it was found mixed with fragments of an undoubtedly human brain case. I am referring to the famous Piltdown finds and to Eoanthropus, as the reconstructed human type has been called by the English authors... Therefore, both skeletal elements cannot belong to the same skull."
Piltdownia epäiltiin väärennöksiksi nimenomaan sen takia,että sen leuka vaikutti liian nuorelta ja kallon yläosa liian vanhalta sopiakseen kehitysoppiin. Se oli ns. mosaiikkimuoto. Jos Piltdownin löydös antaa syytä jollekkin kritiikille, niin sille, että tämä "evoluutiolle kiusallinen anomalia" jätettiin huomioimatta.
Evoluutikko Gould on sanonut, että ilman British museumin piilottelua väärennös olisi paljastunut varhaisemmin: British museumin puolustukseksi kallo olisi milloin tahansa ollut avoimesti tutkittavana. Tai siis näin ainakin jälkikäteen.
1951 Edmonds julkisti artikkelin esitti että Piltdownin eläinlöydöille ei ollut uskottavaa lähdettä. Vuonna 1953 Piltdown todistettiin väärennökseksi. Tiedemaailman itseäänkorjaava systeemi toimi -ainoastaan 40 vuoden viiveellä...
Eikä Piltdownin ympärillä liikkuneen valeet loppuneet edes väärennökseksi paljastumiseen. "Origin of Mankind"(Impact series #101), joka oli Gary Parkerin "Creation-Life Publishers":in kautta julkaisema lehtinen vuodelta 1981 väitti,että Piltdownin ihmisestä olisi kirjoitettu 500 tohtorinväitöskirjaa. Hänen väitteelleen ei ole viitettä. Lubenowin "Myytti apinaihmisistä" esittää samantapaisen väitteen, tarkemmin 500 tutkimuksesta, 1992 -luonnollisesti ilman viitteitä.
Lubenowin ja Parkerin väite ei ole uskottava, sillä
paleontologin piirissä tehdään nykyäänkin hyvin pieniä määriä tohtorinväitöskirjoja, ja luku oli 80 vuotta sitten paljon tätä pienempiä.
John Rice Cole huomauttaa,että 1920 -luvulla USA:ssa tehtiin keskimäärin 2 väitöskirjaa vuodessa fyysisen antropologian alalta. Kun otetaan vielä huomioon aiheiden monimuotoisuus, jopa puoli tusinaa Piltdown-väitöskirjaa vaikuttaa suurelta. On todennäköistä,että niitä ei julkaistu ainuttakaan. 500.
Tätä väitettä tukee Robert Parsonin suorittama systemaattinen aineiston läpikäynti:
Ainuttakaan viittausta tohtorinväitöskirjaan ei löydetty.
Sen sijaan 500 erilaista viitettä lienee kuitenkin mahdollista saada kasaan, jos myös lehtiartikkelit lasketaan mukaan. Tilanne on, kuin Heinäkuun 1954 Naturen numero sanoo:"More than five hundred articles and memoirs are said to have been written about Piltdown man."
Kyse on siis enemmänkin "items of correspondence" kuin tutkimuksesta. Tietenkään liioitellut väitteet Piltdownin merkityksestä eivät muuta väärennöstä vähemmän haitalliseksi - suorastaan naurettavaa on, että norsunluinen esine -joka muistutti suunnattomasti krikettimailaa- "ei saanut kelloja kilisemään" - Tilanne kun olisi vastaava kuin jos susiluolasta olisi löytynyt fossiloitunut jääkiekkomaila.
Lisätietoja:
Richard Harter,"Piltdown Man - The Bogus Bones Caper",1996
Hesperopithecus haroldcookii-Nebraskan mies
Nebraskan mies nimettiin vuonna 1922 Nebraskasta löydetyn ihmisen hammasta muistuttavan jäänteen pohjalta.
Sen pohjalta rakennettiin kokonainen primitiivinen ihmisrotu. Myöhemmin löytö paljastui pekarin, siansukuisen eläimen, hampaaksi.
Hammaslöydön teki vuonna 1917 Harold Cook, Nebraskalainen geologi ja tilanomistaja. Hän lähetti sen vuonna 1922 Henry Fairfield Osbornille, joka oli paleontologi ja toimi tuolloin "American Museum of Natural History"n presidenttinä. Osborn määritteli sen apinan hampaaksi, ja julkaisi pikaisesti tutkimuksen, jossa tulkitsi sen uudeksi lajiksi, jolle hän antoi nimeksi "Hesperopithecus haroldcookii".
Kuuluisaksi tulleen piirroksen lajista piirsi tiedemies Grafton Elliot Smithin avustuksella "Illustrated London News":ille Amedee Forestier, kyseinen lehti
on brittiläinen popularilehti, ei tieteellinen julkaisu.
Osbornin lisäksi vain muutama tiedemies yhtyi käsitykseen siitä,että "Nebraskan hammas" olisi ihmisen esi-isästä. Osborn itse kirjoitti Nature -lehdessä vuonna 1922 kirjoituksen "Hesperopithecus, the anthropoid primate of western Nebraska." seuraavaa:
"I have not stated that Hesperopithecus was either an Ape-man or in the direct line of human ancestry, because I consider it quite possible that we may discover anthropoid apes(Simiidae) with teeth closely imitating those of man (Hominidae), ..."
"Until we secure more of the dentition, or parts of the skull or of the skeleton, we cannot be certain whether Hesperopithecus is a member of the Simiidae or of the Hominidae."
Tämäkin Osbornen tulkinta oli väärä, mutta selvää on, että kyse ei ollut "välimuototulkinnasta", jonka tiedemaailma evoluutiolasien sokaisemana olisi hyväksynyt ilman jatkotutkimuksia, kuten kreationistit väittävät.
Tiedemaailma ei hyväksynyt Nebraskan miestä: George MacCurdy kirjoitti 2-osaisessa kirjassa "Human Origins" vuonna 1924 Nebraskan miehestä lyhyesti:
"In 1920, Osborn described two molars from the Pliocene of Nebraska; he attributed these to an anthropoid primate to which he has given the name Hesperopithecus. The teeth are not well preserved, so that the validity of Osborn's determination has not yet been generally accepted."
Erheen selviämisen jälkeen New York Times teki Nebraskan miehestä etusivun jutun. Tämän uutisen myötä Nebraskan mies sai suurimman tunnettavuutensa.
Lisätietoja:
Paholaisen asianajaja,
"Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Piltdown
Piltdownin ihminen oli paleontologinen huijaus.
Se on luultavasti parhaiten tunnettu huijaus.
Se kulki tieteessä nimellä Eoanthropus dawsoni
Sen löysi Piltdownista Sussexista vuonna 1912 Charles Dawson,
amatööriarkeologi, geologi, antiikkikauppias ja British muesumin fossiilien keräilijä.
Vuonna 1915 hän löysi toisen piltdownin ihmisen kalloväärennöksen.
Syyllistä ei koskaan löydetty:
Epäiltyjä on tämän vuoksi useita, Charles Dawson, Sir Arthur Conan Doyle, Teilhard de Chardin, Martin Alister Campbell Hinton ja joitakuita muitakin. Tekijän motiiveiksi on ehdotettu löydöstä saatavaa kunniaa, myynnistä saatavaa rahaa, fossiilin Englannista löytymisen kautta tulevaa kansalliskunniaa, huijaamisen iloa, pilaa. Kreationistit,esimerkiksi Kimmo Pälikkö, kuten arvattua syyttävät, että tavoitteena oli peittää evoluutiovalhe väärennöksillä.
Väärennös toimii heille jostain syystä myös evoluution kaatamiskriteerinä. Tällä ajattelutavalla teoria kuin teoria voitaisiin todistaa vääräksi joko väittämällä olevansa teorian kannattaja ja tuottamalla väärennettyjä koejärjestelyjä tuloksineen tai muita todisteita - tai luulemalla,että väärentäminen olisi hyväksi tieteelle nopeuttaen tuloksia ja siksi väärentämällä, tai jopa pelkästään väittämällä jotain väärennökseksi,kuten archaeopteryxin kohdalla tehtiinkin Jehovan Todistajien sinikantisessa "Elämä maan päällä - Kehityksen vai luomisen tuloksessa"...
Mitään asian totuudellisuudesta väärennös ei kerro. Maksuun käytettävissä rahoissa on tälläkin hetkellä useita väärennöksiä, mutta tämä ei tee oikeiden rahojen olemassaoloa mitenkään vaarantuneeksi.
Piltdownin "löydös" piti sisällääm:
Piltdown kallo 1 ja 2: noin 620 vuotta vanhoja ihmiskalloja.
Piltdown leuka 1: noin 500 vuotias orangin leuka.
Elefantin luu: Tuntematon työkalu(krikettimailan muotoinen) muokattu aidosta,luultavimmin Tunisialaisesta, elefantin fossiilista.
Virtahevon hammas:Aito fossiili Maltalta tai sisiliasta.
Hammas: Pleistoseeninen simpanssin fossiili.
Virallisesti löytö hyväksyttiin tiedemaailmassa, mutta huhuja siitä että kyseessä saattoi olla väärennös liikkui:
Vuonna 1925 Edmonds väitti,että Dawson oli erehtynyt geologisissa ajoituksissa.
Vuonna 1927 Grafton Elliot Smith julkaisi teoksen "The Evolution of Man", jossa hän sanoi:
"Yet it was found in association with the fragment of a jaw presenting so close a resemblance to the type hitherto known only in Apes that for more than twelve years many competent biologists have been claiming it to be the remains of a Chimpanzee."
1930-1950 -lukujen välillä Piltdownin fossiileita vähäteltiin tiedemaailman suunnalta: Esimerkiksi Roger Lewin lainasi Sherwood Washburnia teoksessaan "Bones of Contention" sanoilla
"I remember writing a paper on human evolution in 1944, and I simply left Piltdown out. You could make sense of human evolution if you didn't try to put Piltdown into it."
Franz Weidenreich taas esitti 1946 "Apes, Giants, and Men"-teoksessaan:
"In this connection, another fact should be considered. We know of a lower jaw from the Lower Pleistocene of southern England which is anatomically, without any doubt, the jaw of an anthropoid. The trouble is that this jaw, although generally acknowledged as a simian jaw, has been attributed to man because it was found mixed with fragments of an undoubtedly human brain case. I am referring to the famous Piltdown finds and to Eoanthropus, as the reconstructed human type has been called by the English authors... Therefore, both skeletal elements cannot belong to the same skull."
Piltdownia epäiltiin väärennöksiksi nimenomaan sen takia,että sen leuka vaikutti liian nuorelta ja kallon yläosa liian vanhalta sopiakseen kehitysoppiin. Se oli ns. mosaiikkimuoto. Jos Piltdownin löydös antaa syytä jollekkin kritiikille, niin sille, että tämä "evoluutiolle kiusallinen anomalia" jätettiin huomioimatta.
Evoluutikko Gould on sanonut, että ilman British museumin piilottelua väärennös olisi paljastunut varhaisemmin: British museumin puolustukseksi kallo olisi milloin tahansa ollut avoimesti tutkittavana. Tai siis näin ainakin jälkikäteen.
1951 Edmonds julkisti artikkelin esitti että Piltdownin eläinlöydöille ei ollut uskottavaa lähdettä. Vuonna 1953 Piltdown todistettiin väärennökseksi. Tiedemaailman itseäänkorjaava systeemi toimi -ainoastaan 40 vuoden viiveellä...
Eikä Piltdownin ympärillä liikkuneen valeet loppuneet edes väärennökseksi paljastumiseen. "Origin of Mankind"(Impact series #101), joka oli Gary Parkerin "Creation-Life Publishers":in kautta julkaisema lehtinen vuodelta 1981 väitti,että Piltdownin ihmisestä olisi kirjoitettu 500 tohtorinväitöskirjaa. Hänen väitteelleen ei ole viitettä. Lubenowin "Myytti apinaihmisistä" esittää samantapaisen väitteen, tarkemmin 500 tutkimuksesta, 1992 -luonnollisesti ilman viitteitä.
Lubenowin ja Parkerin väite ei ole uskottava, sillä
paleontologin piirissä tehdään nykyäänkin hyvin pieniä määriä tohtorinväitöskirjoja, ja luku oli 80 vuotta sitten paljon tätä pienempiä.
John Rice Cole huomauttaa,että 1920 -luvulla USA:ssa tehtiin keskimäärin 2 väitöskirjaa vuodessa fyysisen antropologian alalta. Kun otetaan vielä huomioon aiheiden monimuotoisuus, jopa puoli tusinaa Piltdown-väitöskirjaa vaikuttaa suurelta. On todennäköistä,että niitä ei julkaistu ainuttakaan. 500.
Tätä väitettä tukee Robert Parsonin suorittama systemaattinen aineiston läpikäynti:
Ainuttakaan viittausta tohtorinväitöskirjaan ei löydetty.
Sen sijaan 500 erilaista viitettä lienee kuitenkin mahdollista saada kasaan, jos myös lehtiartikkelit lasketaan mukaan. Tilanne on, kuin Heinäkuun 1954 Naturen numero sanoo:"More than five hundred articles and memoirs are said to have been written about Piltdown man."
Kyse on siis enemmänkin "items of correspondence" kuin tutkimuksesta. Tietenkään liioitellut väitteet Piltdownin merkityksestä eivät muuta väärennöstä vähemmän haitalliseksi - suorastaan naurettavaa on, että norsunluinen esine -joka muistutti suunnattomasti krikettimailaa- "ei saanut kelloja kilisemään" - Tilanne kun olisi vastaava kuin jos susiluolasta olisi löytynyt fossiloitunut jääkiekkomaila.
Lisätietoja:
Richard Harter,"Piltdown Man - The Bogus Bones Caper",1996
Hesperopithecus haroldcookii-Nebraskan mies
Nebraskan mies nimettiin vuonna 1922 Nebraskasta löydetyn ihmisen hammasta muistuttavan jäänteen pohjalta.
Sen pohjalta rakennettiin kokonainen primitiivinen ihmisrotu. Myöhemmin löytö paljastui pekarin, siansukuisen eläimen, hampaaksi.
Hammaslöydön teki vuonna 1917 Harold Cook, Nebraskalainen geologi ja tilanomistaja. Hän lähetti sen vuonna 1922 Henry Fairfield Osbornille, joka oli paleontologi ja toimi tuolloin "American Museum of Natural History"n presidenttinä. Osborn määritteli sen apinan hampaaksi, ja julkaisi pikaisesti tutkimuksen, jossa tulkitsi sen uudeksi lajiksi, jolle hän antoi nimeksi "Hesperopithecus haroldcookii".
Kuuluisaksi tulleen piirroksen lajista piirsi tiedemies Grafton Elliot Smithin avustuksella "Illustrated London News":ille Amedee Forestier, kyseinen lehti
on brittiläinen popularilehti, ei tieteellinen julkaisu.
Osbornin lisäksi vain muutama tiedemies yhtyi käsitykseen siitä,että "Nebraskan hammas" olisi ihmisen esi-isästä. Osborn itse kirjoitti Nature -lehdessä vuonna 1922 kirjoituksen "Hesperopithecus, the anthropoid primate of western Nebraska." seuraavaa:
"I have not stated that Hesperopithecus was either an Ape-man or in the direct line of human ancestry, because I consider it quite possible that we may discover anthropoid apes(Simiidae) with teeth closely imitating those of man (Hominidae), ..."
"Until we secure more of the dentition, or parts of the skull or of the skeleton, we cannot be certain whether Hesperopithecus is a member of the Simiidae or of the Hominidae."
Tämäkin Osbornen tulkinta oli väärä, mutta selvää on, että kyse ei ollut "välimuototulkinnasta", jonka tiedemaailma evoluutiolasien sokaisemana olisi hyväksynyt ilman jatkotutkimuksia, kuten kreationistit väittävät.
Tiedemaailma ei hyväksynyt Nebraskan miestä: George MacCurdy kirjoitti 2-osaisessa kirjassa "Human Origins" vuonna 1924 Nebraskan miehestä lyhyesti:
"In 1920, Osborn described two molars from the Pliocene of Nebraska; he attributed these to an anthropoid primate to which he has given the name Hesperopithecus. The teeth are not well preserved, so that the validity of Osborn's determination has not yet been generally accepted."
Erheen selviämisen jälkeen New York Times teki Nebraskan miehestä etusivun jutun. Tämän uutisen myötä Nebraskan mies sai suurimman tunnettavuutensa.
Lisätietoja:
Paholaisen asianajaja,
"Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Epäiltyjä on tämän vuoksi useita, Charles Dawson, Sir Arthur Conan Doyle, Teilhard de Chardin, Martin Alister Campbell Hinton ja joitakuita muitakin. Tekijän motiiveiksi on ehdotettu löydöstä saatavaa kunniaa, myynnistä saatavaa rahaa, fossiilin Englannista löytymisen kautta tulevaa kansalliskunniaa, huijaamisen iloa, pilaa. Kreationistit,esimerkiksi Kimmo Pälikkö, kuten arvattua syyttävät, että tavoitteena oli peittää evoluutiovalhe väärennöksillä.
Väärennös toimii heille jostain syystä myös evoluution kaatamiskriteerinä. Tällä ajattelutavalla teoria kuin teoria voitaisiin todistaa vääräksi joko väittämällä olevansa teorian kannattaja ja tuottamalla väärennettyjä koejärjestelyjä tuloksineen tai muita todisteita - tai luulemalla,että väärentäminen olisi hyväksi tieteelle nopeuttaen tuloksia ja siksi väärentämällä, tai jopa pelkästään väittämällä jotain väärennökseksi,kuten archaeopteryxin kohdalla tehtiinkin Jehovan Todistajien sinikantisessa "Elämä maan päällä - Kehityksen vai luomisen tuloksessa"...
Mitään asian totuudellisuudesta väärennös ei kerro. Maksuun käytettävissä rahoissa on tälläkin hetkellä useita väärennöksiä, mutta tämä ei tee oikeiden rahojen olemassaoloa mitenkään vaarantuneeksi.
Piltdownin "löydös" piti sisällääm:
Piltdown kallo 1 ja 2: noin 620 vuotta vanhoja ihmiskalloja.
Piltdown leuka 1: noin 500 vuotias orangin leuka.
Elefantin luu: Tuntematon työkalu(krikettimailan muotoinen) muokattu aidosta,luultavimmin Tunisialaisesta, elefantin fossiilista.
Virtahevon hammas:Aito fossiili Maltalta tai sisiliasta.
Hammas: Pleistoseeninen simpanssin fossiili.
Virallisesti löytö hyväksyttiin tiedemaailmassa, mutta huhuja siitä että kyseessä saattoi olla väärennös liikkui:
Vuonna 1925 Edmonds väitti,että Dawson oli erehtynyt geologisissa ajoituksissa.
Vuonna 1927 Grafton Elliot Smith julkaisi teoksen "The Evolution of Man", jossa hän sanoi:
"Yet it was found in association with the fragment of a jaw presenting so close a resemblance to the type hitherto known only in Apes that for more than twelve years many competent biologists have been claiming it to be the remains of a Chimpanzee."
1930-1950 -lukujen välillä Piltdownin fossiileita vähäteltiin tiedemaailman suunnalta: Esimerkiksi Roger Lewin lainasi Sherwood Washburnia teoksessaan "Bones of Contention" sanoilla
"I remember writing a paper on human evolution in 1944, and I simply left Piltdown out. You could make sense of human evolution if you didn't try to put Piltdown into it."
Franz Weidenreich taas esitti 1946 "Apes, Giants, and Men"-teoksessaan:
"In this connection, another fact should be considered. We know of a lower jaw from the Lower Pleistocene of southern England which is anatomically, without any doubt, the jaw of an anthropoid. The trouble is that this jaw, although generally acknowledged as a simian jaw, has been attributed to man because it was found mixed with fragments of an undoubtedly human brain case. I am referring to the famous Piltdown finds and to Eoanthropus, as the reconstructed human type has been called by the English authors... Therefore, both skeletal elements cannot belong to the same skull."
Piltdownia epäiltiin väärennöksiksi nimenomaan sen takia,että sen leuka vaikutti liian nuorelta ja kallon yläosa liian vanhalta sopiakseen kehitysoppiin. Se oli ns. mosaiikkimuoto. Jos Piltdownin löydös antaa syytä jollekkin kritiikille, niin sille, että tämä "evoluutiolle kiusallinen anomalia" jätettiin huomioimatta.
Evoluutikko Gould on sanonut, että ilman British museumin piilottelua väärennös olisi paljastunut varhaisemmin: British museumin puolustukseksi kallo olisi milloin tahansa ollut avoimesti tutkittavana. Tai siis näin ainakin jälkikäteen.
1951 Edmonds julkisti artikkelin esitti että Piltdownin eläinlöydöille ei ollut uskottavaa lähdettä. Vuonna 1953 Piltdown todistettiin väärennökseksi. Tiedemaailman itseäänkorjaava systeemi toimi -ainoastaan 40 vuoden viiveellä...
Eikä Piltdownin ympärillä liikkuneen valeet loppuneet edes väärennökseksi paljastumiseen. "Origin of Mankind"(Impact series #101), joka oli Gary Parkerin "Creation-Life Publishers":in kautta julkaisema lehtinen vuodelta 1981 väitti,että Piltdownin ihmisestä olisi kirjoitettu 500 tohtorinväitöskirjaa. Hänen väitteelleen ei ole viitettä. Lubenowin "Myytti apinaihmisistä" esittää samantapaisen väitteen, tarkemmin 500 tutkimuksesta, 1992 -luonnollisesti ilman viitteitä.
Lubenowin ja Parkerin väite ei ole uskottava, sillä
paleontologin piirissä tehdään nykyäänkin hyvin pieniä määriä tohtorinväitöskirjoja, ja luku oli 80 vuotta sitten paljon tätä pienempiä.
John Rice Cole huomauttaa,että 1920 -luvulla USA:ssa tehtiin keskimäärin 2 väitöskirjaa vuodessa fyysisen antropologian alalta. Kun otetaan vielä huomioon aiheiden monimuotoisuus, jopa puoli tusinaa Piltdown-väitöskirjaa vaikuttaa suurelta. On todennäköistä,että niitä ei julkaistu ainuttakaan. 500.
Tätä väitettä tukee Robert Parsonin suorittama systemaattinen aineiston läpikäynti:
Ainuttakaan viittausta tohtorinväitöskirjaan ei löydetty.
Sen sijaan 500 erilaista viitettä lienee kuitenkin mahdollista saada kasaan, jos myös lehtiartikkelit lasketaan mukaan. Tilanne on, kuin Heinäkuun 1954 Naturen numero sanoo:"More than five hundred articles and memoirs are said to have been written about Piltdown man."
Kyse on siis enemmänkin "items of correspondence" kuin tutkimuksesta. Tietenkään liioitellut väitteet Piltdownin merkityksestä eivät muuta väärennöstä vähemmän haitalliseksi - suorastaan naurettavaa on, että norsunluinen esine -joka muistutti suunnattomasti krikettimailaa- "ei saanut kelloja kilisemään" - Tilanne kun olisi vastaava kuin jos susiluolasta olisi löytynyt fossiloitunut jääkiekkomaila.
Lisätietoja:
Richard Harter,"Piltdown Man - The Bogus Bones Caper",1996
Hesperopithecus haroldcookii-Nebraskan mies
Nebraskan mies nimettiin vuonna 1922 Nebraskasta löydetyn ihmisen hammasta muistuttavan jäänteen pohjalta.
Sen pohjalta rakennettiin kokonainen primitiivinen ihmisrotu. Myöhemmin löytö paljastui pekarin, siansukuisen eläimen, hampaaksi.
Hammaslöydön teki vuonna 1917 Harold Cook, Nebraskalainen geologi ja tilanomistaja. Hän lähetti sen vuonna 1922 Henry Fairfield Osbornille, joka oli paleontologi ja toimi tuolloin "American Museum of Natural History"n presidenttinä. Osborn määritteli sen apinan hampaaksi, ja julkaisi pikaisesti tutkimuksen, jossa tulkitsi sen uudeksi lajiksi, jolle hän antoi nimeksi "Hesperopithecus haroldcookii".
Kuuluisaksi tulleen piirroksen lajista piirsi tiedemies Grafton Elliot Smithin avustuksella "Illustrated London News":ille Amedee Forestier, kyseinen lehti
on brittiläinen popularilehti, ei tieteellinen julkaisu.
Osbornin lisäksi vain muutama tiedemies yhtyi käsitykseen siitä,että "Nebraskan hammas" olisi ihmisen esi-isästä. Osborn itse kirjoitti Nature -lehdessä vuonna 1922 kirjoituksen "Hesperopithecus, the anthropoid primate of western Nebraska." seuraavaa:
"I have not stated that Hesperopithecus was either an Ape-man or in the direct line of human ancestry, because I consider it quite possible that we may discover anthropoid apes(Simiidae) with teeth closely imitating those of man (Hominidae), ..."
"Until we secure more of the dentition, or parts of the skull or of the skeleton, we cannot be certain whether Hesperopithecus is a member of the Simiidae or of the Hominidae."
Tämäkin Osbornen tulkinta oli väärä, mutta selvää on, että kyse ei ollut "välimuototulkinnasta", jonka tiedemaailma evoluutiolasien sokaisemana olisi hyväksynyt ilman jatkotutkimuksia, kuten kreationistit väittävät.
Tiedemaailma ei hyväksynyt Nebraskan miestä: George MacCurdy kirjoitti 2-osaisessa kirjassa "Human Origins" vuonna 1924 Nebraskan miehestä lyhyesti:
"In 1920, Osborn described two molars from the Pliocene of Nebraska; he attributed these to an anthropoid primate to which he has given the name Hesperopithecus. The teeth are not well preserved, so that the validity of Osborn's determination has not yet been generally accepted."
Erheen selviämisen jälkeen New York Times teki Nebraskan miehestä etusivun jutun. Tämän uutisen myötä Nebraskan mies sai suurimman tunnettavuutensa.
Lisätietoja:
Paholaisen asianajaja,
"Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Piltdown kallo 1 ja 2: noin 620 vuotta vanhoja ihmiskalloja.
Piltdown leuka 1: noin 500 vuotias orangin leuka.
Elefantin luu: Tuntematon työkalu(krikettimailan muotoinen) muokattu aidosta,luultavimmin Tunisialaisesta, elefantin fossiilista.
Virtahevon hammas:Aito fossiili Maltalta tai sisiliasta.
Hammas: Pleistoseeninen simpanssin fossiili.
Virallisesti löytö hyväksyttiin tiedemaailmassa, mutta huhuja siitä että kyseessä saattoi olla väärennös liikkui:
Vuonna 1925 Edmonds väitti,että Dawson oli erehtynyt geologisissa ajoituksissa. Vuonna 1927 Grafton Elliot Smith julkaisi teoksen "The Evolution of Man", jossa hän sanoi:
"Yet it was found in association with the fragment of a jaw presenting so close a resemblance to the type hitherto known only in Apes that for more than twelve years many competent biologists have been claiming it to be the remains of a Chimpanzee."
1930-1950 -lukujen välillä Piltdownin fossiileita vähäteltiin tiedemaailman suunnalta: Esimerkiksi Roger Lewin lainasi Sherwood Washburnia teoksessaan "Bones of Contention" sanoilla
"I remember writing a paper on human evolution in 1944, and I simply left Piltdown out. You could make sense of human evolution if you didn't try to put Piltdown into it."
Franz Weidenreich taas esitti 1946 "Apes, Giants, and Men"-teoksessaan:
"In this connection, another fact should be considered. We know of a lower jaw from the Lower Pleistocene of southern England which is anatomically, without any doubt, the jaw of an anthropoid. The trouble is that this jaw, although generally acknowledged as a simian jaw, has been attributed to man because it was found mixed with fragments of an undoubtedly human brain case. I am referring to the famous Piltdown finds and to Eoanthropus, as the reconstructed human type has been called by the English authors... Therefore, both skeletal elements cannot belong to the same skull."
Piltdownia epäiltiin väärennöksiksi nimenomaan sen takia,että sen leuka vaikutti liian nuorelta ja kallon yläosa liian vanhalta sopiakseen kehitysoppiin. Se oli ns. mosaiikkimuoto. Jos Piltdownin löydös antaa syytä jollekkin kritiikille, niin sille, että tämä "evoluutiolle kiusallinen anomalia" jätettiin huomioimatta.
Evoluutikko Gould on sanonut, että ilman British museumin piilottelua väärennös olisi paljastunut varhaisemmin: British museumin puolustukseksi kallo olisi milloin tahansa ollut avoimesti tutkittavana. Tai siis näin ainakin jälkikäteen.
1951 Edmonds julkisti artikkelin esitti että Piltdownin eläinlöydöille ei ollut uskottavaa lähdettä. Vuonna 1953 Piltdown todistettiin väärennökseksi. Tiedemaailman itseäänkorjaava systeemi toimi -ainoastaan 40 vuoden viiveellä...
Eikä Piltdownin ympärillä liikkuneen valeet loppuneet edes väärennökseksi paljastumiseen. "Origin of Mankind"(Impact series #101), joka oli Gary Parkerin "Creation-Life Publishers":in kautta julkaisema lehtinen vuodelta 1981 väitti,että Piltdownin ihmisestä olisi kirjoitettu 500 tohtorinväitöskirjaa. Hänen väitteelleen ei ole viitettä. Lubenowin "Myytti apinaihmisistä" esittää samantapaisen väitteen, tarkemmin 500 tutkimuksesta, 1992 -luonnollisesti ilman viitteitä.
Lubenowin ja Parkerin väite ei ole uskottava, sillä
paleontologin piirissä tehdään nykyäänkin hyvin pieniä määriä tohtorinväitöskirjoja, ja luku oli 80 vuotta sitten paljon tätä pienempiä.
John Rice Cole huomauttaa,että 1920 -luvulla USA:ssa tehtiin keskimäärin 2 väitöskirjaa vuodessa fyysisen antropologian alalta. Kun otetaan vielä huomioon aiheiden monimuotoisuus, jopa puoli tusinaa Piltdown-väitöskirjaa vaikuttaa suurelta. On todennäköistä,että niitä ei julkaistu ainuttakaan. 500.
Tätä väitettä tukee Robert Parsonin suorittama systemaattinen aineiston läpikäynti:
Ainuttakaan viittausta tohtorinväitöskirjaan ei löydetty.
Sen sijaan 500 erilaista viitettä lienee kuitenkin mahdollista saada kasaan, jos myös lehtiartikkelit lasketaan mukaan. Tilanne on, kuin Heinäkuun 1954 Naturen numero sanoo:"More than five hundred articles and memoirs are said to have been written about Piltdown man."
Kyse on siis enemmänkin "items of correspondence" kuin tutkimuksesta. Tietenkään liioitellut väitteet Piltdownin merkityksestä eivät muuta väärennöstä vähemmän haitalliseksi - suorastaan naurettavaa on, että norsunluinen esine -joka muistutti suunnattomasti krikettimailaa- "ei saanut kelloja kilisemään" - Tilanne kun olisi vastaava kuin jos susiluolasta olisi löytynyt fossiloitunut jääkiekkomaila.
Lisätietoja:
Richard Harter,"Piltdown Man - The Bogus Bones Caper",1996
Hesperopithecus haroldcookii-Nebraskan mies
Nebraskan mies nimettiin vuonna 1922 Nebraskasta löydetyn ihmisen hammasta muistuttavan jäänteen pohjalta.
Sen pohjalta rakennettiin kokonainen primitiivinen ihmisrotu. Myöhemmin löytö paljastui pekarin, siansukuisen eläimen, hampaaksi.
Hammaslöydön teki vuonna 1917 Harold Cook, Nebraskalainen geologi ja tilanomistaja. Hän lähetti sen vuonna 1922 Henry Fairfield Osbornille, joka oli paleontologi ja toimi tuolloin "American Museum of Natural History"n presidenttinä. Osborn määritteli sen apinan hampaaksi, ja julkaisi pikaisesti tutkimuksen, jossa tulkitsi sen uudeksi lajiksi, jolle hän antoi nimeksi "Hesperopithecus haroldcookii".
Kuuluisaksi tulleen piirroksen lajista piirsi tiedemies Grafton Elliot Smithin avustuksella "Illustrated London News":ille Amedee Forestier, kyseinen lehti
on brittiläinen popularilehti, ei tieteellinen julkaisu.
Osbornin lisäksi vain muutama tiedemies yhtyi käsitykseen siitä,että "Nebraskan hammas" olisi ihmisen esi-isästä. Osborn itse kirjoitti Nature -lehdessä vuonna 1922 kirjoituksen "Hesperopithecus, the anthropoid primate of western Nebraska." seuraavaa:
"I have not stated that Hesperopithecus was either an Ape-man or in the direct line of human ancestry, because I consider it quite possible that we may discover anthropoid apes(Simiidae) with teeth closely imitating those of man (Hominidae), ..."
"Until we secure more of the dentition, or parts of the skull or of the skeleton, we cannot be certain whether Hesperopithecus is a member of the Simiidae or of the Hominidae."
Tämäkin Osbornen tulkinta oli väärä, mutta selvää on, että kyse ei ollut "välimuototulkinnasta", jonka tiedemaailma evoluutiolasien sokaisemana olisi hyväksynyt ilman jatkotutkimuksia, kuten kreationistit väittävät.
Tiedemaailma ei hyväksynyt Nebraskan miestä: George MacCurdy kirjoitti 2-osaisessa kirjassa "Human Origins" vuonna 1924 Nebraskan miehestä lyhyesti:
"In 1920, Osborn described two molars from the Pliocene of Nebraska; he attributed these to an anthropoid primate to which he has given the name Hesperopithecus. The teeth are not well preserved, so that the validity of Osborn's determination has not yet been generally accepted."
Erheen selviämisen jälkeen New York Times teki Nebraskan miehestä etusivun jutun. Tämän uutisen myötä Nebraskan mies sai suurimman tunnettavuutensa.
Lisätietoja:
Paholaisen asianajaja,
"Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
"I remember writing a paper on human evolution in 1944, and I simply left Piltdown out. You could make sense of human evolution if you didn't try to put Piltdown into it."
Franz Weidenreich taas esitti 1946 "Apes, Giants, and Men"-teoksessaan:
"In this connection, another fact should be considered. We know of a lower jaw from the Lower Pleistocene of southern England which is anatomically, without any doubt, the jaw of an anthropoid. The trouble is that this jaw, although generally acknowledged as a simian jaw, has been attributed to man because it was found mixed with fragments of an undoubtedly human brain case. I am referring to the famous Piltdown finds and to Eoanthropus, as the reconstructed human type has been called by the English authors... Therefore, both skeletal elements cannot belong to the same skull."
Piltdownia epäiltiin väärennöksiksi nimenomaan sen takia,että sen leuka vaikutti liian nuorelta ja kallon yläosa liian vanhalta sopiakseen kehitysoppiin. Se oli ns. mosaiikkimuoto. Jos Piltdownin löydös antaa syytä jollekkin kritiikille, niin sille, että tämä "evoluutiolle kiusallinen anomalia" jätettiin huomioimatta.
Evoluutikko Gould on sanonut, että ilman British museumin piilottelua väärennös olisi paljastunut varhaisemmin: British museumin puolustukseksi kallo olisi milloin tahansa ollut avoimesti tutkittavana. Tai siis näin ainakin jälkikäteen.
1951 Edmonds julkisti artikkelin esitti että Piltdownin eläinlöydöille ei ollut uskottavaa lähdettä. Vuonna 1953 Piltdown todistettiin väärennökseksi. Tiedemaailman itseäänkorjaava systeemi toimi -ainoastaan 40 vuoden viiveellä...
Eikä Piltdownin ympärillä liikkuneen valeet loppuneet edes väärennökseksi paljastumiseen. "Origin of Mankind"(Impact series #101), joka oli Gary Parkerin "Creation-Life Publishers":in kautta julkaisema lehtinen vuodelta 1981 väitti,että Piltdownin ihmisestä olisi kirjoitettu 500 tohtorinväitöskirjaa. Hänen väitteelleen ei ole viitettä. Lubenowin "Myytti apinaihmisistä" esittää samantapaisen väitteen, tarkemmin 500 tutkimuksesta, 1992 -luonnollisesti ilman viitteitä.
Lubenowin ja Parkerin väite ei ole uskottava, sillä
paleontologin piirissä tehdään nykyäänkin hyvin pieniä määriä tohtorinväitöskirjoja, ja luku oli 80 vuotta sitten paljon tätä pienempiä.
John Rice Cole huomauttaa,että 1920 -luvulla USA:ssa tehtiin keskimäärin 2 väitöskirjaa vuodessa fyysisen antropologian alalta. Kun otetaan vielä huomioon aiheiden monimuotoisuus, jopa puoli tusinaa Piltdown-väitöskirjaa vaikuttaa suurelta. On todennäköistä,että niitä ei julkaistu ainuttakaan. 500.
Tätä väitettä tukee Robert Parsonin suorittama systemaattinen aineiston läpikäynti:
Ainuttakaan viittausta tohtorinväitöskirjaan ei löydetty.
Sen sijaan 500 erilaista viitettä lienee kuitenkin mahdollista saada kasaan, jos myös lehtiartikkelit lasketaan mukaan. Tilanne on, kuin Heinäkuun 1954 Naturen numero sanoo:"More than five hundred articles and memoirs are said to have been written about Piltdown man."
Kyse on siis enemmänkin "items of correspondence" kuin tutkimuksesta. Tietenkään liioitellut väitteet Piltdownin merkityksestä eivät muuta väärennöstä vähemmän haitalliseksi - suorastaan naurettavaa on, että norsunluinen esine -joka muistutti suunnattomasti krikettimailaa- "ei saanut kelloja kilisemään" - Tilanne kun olisi vastaava kuin jos susiluolasta olisi löytynyt fossiloitunut jääkiekkomaila.
Lisätietoja:
Richard Harter,"Piltdown Man - The Bogus Bones Caper",1996
Hesperopithecus haroldcookii-Nebraskan mies
Nebraskan mies nimettiin vuonna 1922 Nebraskasta löydetyn ihmisen hammasta muistuttavan jäänteen pohjalta.
Sen pohjalta rakennettiin kokonainen primitiivinen ihmisrotu. Myöhemmin löytö paljastui pekarin, siansukuisen eläimen, hampaaksi.
Hammaslöydön teki vuonna 1917 Harold Cook, Nebraskalainen geologi ja tilanomistaja. Hän lähetti sen vuonna 1922 Henry Fairfield Osbornille, joka oli paleontologi ja toimi tuolloin "American Museum of Natural History"n presidenttinä. Osborn määritteli sen apinan hampaaksi, ja julkaisi pikaisesti tutkimuksen, jossa tulkitsi sen uudeksi lajiksi, jolle hän antoi nimeksi "Hesperopithecus haroldcookii".
Kuuluisaksi tulleen piirroksen lajista piirsi tiedemies Grafton Elliot Smithin avustuksella "Illustrated London News":ille Amedee Forestier, kyseinen lehti
on brittiläinen popularilehti, ei tieteellinen julkaisu.
Osbornin lisäksi vain muutama tiedemies yhtyi käsitykseen siitä,että "Nebraskan hammas" olisi ihmisen esi-isästä. Osborn itse kirjoitti Nature -lehdessä vuonna 1922 kirjoituksen "Hesperopithecus, the anthropoid primate of western Nebraska." seuraavaa:
"I have not stated that Hesperopithecus was either an Ape-man or in the direct line of human ancestry, because I consider it quite possible that we may discover anthropoid apes(Simiidae) with teeth closely imitating those of man (Hominidae), ..."
"Until we secure more of the dentition, or parts of the skull or of the skeleton, we cannot be certain whether Hesperopithecus is a member of the Simiidae or of the Hominidae."
Tämäkin Osbornen tulkinta oli väärä, mutta selvää on, että kyse ei ollut "välimuototulkinnasta", jonka tiedemaailma evoluutiolasien sokaisemana olisi hyväksynyt ilman jatkotutkimuksia, kuten kreationistit väittävät.
Tiedemaailma ei hyväksynyt Nebraskan miestä: George MacCurdy kirjoitti 2-osaisessa kirjassa "Human Origins" vuonna 1924 Nebraskan miehestä lyhyesti:
"In 1920, Osborn described two molars from the Pliocene of Nebraska; he attributed these to an anthropoid primate to which he has given the name Hesperopithecus. The teeth are not well preserved, so that the validity of Osborn's determination has not yet been generally accepted."
Erheen selviämisen jälkeen New York Times teki Nebraskan miehestä etusivun jutun. Tämän uutisen myötä Nebraskan mies sai suurimman tunnettavuutensa.
Lisätietoja:
Paholaisen asianajaja,
"Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
"In this connection, another fact should be considered. We know of a lower jaw from the Lower Pleistocene of southern England which is anatomically, without any doubt, the jaw of an anthropoid. The trouble is that this jaw, although generally acknowledged as a simian jaw, has been attributed to man because it was found mixed with fragments of an undoubtedly human brain case. I am referring to the famous Piltdown finds and to Eoanthropus, as the reconstructed human type has been called by the English authors... Therefore, both skeletal elements cannot belong to the same skull."
Piltdownia epäiltiin väärennöksiksi nimenomaan sen takia,että sen leuka vaikutti liian nuorelta ja kallon yläosa liian vanhalta sopiakseen kehitysoppiin. Se oli ns. mosaiikkimuoto. Jos Piltdownin löydös antaa syytä jollekkin kritiikille, niin sille, että tämä "evoluutiolle kiusallinen anomalia" jätettiin huomioimatta.
Evoluutikko Gould on sanonut, että ilman British museumin piilottelua väärennös olisi paljastunut varhaisemmin: British museumin puolustukseksi kallo olisi milloin tahansa ollut avoimesti tutkittavana. Tai siis näin ainakin jälkikäteen.
1951 Edmonds julkisti artikkelin esitti että Piltdownin eläinlöydöille ei ollut uskottavaa lähdettä. Vuonna 1953 Piltdown todistettiin väärennökseksi. Tiedemaailman itseäänkorjaava systeemi toimi -ainoastaan 40 vuoden viiveellä...
Eikä Piltdownin ympärillä liikkuneen valeet loppuneet edes väärennökseksi paljastumiseen. "Origin of Mankind"(Impact series #101), joka oli Gary Parkerin "Creation-Life Publishers":in kautta julkaisema lehtinen vuodelta 1981 väitti,että Piltdownin ihmisestä olisi kirjoitettu 500 tohtorinväitöskirjaa. Hänen väitteelleen ei ole viitettä. Lubenowin "Myytti apinaihmisistä" esittää samantapaisen väitteen, tarkemmin 500 tutkimuksesta, 1992 -luonnollisesti ilman viitteitä.
Lubenowin ja Parkerin väite ei ole uskottava, sillä
paleontologin piirissä tehdään nykyäänkin hyvin pieniä määriä tohtorinväitöskirjoja, ja luku oli 80 vuotta sitten paljon tätä pienempiä.
John Rice Cole huomauttaa,että 1920 -luvulla USA:ssa tehtiin keskimäärin 2 väitöskirjaa vuodessa fyysisen antropologian alalta. Kun otetaan vielä huomioon aiheiden monimuotoisuus, jopa puoli tusinaa Piltdown-väitöskirjaa vaikuttaa suurelta. On todennäköistä,että niitä ei julkaistu ainuttakaan. 500.
Tätä väitettä tukee Robert Parsonin suorittama systemaattinen aineiston läpikäynti:
Ainuttakaan viittausta tohtorinväitöskirjaan ei löydetty.
Sen sijaan 500 erilaista viitettä lienee kuitenkin mahdollista saada kasaan, jos myös lehtiartikkelit lasketaan mukaan. Tilanne on, kuin Heinäkuun 1954 Naturen numero sanoo:"More than five hundred articles and memoirs are said to have been written about Piltdown man."
Kyse on siis enemmänkin "items of correspondence" kuin tutkimuksesta. Tietenkään liioitellut väitteet Piltdownin merkityksestä eivät muuta väärennöstä vähemmän haitalliseksi - suorastaan naurettavaa on, että norsunluinen esine -joka muistutti suunnattomasti krikettimailaa- "ei saanut kelloja kilisemään" - Tilanne kun olisi vastaava kuin jos susiluolasta olisi löytynyt fossiloitunut jääkiekkomaila.
Lisätietoja:
Richard Harter,"Piltdown Man - The Bogus Bones Caper",1996
Hesperopithecus haroldcookii-Nebraskan mies
Nebraskan mies nimettiin vuonna 1922 Nebraskasta löydetyn ihmisen hammasta muistuttavan jäänteen pohjalta.
Sen pohjalta rakennettiin kokonainen primitiivinen ihmisrotu. Myöhemmin löytö paljastui pekarin, siansukuisen eläimen, hampaaksi.
Hammaslöydön teki vuonna 1917 Harold Cook, Nebraskalainen geologi ja tilanomistaja. Hän lähetti sen vuonna 1922 Henry Fairfield Osbornille, joka oli paleontologi ja toimi tuolloin "American Museum of Natural History"n presidenttinä. Osborn määritteli sen apinan hampaaksi, ja julkaisi pikaisesti tutkimuksen, jossa tulkitsi sen uudeksi lajiksi, jolle hän antoi nimeksi "Hesperopithecus haroldcookii".
Kuuluisaksi tulleen piirroksen lajista piirsi tiedemies Grafton Elliot Smithin avustuksella "Illustrated London News":ille Amedee Forestier, kyseinen lehti
on brittiläinen popularilehti, ei tieteellinen julkaisu.
Osbornin lisäksi vain muutama tiedemies yhtyi käsitykseen siitä,että "Nebraskan hammas" olisi ihmisen esi-isästä. Osborn itse kirjoitti Nature -lehdessä vuonna 1922 kirjoituksen "Hesperopithecus, the anthropoid primate of western Nebraska." seuraavaa:
"I have not stated that Hesperopithecus was either an Ape-man or in the direct line of human ancestry, because I consider it quite possible that we may discover anthropoid apes(Simiidae) with teeth closely imitating those of man (Hominidae), ..."
"Until we secure more of the dentition, or parts of the skull or of the skeleton, we cannot be certain whether Hesperopithecus is a member of the Simiidae or of the Hominidae."
Tämäkin Osbornen tulkinta oli väärä, mutta selvää on, että kyse ei ollut "välimuototulkinnasta", jonka tiedemaailma evoluutiolasien sokaisemana olisi hyväksynyt ilman jatkotutkimuksia, kuten kreationistit väittävät.
Tiedemaailma ei hyväksynyt Nebraskan miestä: George MacCurdy kirjoitti 2-osaisessa kirjassa "Human Origins" vuonna 1924 Nebraskan miehestä lyhyesti:
"In 1920, Osborn described two molars from the Pliocene of Nebraska; he attributed these to an anthropoid primate to which he has given the name Hesperopithecus. The teeth are not well preserved, so that the validity of Osborn's determination has not yet been generally accepted."
Erheen selviämisen jälkeen New York Times teki Nebraskan miehestä etusivun jutun. Tämän uutisen myötä Nebraskan mies sai suurimman tunnettavuutensa.
Lisätietoja:
Paholaisen asianajaja,
"Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Evoluutikko Gould on sanonut, että ilman British museumin piilottelua väärennös olisi paljastunut varhaisemmin: British museumin puolustukseksi kallo olisi milloin tahansa ollut avoimesti tutkittavana. Tai siis näin ainakin jälkikäteen.
1951 Edmonds julkisti artikkelin esitti että Piltdownin eläinlöydöille ei ollut uskottavaa lähdettä. Vuonna 1953 Piltdown todistettiin väärennökseksi. Tiedemaailman itseäänkorjaava systeemi toimi -ainoastaan 40 vuoden viiveellä...
Eikä Piltdownin ympärillä liikkuneen valeet loppuneet edes väärennökseksi paljastumiseen. "Origin of Mankind"(Impact series #101), joka oli Gary Parkerin "Creation-Life Publishers":in kautta julkaisema lehtinen vuodelta 1981 väitti,että Piltdownin ihmisestä olisi kirjoitettu 500 tohtorinväitöskirjaa. Hänen väitteelleen ei ole viitettä. Lubenowin "Myytti apinaihmisistä" esittää samantapaisen väitteen, tarkemmin 500 tutkimuksesta, 1992 -luonnollisesti ilman viitteitä.
Lubenowin ja Parkerin väite ei ole uskottava, sillä
paleontologin piirissä tehdään nykyäänkin hyvin pieniä määriä tohtorinväitöskirjoja, ja luku oli 80 vuotta sitten paljon tätä pienempiä.
John Rice Cole huomauttaa,että 1920 -luvulla USA:ssa tehtiin keskimäärin 2 väitöskirjaa vuodessa fyysisen antropologian alalta. Kun otetaan vielä huomioon aiheiden monimuotoisuus, jopa puoli tusinaa Piltdown-väitöskirjaa vaikuttaa suurelta. On todennäköistä,että niitä ei julkaistu ainuttakaan. 500.
Tätä väitettä tukee Robert Parsonin suorittama systemaattinen aineiston läpikäynti:
Ainuttakaan viittausta tohtorinväitöskirjaan ei löydetty.
Sen sijaan 500 erilaista viitettä lienee kuitenkin mahdollista saada kasaan, jos myös lehtiartikkelit lasketaan mukaan. Tilanne on, kuin Heinäkuun 1954 Naturen numero sanoo:"More than five hundred articles and memoirs are said to have been written about Piltdown man."
Kyse on siis enemmänkin "items of correspondence" kuin tutkimuksesta. Tietenkään liioitellut väitteet Piltdownin merkityksestä eivät muuta väärennöstä vähemmän haitalliseksi - suorastaan naurettavaa on, että norsunluinen esine -joka muistutti suunnattomasti krikettimailaa- "ei saanut kelloja kilisemään" - Tilanne kun olisi vastaava kuin jos susiluolasta olisi löytynyt fossiloitunut jääkiekkomaila.
Lisätietoja:
Richard Harter,"Piltdown Man - The Bogus Bones Caper",1996
Hesperopithecus haroldcookii-Nebraskan mies
Nebraskan mies nimettiin vuonna 1922 Nebraskasta löydetyn ihmisen hammasta muistuttavan jäänteen pohjalta.
Sen pohjalta rakennettiin kokonainen primitiivinen ihmisrotu. Myöhemmin löytö paljastui pekarin, siansukuisen eläimen, hampaaksi.
Hammaslöydön teki vuonna 1917 Harold Cook, Nebraskalainen geologi ja tilanomistaja. Hän lähetti sen vuonna 1922 Henry Fairfield Osbornille, joka oli paleontologi ja toimi tuolloin "American Museum of Natural History"n presidenttinä. Osborn määritteli sen apinan hampaaksi, ja julkaisi pikaisesti tutkimuksen, jossa tulkitsi sen uudeksi lajiksi, jolle hän antoi nimeksi "Hesperopithecus haroldcookii".
Kuuluisaksi tulleen piirroksen lajista piirsi tiedemies Grafton Elliot Smithin avustuksella "Illustrated London News":ille Amedee Forestier, kyseinen lehti
on brittiläinen popularilehti, ei tieteellinen julkaisu.
Osbornin lisäksi vain muutama tiedemies yhtyi käsitykseen siitä,että "Nebraskan hammas" olisi ihmisen esi-isästä. Osborn itse kirjoitti Nature -lehdessä vuonna 1922 kirjoituksen "Hesperopithecus, the anthropoid primate of western Nebraska." seuraavaa:
"I have not stated that Hesperopithecus was either an Ape-man or in the direct line of human ancestry, because I consider it quite possible that we may discover anthropoid apes(Simiidae) with teeth closely imitating those of man (Hominidae), ..."
"Until we secure more of the dentition, or parts of the skull or of the skeleton, we cannot be certain whether Hesperopithecus is a member of the Simiidae or of the Hominidae."
Tämäkin Osbornen tulkinta oli väärä, mutta selvää on, että kyse ei ollut "välimuototulkinnasta", jonka tiedemaailma evoluutiolasien sokaisemana olisi hyväksynyt ilman jatkotutkimuksia, kuten kreationistit väittävät.
Tiedemaailma ei hyväksynyt Nebraskan miestä: George MacCurdy kirjoitti 2-osaisessa kirjassa "Human Origins" vuonna 1924 Nebraskan miehestä lyhyesti:
"In 1920, Osborn described two molars from the Pliocene of Nebraska; he attributed these to an anthropoid primate to which he has given the name Hesperopithecus. The teeth are not well preserved, so that the validity of Osborn's determination has not yet been generally accepted."
Erheen selviämisen jälkeen New York Times teki Nebraskan miehestä etusivun jutun. Tämän uutisen myötä Nebraskan mies sai suurimman tunnettavuutensa.
Lisätietoja:
Paholaisen asianajaja,
"Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Eikä Piltdownin ympärillä liikkuneen valeet loppuneet edes väärennökseksi paljastumiseen. "Origin of Mankind"(Impact series #101), joka oli Gary Parkerin "Creation-Life Publishers":in kautta julkaisema lehtinen vuodelta 1981 väitti,että Piltdownin ihmisestä olisi kirjoitettu 500 tohtorinväitöskirjaa. Hänen väitteelleen ei ole viitettä. Lubenowin "Myytti apinaihmisistä" esittää samantapaisen väitteen, tarkemmin 500 tutkimuksesta, 1992 -luonnollisesti ilman viitteitä. Lubenowin ja Parkerin väite ei ole uskottava, sillä paleontologin piirissä tehdään nykyäänkin hyvin pieniä määriä tohtorinväitöskirjoja, ja luku oli 80 vuotta sitten paljon tätä pienempiä. John Rice Cole huomauttaa,että 1920 -luvulla USA:ssa tehtiin keskimäärin 2 väitöskirjaa vuodessa fyysisen antropologian alalta. Kun otetaan vielä huomioon aiheiden monimuotoisuus, jopa puoli tusinaa Piltdown-väitöskirjaa vaikuttaa suurelta. On todennäköistä,että niitä ei julkaistu ainuttakaan. 500.
Tätä väitettä tukee Robert Parsonin suorittama systemaattinen aineiston läpikäynti:
Ainuttakaan viittausta tohtorinväitöskirjaan ei löydetty. Sen sijaan 500 erilaista viitettä lienee kuitenkin mahdollista saada kasaan, jos myös lehtiartikkelit lasketaan mukaan. Tilanne on, kuin Heinäkuun 1954 Naturen numero sanoo:
"More than five hundred articles and memoirs are said to have been written about Piltdown man."
Kyse on siis enemmänkin "items of correspondence" kuin tutkimuksesta. Tietenkään liioitellut väitteet Piltdownin merkityksestä eivät muuta väärennöstä vähemmän haitalliseksi - suorastaan naurettavaa on, että norsunluinen esine -joka muistutti suunnattomasti krikettimailaa- "ei saanut kelloja kilisemään" - Tilanne kun olisi vastaava kuin jos susiluolasta olisi löytynyt fossiloitunut jääkiekkomaila.
Lisätietoja:
Richard Harter,"Piltdown Man - The Bogus Bones Caper",1996
Hesperopithecus haroldcookii-Nebraskan mies
Nebraskan mies nimettiin vuonna 1922 Nebraskasta löydetyn ihmisen hammasta muistuttavan jäänteen pohjalta.
Sen pohjalta rakennettiin kokonainen primitiivinen ihmisrotu. Myöhemmin löytö paljastui pekarin, siansukuisen eläimen, hampaaksi.
Hammaslöydön teki vuonna 1917 Harold Cook, Nebraskalainen geologi ja tilanomistaja. Hän lähetti sen vuonna 1922 Henry Fairfield Osbornille, joka oli paleontologi ja toimi tuolloin "American Museum of Natural History"n presidenttinä. Osborn määritteli sen apinan hampaaksi, ja julkaisi pikaisesti tutkimuksen, jossa tulkitsi sen uudeksi lajiksi, jolle hän antoi nimeksi "Hesperopithecus haroldcookii".
Kuuluisaksi tulleen piirroksen lajista piirsi tiedemies Grafton Elliot Smithin avustuksella "Illustrated London News":ille Amedee Forestier, kyseinen lehti
on brittiläinen popularilehti, ei tieteellinen julkaisu.
Osbornin lisäksi vain muutama tiedemies yhtyi käsitykseen siitä,että "Nebraskan hammas" olisi ihmisen esi-isästä. Osborn itse kirjoitti Nature -lehdessä vuonna 1922 kirjoituksen "Hesperopithecus, the anthropoid primate of western Nebraska." seuraavaa:
"I have not stated that Hesperopithecus was either an Ape-man or in the direct line of human ancestry, because I consider it quite possible that we may discover anthropoid apes(Simiidae) with teeth closely imitating those of man (Hominidae), ..."
"Until we secure more of the dentition, or parts of the skull or of the skeleton, we cannot be certain whether Hesperopithecus is a member of the Simiidae or of the Hominidae."
Tämäkin Osbornen tulkinta oli väärä, mutta selvää on, että kyse ei ollut "välimuototulkinnasta", jonka tiedemaailma evoluutiolasien sokaisemana olisi hyväksynyt ilman jatkotutkimuksia, kuten kreationistit väittävät.
Tiedemaailma ei hyväksynyt Nebraskan miestä: George MacCurdy kirjoitti 2-osaisessa kirjassa "Human Origins" vuonna 1924 Nebraskan miehestä lyhyesti:
"In 1920, Osborn described two molars from the Pliocene of Nebraska; he attributed these to an anthropoid primate to which he has given the name Hesperopithecus. The teeth are not well preserved, so that the validity of Osborn's determination has not yet been generally accepted."
Erheen selviämisen jälkeen New York Times teki Nebraskan miehestä etusivun jutun. Tämän uutisen myötä Nebraskan mies sai suurimman tunnettavuutensa.
Lisätietoja:
Paholaisen asianajaja,
"Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Lisätietoja:
Richard Harter,"Piltdown Man - The Bogus Bones Caper",1996
Hesperopithecus haroldcookii-Nebraskan mies
Nebraskan mies nimettiin vuonna 1922 Nebraskasta löydetyn ihmisen hammasta muistuttavan jäänteen pohjalta.
Sen pohjalta rakennettiin kokonainen primitiivinen ihmisrotu. Myöhemmin löytö paljastui pekarin, siansukuisen eläimen, hampaaksi.
Hammaslöydön teki vuonna 1917 Harold Cook, Nebraskalainen geologi ja tilanomistaja. Hän lähetti sen vuonna 1922 Henry Fairfield Osbornille, joka oli paleontologi ja toimi tuolloin "American Museum of Natural History"n presidenttinä. Osborn määritteli sen apinan hampaaksi, ja julkaisi pikaisesti tutkimuksen, jossa tulkitsi sen uudeksi lajiksi, jolle hän antoi nimeksi "Hesperopithecus haroldcookii".
Kuuluisaksi tulleen piirroksen lajista piirsi tiedemies Grafton Elliot Smithin avustuksella "Illustrated London News":ille Amedee Forestier, kyseinen lehti
on brittiläinen popularilehti, ei tieteellinen julkaisu.
Osbornin lisäksi vain muutama tiedemies yhtyi käsitykseen siitä,että "Nebraskan hammas" olisi ihmisen esi-isästä. Osborn itse kirjoitti Nature -lehdessä vuonna 1922 kirjoituksen "Hesperopithecus, the anthropoid primate of western Nebraska." seuraavaa:
"I have not stated that Hesperopithecus was either an Ape-man or in the direct line of human ancestry, because I consider it quite possible that we may discover anthropoid apes(Simiidae) with teeth closely imitating those of man (Hominidae), ..."
"Until we secure more of the dentition, or parts of the skull or of the skeleton, we cannot be certain whether Hesperopithecus is a member of the Simiidae or of the Hominidae."
Tämäkin Osbornen tulkinta oli väärä, mutta selvää on, että kyse ei ollut "välimuototulkinnasta", jonka tiedemaailma evoluutiolasien sokaisemana olisi hyväksynyt ilman jatkotutkimuksia, kuten kreationistit väittävät.
Tiedemaailma ei hyväksynyt Nebraskan miestä: George MacCurdy kirjoitti 2-osaisessa kirjassa "Human Origins" vuonna 1924 Nebraskan miehestä lyhyesti:
"In 1920, Osborn described two molars from the Pliocene of Nebraska; he attributed these to an anthropoid primate to which he has given the name Hesperopithecus. The teeth are not well preserved, so that the validity of Osborn's determination has not yet been generally accepted."
Erheen selviämisen jälkeen New York Times teki Nebraskan miehestä etusivun jutun. Tämän uutisen myötä Nebraskan mies sai suurimman tunnettavuutensa.
Lisätietoja:
Paholaisen asianajaja,
"Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Nebraskan mies nimettiin vuonna 1922 Nebraskasta löydetyn ihmisen hammasta muistuttavan jäänteen pohjalta.
Sen pohjalta rakennettiin kokonainen primitiivinen ihmisrotu. Myöhemmin löytö paljastui pekarin, siansukuisen eläimen, hampaaksi.
Hammaslöydön teki vuonna 1917 Harold Cook, Nebraskalainen geologi ja tilanomistaja. Hän lähetti sen vuonna 1922 Henry Fairfield Osbornille, joka oli paleontologi ja toimi tuolloin "American Museum of Natural History"n presidenttinä. Osborn määritteli sen apinan hampaaksi, ja julkaisi pikaisesti tutkimuksen, jossa tulkitsi sen uudeksi lajiksi, jolle hän antoi nimeksi "Hesperopithecus haroldcookii".
Kuuluisaksi tulleen piirroksen lajista piirsi tiedemies Grafton Elliot Smithin avustuksella "Illustrated London News":ille Amedee Forestier, kyseinen lehti
on brittiläinen popularilehti, ei tieteellinen julkaisu.
Osbornin lisäksi vain muutama tiedemies yhtyi käsitykseen siitä,että "Nebraskan hammas" olisi ihmisen esi-isästä. Osborn itse kirjoitti Nature -lehdessä vuonna 1922 kirjoituksen "Hesperopithecus, the anthropoid primate of western Nebraska." seuraavaa:
"I have not stated that Hesperopithecus was either an Ape-man or in the direct line of human ancestry, because I consider it quite possible that we may discover anthropoid apes(Simiidae) with teeth closely imitating those of man (Hominidae), ..."
"Until we secure more of the dentition, or parts of the skull or of the skeleton, we cannot be certain whether Hesperopithecus is a member of the Simiidae or of the Hominidae."
Tämäkin Osbornen tulkinta oli väärä, mutta selvää on, että kyse ei ollut "välimuototulkinnasta", jonka tiedemaailma evoluutiolasien sokaisemana olisi hyväksynyt ilman jatkotutkimuksia, kuten kreationistit väittävät.
Tiedemaailma ei hyväksynyt Nebraskan miestä: George MacCurdy kirjoitti 2-osaisessa kirjassa "Human Origins" vuonna 1924 Nebraskan miehestä lyhyesti:
"In 1920, Osborn described two molars from the Pliocene of Nebraska; he attributed these to an anthropoid primate to which he has given the name Hesperopithecus. The teeth are not well preserved, so that the validity of Osborn's determination has not yet been generally accepted."
Erheen selviämisen jälkeen New York Times teki Nebraskan miehestä etusivun jutun. Tämän uutisen myötä Nebraskan mies sai suurimman tunnettavuutensa.
Lisätietoja:
Paholaisen asianajaja,
"Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Tämäkin Osbornen tulkinta oli väärä, mutta selvää on, että kyse ei ollut "välimuototulkinnasta", jonka tiedemaailma evoluutiolasien sokaisemana olisi hyväksynyt ilman jatkotutkimuksia, kuten kreationistit väittävät.
Tiedemaailma ei hyväksynyt Nebraskan miestä: George MacCurdy kirjoitti 2-osaisessa kirjassa "Human Origins" vuonna 1924 Nebraskan miehestä lyhyesti:
"In 1920, Osborn described two molars from the Pliocene of Nebraska; he attributed these to an anthropoid primate to which he has given the name Hesperopithecus. The teeth are not well preserved, so that the validity of Osborn's determination has not yet been generally accepted."
Erheen selviämisen jälkeen New York Times teki Nebraskan miehestä etusivun jutun. Tämän uutisen myötä Nebraskan mies sai suurimman tunnettavuutensa.
Lisätietoja:
Paholaisen asianajaja,
"Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Erheen selviämisen jälkeen New York Times teki Nebraskan miehestä etusivun jutun. Tämän uutisen myötä Nebraskan mies sai suurimman tunnettavuutensa.
Lisätietoja:
Paholaisen asianajaja,
"Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Paholaisen asianajaja, "Bully for Brontosaurus, Stephen Jay Gould",2007
Archaeraptor liaoningensis
Marraskuussa 1999 National Geographic, julkaisi uutisen, jossa esitettiin,että Kiinasta, Liaoningin maakunnasta olisi löytynyt fossiili liskon ja linnun välimuodosta. Väitetty välimuoto, Archaeoraptor liaoningensis, oli kasattu
yhdistämällä kaksi fossiilia: Ruumis oli "Yanornis martini" -fossiililta, ja häntä "Microraptor zhaoianus" fossiili.
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Archaeoraptor ei ollut tieteen huijaus: Se kasasivat kiinalaiset fossiilinkeräilijät,jotka sen löysivät. Palaset oli koottu aidoista erillisistä fossiileista yhteen, jotta fossiili olisi keräilijöille arvokkaampi, huijausta ei edes suunnattu tiedemaailmalle.
Archaeoraptorista julkaistiin uutinen National Geographicissa, joka on populaarijulkaisu, ei peer-review -lehti.
Kirjoituksen tuotti National Geographicin "art editor", ei tiedemies. Sen sijaan "peer rewiew" -lehdet Nature ja Science molemmat hylkäsivät archaeoraptor-uutisen, ja esittivät epäilyjä siitä, että fossiilia olisi käsitelty ja että se olisi salakuljetettu Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon -ja että tälläisestä uutisoiminen ei täyttäisi lehtien tieteellisyystasolta vaatimia korkeita standardeja.
Sen sijaan kreationistit ovat huijaneet archaeoraptorilla: Se on ilman mitään syytä yhdistetty archaeopteryxiin, joka on aito fossiili. Archaeraptorin väitetään usein myös olevan osoitus evoluutiotutkijoiden epärehellisyydestä, vaikka tilanne on juuri päinvastoin : Heti,kun liskolintu annettiiin puolueettomaan tutkimukseen, se havaittiin törkeäksi väärennökseksi. Tähän ei maailmankatsomukseensa vangittu tiedemies olisi kyennyt. Olennaista onkin huomata, että vaikka esimerkiksi Sarfati väittää että juuri kreationistit tunnistivat tämän huijaukseksi, hän on väärässä. Tieteellisen työn tässä kohden kun teki evolutionisti Xu Xing. Kreationistit taas eivät osaa erottaa aitoa fossiilia väärennökseksi, ja kenties sen vuoksi satuilevat siitä että kun väärennöksiä löydetään, se tarkoittaa että kaikki on väärennöstä ja luotettavuus menee.
Tämä taas on hieman sama, kun väittäisi että jos jokin poliisipiiri tunnistaa vääriä rahoja, se tarkoittaa sitä että nämä ovat olennaisesti huonompia poliiseja kuin ne jotka eivät löydä näitä väärennöksiä ja jatkopäättelevät tästä että kaikki raha on epäluotettavaa.
Lähteet:
Dalton, Rex, "Feathers fly over Chinese fossil bird's legality and authenticity.", 2000, Nature 403
Rowe, T. & al., "The Archaeoraptor forgery.",2001. Nature 410
Zhou, Zhonghe, Julia A. Clarke and Fucheng Zhang, "Archaeoraptor's better half.", 2002, Nature 420
Creationist Crank on Archaeoraptor", 2009
Paluxy -joen jäljet
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Henry M. Morris esitti vuonna 1974 kirjoittamassaan "Scientific Creationism", sivulla. 122, että Samanikäisiä ihmisen ja dinosaurusten jälkiä oli yhdessä Paluxy -joella, Teksasissa.
Kuitenkaan jalanjäljet, joiden väitettiin olevan ihmisestä eivät sitä olleet:
Ronnie Hastings osoitti kirjoituksessaan "New observations on Paluxy Tracks confirm their dinosaurian origin." joka julkaistuun "Journal of Geological Education" -lehdessä vuonna 1987, että jalanjäljet olivat kolmivarpaisen liskon -todenäköisesti dinosauruksen- jättämiä. Samaan tulokseen tuli Glen Kuban vuonna 1989, kirjoituksessaan "Color Distinctions and Other Curious Features of Dinosaur Tracks Near Glen Rose, Texas".
Paluxy -joen jäljet tekee kreationisteilla ikäviksi se, että L.R. Godfrey osoitti kirjoituksessaan "Foot notes of an anatomist." -julkaistu vuonna 1985- että jäljet eivät edes näyttäneet ihmisen tuottamilta, ellei niitä varjostettu valikoivasti -ja lisäksi osa jäljistä oli käsitelty tavoin, jotka kielivät harkitusta muuntelusta -suomeksi väärentämisestä.
Lisätietoja:
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Ronnie Hastings,"A Tale of Two Teeth",1995
Glen J. Kuban,"The Texas Dinosaur/"Man Track" Controversy",1996-2006
Koivumittari: Evoluutiokriittisyyden hämmentävä ikoni
Bernard Kettlewell in tutkimukset (H. B. D. Kettlewell,"Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera,", 1955 & "Further Selection Experiments on Industrial Melanism in the Lepidoptera", 1956) saalistuksesta koivumittareilla("Biston betularia", "peppered moth") ovat eräs tunnetuin esimerkki, jolla on demonstroitu luonnonvalintaa luonnossa. Kettlewellin tutkimukset ovat usein lainattuja ja ovat usein luonnonvalinnan malliesimerkkeinä oppikirjoissa. Journalisti Judith Hooper väitti vahvasti vuonna 2002, että Kettlewell tarkoituksellisesti muunteli tuloksia koskien hänen kuuluisia tutkimuksiaan, ja että tiedemaailma olisi kritiikittömästi hyväksynyt tämän.
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004)
Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita
(Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) ,
(Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu.
Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Arvostelut Hooperin kirjasta tieteellisessä kirjallisuudessa ovat moninaiset.(Jerry Coyne, "Evolution under Pressure", 2002), (Bruce Grant, "Sour Grapes of Wrath", 2002) & (Arthur R. Shapiro, "Paint It Black", 2002) ja yöperhosten käyttäytymisen asiantuntijat ovat edelleen vakuuttuneita että ”koivumittarin tarina” on luotettava (Laurence M. Cook, "Changing Views on Melanic Moths", 2000 & "The Rise and Fall of the Carbonaria Form of the Peppered Moth", 2003) , (M. E. N Majerus, "Melanism: Evolution in Action.", 1998 & "Moths", 2003) & (Jim Mallet, ""The Peppered Moth: A Black and White Story after All", 2004). Olennaisemmin, Kettlewellin tutkimustulokset ovat täysin yhteensopivia normaalin kokeellisen variation kanssa, ja Hooperin vihjailut ovat vailla pohjaa.
Mitä Kettlewell teki, ja miksi Hooper luulee, että hänen tutkimustuloksensa ovat tekaistuja?
Alkaen 1800-luvun puolivälistä, toisiaan seuraavat koivumittarisukupolvet Britanniassa tummenivat asteittain vastauksena ilmansaasteisiin maan teollistuneissa osissa. Erityisesti, geneettisesti determinen tumma, tai melaaninen, koivumittarimuoto korvasi vaaleamman muodon kun teollinen saastuminen tappoi jäkälät puiden kaarnoilta ja myös peitti kaarnan nokikerroksen alle. Tämä vaikutus tunnetaan teollisena melanismina eikä sen olemassaoloa kyseenalaisteta (Barbara Forrest & Paul R. Gross, "Creationism's Trojan Horse: The Wedge of Intelligent Design.", 2004) Kettlewell näyttti että koivumittarin melaaninen muoto hallitsi lähinnä saalistavien lintujen takia. Hän ei uskonut että saalistus oli ainut syy teolliselle melanismille ja itse asiassa spekuloi muiden syiden vaikutusten relatiivista vahvuutta. Lyhyesti: hän teki useita kokeita (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004) , (Bruce Grant, ""Fine Tuning the Peppered Moth", 1999)
1: Kettlewell merkitsi ja vapautti sekä vaaleita että melaanisia koivumittareita aikaisin aamulla, ja vangitsi niitä seuraavana yönä. Saastuneissa metsissä hän assistentteineen vangitsi useampia melaanisia koivumittareita kuin vaaleita, kun taas saastumattomissa metsissä he vangitsivat useampia vaaleita kuin melaanisia koivumittareita.
2: Kettlewell ja muut havainnoivat lintujen syövän koivumittareita suoraan puiden rungoilta. Kettlewell visuaalisesti luokitteli koivumittareiden suojavärin tehokkuutta eri taustoilla ja vertasi tehokkuutta saalistusmääriin sekä lintuhuoneessa että kentällä. Hän ei tiennyt että linnuilla on ultraviolettinäkö, jota ei ollut hänen tarkkailijoillaan, mutta siitä huolimatta löysi suuren korrelaation suojavärin ja saalistuksen välillä. Myöhempi tutkimus on osoittanut että koivumittarit ovat suojaväritettyjä sekä näkyvässä spektrissä että ultraviolettivalossa. (Ian Musgrave,"Paint It Black: The Peppered Moth Story", 2004)
3: Kettlewell huomasi että melaanisten koivumittareiden levinneisyys maassa vastasi tarkasti teollisuusalueiden sijainteja.
Hooper on huomauttanut että uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärä kasvoi huomattavasti 1. heinäkuuta, samana päivänä kuin E. B. Ford lähetti kirjeen Kettlewellille. Fordin kirje otti osaa Kettlewellin alhaisiin uudelleenvangitsemismääriin mutta ehdotti että tutkimustulokset olisivat kuitenkin arvokkaita. Kirje on merkityksetön, ja kaksi faktaa puhuvat huijauksen löytämistä vastaan. Ensinnäkin, Kettlewell keräsi viimeiset tutkimusaineistonsa aamun varhaisina tunteina eikä siis voinut vastaanottaa kirjettä 1. heinäkuuta ennen aineistonsa keräämistä. Hän selvästi lisäsi vapauttamiensa koivumittareiden määrää 30. kesäkuuta, päivää ennen kuin kirje lähetettiin, ei 1. heinäkuuta. Lisäksi, kuten Hooper myöntää, hän jatkoi suuremman koivumittarimäärän vapauttamista 30. kesäkuuta jälkeen. Ei ole mitenkään yllättävää että hän vangitsi useampia koivumittareita: mitä enemmän koivumittareita vapautettiin, sitä enemmän niitä vangittiin. Tämä suhde on lineaarinen suurella korrelaatiolla.
Mutta miksi Kettlewell vapautti enemmän koivumittareita alkaen 30. kesäkuuta?
Hän vapautti sekä kasvattamansa että vangitsemansa koivumittarit. Koska koivumittarit olivat vasta kuoriutumassa, hänellä oli rajallinen määrä joita vapauttaa tiettynä päivänä. Ei ole mitään syytä epäillä että suuremmat vapautusmäärät kuvastavat mitään muuta kuin vapautettavissa olevien koivumittareiden määrää. Joka tapauksessa, Fordin kirje ei olisi voinut vaikuttaa hänen päätökseensä vapauttaa useampia koivumittareita koska se saapui vasta ensimmäisen suuren vapautuksen jälkeen. Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi manipuloitu. Matt Young laski vuonna 2004 tilastollisia analyysejä Kettlewellin kokeista artikkelissa "Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution": laskelmat näyttivät selvästi, että variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnistettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella = Koivumittari pysyy validina paradigmana.
Kettlewellin tutkimustuloksia selvittää yksinkertaisesti fakta että on mahdollista vangita enemmän koivumittareita kun niitä vapautetaan enemmän sekä normaali kokeellinen variaatio. Kun kuunvalon vaikutukset lisätään yhtälöön, laskettu käyrä täsmää vielä tarkemmin Kettlewellin tutkimustuloksiin. Hooperin ad-hoc hypoteesia ei tarvita.
Hooperin väitteet perustuvat ymmärryksen puutteeseen erityisesti Kettlewellin tutkimuksista sekä yleisesti luonnontieteistä. Hooper todistettavasti ei harkinnut todennäköisintä syytä näkemiinsä muutoksiin, altistumista kuunvalolle, puhumattakaan siitä, että olisi ymmärtänyt että muutos uudelleenvangittujen koivumittareiden lukumäärissä alkoi ennen kuin Kettlewell olisi voinut lukea kirjeen joka väitetysti aiheutti tämän muutoksen. Hooperin ja Sargentin olisi pitänyt tehdä huolellinen analyysi ennen kuin Hooper röyhkeästi vihjaili että kyse olisi huijauksesta.
Kettlewellin johtopäätös, että saalistavat linnut olivat merkittävä tekijä teollisen melanismin etenemisessä, perustui ainakin neljään tutkimussuuntaan, kuten edellä yksityiskohtaisesti kerrottiin. Se ei nojannut ainoastaan vapautus-vangitsemis-tutkimuksiin. Sitä tukevat myös ainakin 30 eri tutkimusta eri yöperhoslajeista jotka myös kehittivät melaaniset muodot (Bruce Grant, "Fine Tuning the Peppered Moth", 1999) Toisin sanoen ; valtava määrä todisteita tukee Kettlewellin johtopäätöstä. Vaikka Kettlewellin vapautus-vangitsemis-tutkimus suljettaisiin pois, joutuisimme silti toteamaan, että teollinen melanismi on lintujen saalistuksen aiheuttaman luonnonvalinnan tulos, mahdollisesti muiden syiden lisäksi.
Siispä ei ole mitään perustaa olettaa että Kettlewellin tutkimustuloksia olisi tarkoituksellisesti manipuloitu. Variaatiot aineistossa eivät ole mitään muuta kuin näytteisiin ja muihin tekijöihin liittyviä epävarmuuksia, mahdollisesti liittyen kuun vaiheisiin. (Clarke , Frieda, Clarke, Dawkins & Kahtan "The Role of Moonlight in the Size of Catches of Biston betularia in West Kirby, Wirral, 1959-1988", 1990) On vastuutonta syyttää tunnettua naturalistia väärennöksestä yhden kirjeen ja täysin epätäydellisen, pikaisen tutkimusaineiston analyysin perusteella.
Sen sijaan Kettlewellin tutkimuksessa oli puutteita. Kaikkia tekijöitä ei oltukaan eliminoitu pois. Hän muun muassa vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin eivätkä suinkaan aina lepää rungoilla. Lisäksi hän vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella oli normaalisti. Tämä voi muuttaa lintujen syömiskäyttäytymistä. Tutkimuksen puutteet tiedettiin, mutta suoraksi huijaukseksi sitä ei voida syyttää. Esimerkiksi Naturen arvostelussa 1998 ei suinkaan väitetty että tutkimus ei osoittanut luonnonvalintaa ja yhteyttä teollisuusmelanismiin, vaan korostettiin sitä, että tutkimuksen yksityiskohdissa oli puutteita. Majerus päätti tehdä asialle ja teki kuten piti; Sen sijaan että väittäisi ilmiötä olemattomaksi siksi että koeasetelmassa oli puutteita, hän aloitti 2000 oman 7 vuotisen koesarjan, jossa puutteita pyrittiin korjaamaan testiasetelmilla. Kun asetelma oli korjattu, Majeruksen tutkimustulokset osoittivat, että Kettlewellin johtopäätös piti silti paikkaansa. Kun Kettlewellin tekemät virheet oli oli lopputulos käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja sillä on korrelaatio melanismin yleistymisen kanssa. Toisin sanoen Kettlewellin koeasetelman puutteet eivät tarkoittaneet että tulos olisi pakosti väärä. Majeruksen toistot korjauksin taas osoittivat että se on melko todennäköisesti totta.
On muistettava, että koivumittareita ei koskaan väitetty ”uuden lajin” tai ”makroevoluution” todisteeksi. Niissä nähdään evolutionistista muutosta valinnan seurauksena. Koivumittarit havainnollistavat mikroevoluutiota ja yhtä sen syistä. Koivumittarit todistavat, että luonnonvalinta on todellinen ilmiö. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tummat koivumittarit olivat aikaisemmin tuntemattomia; Kyseessä ei siis ole mikään "valkoisen ominaisuuden rappeutuminen pois populaatiosta", vaan päinvastoin, uuden ja ennen havaitsemattoman geneettisen informaation leviäminen. Hyönteiskokoelmista ei ole löydetty tummaa versiota ennen kuin vasta vuonna 1848. Tämän jälkeen niiden havaitseminen kasvoi nopeasti; "Parhaimmillaan" 95% koivumittareista oli tummanvärisiä.
Nykyisin tummien määrä on laskussa, joka johtuu siitä että luonnon tila on paranemaan päin.
Yleinen kreationistiväite on myös se, että koivumittarit eivät lepäisi puiden rungoilla ja että koivumittarivalokuvat olisivat huijauksia(~”Frauds”). Koivumittarit eivät lepää vain ja ainoastaan puiden rungoilla, mutta ne lepäävät niillä. 47 luonnosta löydetystä koivumittarista, 12 oli rungoilla ja 20 rungon ja oksan yhtymäkohdassa. Loput 15 olivat oksilla. Määrät ja rungolla olevien suhde muihin olivat jopa suurempia lähellä valoansoja (Majerus,"Melanism: Evolution in action", 1998). Prosentit ovat: 25% rungolla, 42% rungon ja puun yhtymäkohdassa, ja 31% oksilla. Eugenie Scottin "Evolution vs. Creationism" -kirjan sivu 221 huomauttaakin, että vaikka Wells korostaa koko ajan toistaen sitä, että koivumittarit eivät lepää rungoilla, hänen käyttämänsä lähde kertoo jotain aivan muuta.
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Jolloin herää kysymys siitä, kuka harhaanjohtaa tai on harhaanjohdettu. Hoo Wells ei osaa lukea tai ei kykene muistamaan lukemaansa, tai sitten hän ei kykene lukemaan tekstiä jota lähtee kritisoimaan kirjoihin asti huolellisesti. Tai sitten hän valehtelee tarkoituksellisesti.
Lisäksi koko kysymys rungoilla lepäämisestä on harhaanjohtavaa. Oksat tarjoavat samanlaisen suojaa kuin rungot. Oksissa ei ole mitään taikasuojaa, joka estää lintuja syömästä ja etsimästä ravintoa oksilta. Valokuvat, joissa on koivumittareita puunrungolla, lavastettiin, mutta vain havainnollistamiseksi. Valokuvat esittävät sitä, mitä luonnosta löytyy, joko rungolta tai oksalta. Lisäksi, valokuvilla ei ollut osaa eikä arpaa tieteellisessä tutkimuksessa tai sen johtopäätöksissä.Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Scottin kirja "Evolution vs. Creationism" vihjaakin siihen, kuinka olisi typerää vaatia että valokuvaaja joutuisi odottamaan että vaalea ja tumma perhonen istuvat siististi vierekkäin, vain jotta voisivat demonstroida että datan esittämään korrelaatioon hyvänä selityksenä on suojaväri. Pointti kun tulee kuvista joka tapauksessa selville.
Koivumittarit ovat toki saaneet osakseen muutakin ”kritiikkiä”, eikä syynä ole kyseisen tutkimuksen laatu, vaan pikemminkin se, että koivumittariesimerkki on erittäin tunnettu: Kun puhutaan luonnonvalintatutkimuksista, saa ”kadunmies” mitä luultavimmin ensimmäisenä mieleensä ”teollisuusmelanismin” : Näin on järkevää ajatella, että kyseisen testin kritisointi pyrkii vaikuttamaan pikemminkin ”yleiseen käsitykseen” = niillä pikemminkin vedätetään kadunmiestä kuin vaikutetaan oikeaan tieteeseen.
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Lisätietoja:
Matt Young,"Why the Peppered Moth Remains an Icon of Evolution",2004
Kenneth R. Miller,"The Peppered Moth - An Update",1999
Mike Dunford, "Wells on Moths: A Case Study In Misrepresentation", 2007
Mark Isaak, "Claim CB601" <-> "Claim CB601.4"
Eugenie C. Scott, "Evolution vs. Creationism - an introduction", 2005
Juha Leinivaara, "Koivumittarit kulttuurisodassa",2007
Larry Moran,"Peppered moths and confuced IDiots.", 2007
Larry Moran,"OhMyGod, these photographs are faked.",2007
Vedenpaisumuksen ihmiset
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Kreationisti Johann Jakob Scheuchzer väitti löytämäänsä fossiilin, jota kutsui nimellä Homo diluvii testis, tulvan jäänteenä olevaksi ihmiseksi. Myöhemmin Georges Cuvier kuitenkin osoitti, että kyseessä olikin jättiläissalamanterin fossiili.
Toinen "vedenpaisumusta todistanut" fossiili oli Scrotum humanum, jonka väitettiin olevan Raamatussa kuvaillun tulvaa edeltävän ajan jättiläisen (nefilin) kivespusseiksi. 60 senttiä pitkä ja 9 kiloa painava fossiili tunnistettiin myöhemmin Megalosauruksen reisiluun alaosaksi.
Kolmas samanmoinen oli kreationistien nimeltä Baugh ja Patton vuonna 1987 kehittelemä Humanus Daviddii eli "Pikku Daavid", kokonainen vedenpaisumusta edeltävä ihmislaji.
Baugh esitti löytönsä kirjoituksessa "Dinosaur. Evidence that Dinosaurs and Men Walked Together.". Humanus Daviddii kehitettiin kahden Paluxy-joelta löydetyn hampaan pohjalta, jotka myöhemmin osoitettiin kalan hampaaksi. Virhe on hyvin samanlainen, kuin evolutionistien "Nebraskan mies", jota kreationistit käyttävät usein todisteena evoluution sokaisevasta vaikutuksesta.
Pienempiä kreationistien huijauksia listatakseni mainitsen "Laetolin jalanjäljet", "Kanapoin kyynärpään", "Fontechevaden ihmisen", "Swanscomben ihmisen", "Vertesszollosin ihmisen", "Olmon ihmisen", "Moulin Quignonin leuan", "Oldowayn ihmisen", "Kanjeran ihmisen", "Castenedolon ihmisen" , "Lady Guadeloupen", "Galley Hillin ihmisen", "Foxhallin leuan", "Calaverasin ihmisen"
"Moab Manin", "Meister Manin trilobiittjalanjäljen","Malakiittimiehen", "Freiburgin kallon"...
Lisätietoja:
Jim Foley,
"Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"
Jim Foley, "Creationist Arguments: Anomalous Fossils",2004
"Creationist Frauds"