Demarkaatio ja tiede
“We must not forget that the controversy over Darwinism has a sociological or political dimension. Philosophers of science have developed a very relativist approach to knowledge claims. It is now regarded as a commonplace in the field that there is a “sociology of knowledge” and that an intimate relationship exists between knowledge and power."
(Phillip Johnson, "Anti-Darwinism Comes to the University: An Interview with Phillip Johnson.", Bible-Science Newsletter. 28(6), pp. 7-11. June 1990)
Eräs ID:n perustajan, P. Johnsonin pääargumenteista on se, että "virallisen luomistarinan" omistajalla on paljon valtaa yhteiskunnassa, eikä hän koskaan ole halunnut jakaa sitä. Ja että nykyisin virallinen luomistarina on tieteellä, ja Johnsonin harmiksi "naturalismilla", eikä kristityillä. Johnson ja muut ID:läiset painottavat melko usein tieteen relativistisuutta. Sitä, kuinka tiede ei ole niin loogista kuin on haluttu uskoa, vaan kuinka se on enemmän käsiäänestystä ja sosiaalista peliä, kuin totuuden etsimistä. He haluavat korostaa tieteen tätä puolta, etenkin "darwinismissa".
Kun yleisesti kuvataan tiedettä, se kuvataan jotakuinkin sanoilla "tiede on testattavissa". Mutta tämän sisältöä ei ole helppo kuvata, vielä vähemmän määritellä. Kaikkien mielestä ei ole tiettyä tieteellistä metodia tai proseduuria. Kun aiheena on epistemologinen naturalismi ja tieteen ja epätieteen erottaminen, kohdataan kaksi ongelmaa samanaikaisesti. Kun Karl Popper kiisti sen, että on olemassa jokin tieteen tie joka nojaisi löytämiseen, ja samalla yritti osoittaa että tiede eroaa muista ihmisten toiminnoista.
Popperhan kohdisti kritiikkiä erityisesti Marxilaisuuteen ja Freudin psykoanalyysiin, joita hän halveksi.
Popperin tutuksi tullut vastaus oli että episteemisyys tieteessä oli sitä, että väite voitiin testata siten että jokin tapahtuma ei sopisi teoriaan - eli falsifioitavuus. Tämä hyväksyttiin laajasti tiedemiesten joukossa, mutta kritiikkiäkin tämä näkemys on kohdannut. Kuhn korosti falsifioitavuuden sijasta sitä että tiede on käytännössä enemmänkin sarja maailmankatsomusten ja teorioiden vaihdoksia, kuin varsinaista metodia. ID:läiset ovat kannattaneet laajasti ajatusta että ID on vain toinen "paradigma". Evoluution puolustajat kuten Michael Ruse taas ovat pitkälti nojanneet siihen että kreationismi on huonoa tiedettä, koska se ei ole falsifioitavissa. Tämä ei kuitenkaan ole ainut tapa lähestyä tilannetta. Esimerkiksi Larry Laudan, kunnioitettu tieteenfilosofi, on hylännyt Popperin näkemyksen tieteestä.
Samaa kantaa edustaa myös "Talk.Designistä tuttu" John Wilkins.
Hänen mukaansa osa tieteestä on testattavaa ja jokin ei, osa tieteestä on empiiristä ja esimerkiksi osa teoreettisesta kosmologiasta ei ole. Osa tieteestä on kvantitatiivista ja osa kvalitatiivista. Tämä ei luonnollisesti tarkoita sitä että mitä tahansa voitaisiin pitää tieteenä.
Kun puhutaan näistä näkemyksistä, tiede kuvataan enemmänkin "family resemblance predicate";n kautta; Toisin sanoen johonkin ryhmään (tässä tapauksessa tieteeseen) kuulutaan, jos asia (tässä tilanteessa teoria) sisältää suurimmat osat ryhmän ominaisuuksista - ei välttämättä kaikkia.
Tämän näkemyksen mukaan ID epäonnistuu olemaan tiedettä lähinnä sen vuoksi että sen päämääreillä eli "designillä" ja "designerillä" ei ole sisältöä, eikä sillä ole itsellistä tutkimusohjelmaa, vaan kaikki tutkimusohjelmat saavat sisältönsä vain "vastateorian" kautta
Eli on pelkkää "kriittisyyttä jotain teoriaa kohtaan", eikä itsessään kykene suuntaamaan tutkimusta. ID:llä on tutkimussisältöä yhtä paljon kuin mitä misteli on puu : Mistelihän elää ainoastaan tammesta saamansa veden ja ravinteiden kautta. Kyseessä ei ole edes väärä vastakkainasettelu, sillä vaikka esimerkiksi Michael Behe ei näe RC:tä mikro- eikä makroevoluution kumoajina, syy miksi RC toimii todisteena Designille on se, että evoluutioprosessi ei hänestä kykene tuottamaan RC:tä. Ei X->Y pätee.
Äärimmilleen vietynä voidaan toki sanoa että "science is what scientists do", mutta tiede on myös enemmän kuin tämä. Tiede on empiiristä, selittävää, teoreettista, aktiivista, historiaan nojaavaa, kehittyvää kongnitiivista aktiviteettia.
Falsifioitavuus voidaan laskea myös yhdeksi tälläiseksi ominaisuudeksi. Ja koska ihminen on sosiaalinen eläin, on tiede myös sosiaalista toimintaa, eli tiedeyhteisön kannallakin on merkitystä.
Mutta tiede on myös liittoa ja yhteentörmäystä luonnon kanssa; Tieteessä on myös maailma joka "ei ole osa meitä", maailma joka on muutakin kuin maailmankatsomusta. Tieteessä on olennaisesti osa, jossa henkilön omat uskomukset eivät muovaa maailmankaikkeuden faktoja vaan toisinpäin. Ja tässä osassa ID epäonnistuu. Se ei kohtaa luontoa eikä tutki, vaan se on a priori päättänyt että luonnossa on Suunnittelua ja miettii millä keinoin tämä voidaan sovittaa havaintoihin, toisin sanoen etsii pelkästään keinoja joilla Suunnittelu voitaisiin todistaa, ei millä ehdoin se voitaisiin kokonaan hylätä.
Royal Societyn motto "Nullius in verba" - ei sanoista. ID taas on enemmänkin "Omnia in verba" - se on kaikki sanoista : Esimerkiksi Johnson on korostanut työssään näkemystä siitä että kun evoluutio ottaa kantaa siihen miten ihminen on tullut maan päälle, se on luomismyytti, ja että kaikkina aikoina virallisen luomismyytin omaajalla on paljon poliittis -sosiaalista valtaa, ja että aina tätä valtaa ollaan oltu haluttomia jakamaan. Johnson ja muu ID väki on toisin sanoen unohtanut että vaikka maailmankatsomus muokkaa jonkin verran sitä miten asiat nähdään oleviksi, myös se miten asiat ovat vaikuttaa havaintojemme kautta maailmankatsomuksiin.
Tämän näkökulman valossa on vaikeaa löytää mitään syitä sille miksi esimerkiksi Paul Feyerabendin kannattama relativismi olisi hyödyllinen näkökanta tieteen jatkokehitykselle;
Jos kaikki näkökannat olisivat yhtä perusteltuja eikä tieteellisillä perusteilla olisi etuoikeutettua asemaa muihin näkökantoihin nähden, olisi astrologia aivan yhtä todellisuudesta kertovaa kuin astronomia. Eivätkä esimerkiksi maapallosta otetuista satelliittikuvista voitaisi tehdä objektiivisia päätelmiä maan muodosta. Kyseessä olisi aina kuvan tulkinnasta, ja sen seurauksena lopputuloksena olisi pelkkä yritelmä kuvata maapalloa tavalla jonka ”objektiivisuus” perustuu pikemminkin suostutteluun ja propagandaan kuin mihinkään systemaattiseen tieteelliseen menetelmään. Tulkinnat kuvista olisivat pakotetusti pinnallisia ja edustisivat ainoastaan vaikutusvaltaisimpien tiedemiesten mielipidettä maapallosta. Ja että tätä mielipidettä käytettäisiin tukahduttamaan eriäviä mielipiteitä.
Demarkaation kimppuun
"In my argument against Intelligent Design Theory I will not contend that it is not falsifiable or that it implies contradictions. I’ll argue that Intelligent Design Theory doesn’t imply anything at all, i.e. it has no content. By ‘content’ I refer to a body of determinate principles and propositions entailed by those principles. By ‘principle’ I refer to a proposition of central importance to the theory at issue. By ‘determinate principle’ I refer to a proposition of central importance to the theory at issue in which the extensions of its terms are clearly defined.
I’ll evaluate the work of William Dembski because he specifies his methodology in detail, thinks Intelligent Design Theory is contentful and thinks Intelligent Design Theory (hereafter ‘IDT’) grounds an empirical research program.1 Later in the paper I assess a recent trend in which IDT is allegedly found a better home as a metascientific hypothesis, which serves as a paradigm that catalyzes research. I’ll conclude that, whether IDT is construed as a scientific or metascientific hypothesis, IDT lacks content.
(Ryan Nichols, "Scientific content, testability, and the vacuity of Intelligent Design theory", 2003)
Larry Laudanin ja lukuisien muiden tieteenfilosofien mukaan ei siis ole mitään yhtä selvää kriteeriä joka erottaisi tieteen muista ihmisten toiminnoista. Mutta että tämä ei tarkoita että ei olisi mitään keinoa erottaa että onko jokin hyvää vai huonoa tiedettä. Laudanin näkemyksen mukaan ei ole selvää rajaa tieteen ja epätieteen välillä, vaan että tieteessä on "harmaan sävyjä", joka koostuu teorian selitysvoimasta, toteutuneista ennusteista ja keinoista syventää tutkimusta. Laudaninkin näkemyksen mukaan teoria joka ei tarjoa tutkimussuuntia on hyödytöntä.
"Laudan, demarcation and the vacuity of Intelligent design" osoittaa ansiokkaasti että ID -piirin suuresti lainaama Larry Laudan ei sano mitä ID:läiset hänen väittävät sanoneen. quelle surprise..
Huono tiede on selvästi tunnistettavaa useimmille tiedemiehille, ja laajasti kaikki ovat yksimielisiä siitä että pseudotieteellä ei ole tekniikoita, ei metodeja eikä malleja. Ja ID on juuri tälläinen peto; Siltä puuttuvat kaikki.
Esimerkiksi Dembskin selityssuodatin on pelkkä "mitä emme ymmärrä, siihen laitamme leiman Design", eikä sillä ole mitään muuta metodia jolla tunnistettaisiin mitä "Design" on: ID on toki määritellyt älyn suunnatuksi valinnaksi, mutta tämä ei eroa luonnonvalinnasta, eikä tarjoa keinoa
tunnistaa Suunniteltu sen jälkeen kun Suunnittelutapahtuma on ohi, ja palautumattoman kompleksisuuden voisi ensiajatellen luulla kertovan jotain siitä mitä Design on, mutta perustelu jolla sekin ajatellaan "Suunnitelluksi" nojaa pelkästään "emme ymmärrä miten voisi syntyä luonnollisesti" -ajatteluun, joten sekään ei tarjoa laajennusta, vaan itse asiassa sanoo saman tietämättömyyteen vetoamisen toisin sanoin. ID on siis pohjimmiltaan pelkkä väite siitä äly on kaiken sen takana, joka intuitiivisesti vaikuttaa Suunnitellulta ja jonka syntyä ei osata selittää.
Aivan varmasti täällä on harmaita alueita tieteessä. Me emme tiedä ovatko jotkut näistä harmaista alueista hedelmällisiä tulevaisuudessa. Menestys mitaataan menestyksen jälkeen, ei ennen sitä. Joten on varmasti paljon sellaisia väitteitä jotka voivat pitää paikkaansa ja jotka tulevat olemaan tiedettä, mutta mitkä ovat ja mitkä eivät - se ei ole tässä vaiheessa selvää. Tiede tarvitsee harmaita alueita, jotta se voisi lisätä tietojamme, laajentaa niitä. Mutta varmasti täällä on myös "mustia alueita", ja ID ja muu kreationismi osuvat selvästi näille alueille. Vaikka tarkat demarkaatiokriteerit voivatkin puuttua, voimme yhä tunnistaa epätieteen sellaiseen törmätessämme.
Vaikka päivä voi muuttua yöksi laajan hämärän kirjon kautta, yö on yhä yö eikä se muutu päiväksi.
Vaikka ID -kannattajat usein valistavatkin meitä siitä että tieteen rajat ovat epäselvät ja että se, mitä naturalistisessa tieteessä kutsutaan tosiasiaksi ei ole välttämättä "Totta", että vaikka ennen totuudeksi väitettiin sitä että aurinko kiertää päivittäin maan ympäri. He kertovat että sitten tuli toinen teoria, jonka mukaan maa kiertäisi aurinkoa. Ja että tämä osoittaa, että tiede ja naturalismi ovat vain yksi monista ajatustavoista, joita ihminen on kehittänyt, ja että sen tuotokset eivät välttämättä ole totta ja varmoja ja että naturalismi on ylivoimaista ainoastaan niistä, jotka ovat kallistuneet skientismiin, ja että vaihtoehtona tarjotaan "kulttuurista moninaisuutta" ja "useiden vaihtoehtojen hyväksymistä". He kuitenkin unohtavat että pelkkä silmäys satelliittivalokuvastoon osoittaa että maa on pyöreä ja tarkempi analyysi vakuuttaa meidät että kierrämme aurinkoa. Ei yksinkertaisesti ole käynyt niin, että ennen Galileon mallia aurinko oikeasti olisi kiertänyt maata, vaan pikemminkin siitä että maakeskisyyden kannattajat ovat aina olleet väärässä, ja että vaikka maakeskisyydestä aurinkokeskisyyteen siirtyminen oli valtava maalimankatsomuksellis -kulttuurillinenkin muutos, ei käynyt niin että "sosiaalinen konsensus olisi vain vaihtanut tapaansa tulkita vaihtoehtoja ja todisteita", jonka seurauksena tieteen näkemä todellisuus muuttui, vaan että todellisuus pakotti tiedemaailman valitsemaan tietyn näkökannan. -Ja juuri tämä valitseminen, vaihtoehdoista huonomman karsiminen, on se joka aikaansai tieteellisen tiedon kehittymisen ja kasvun. Tiede ei siis ole pelkkää valtapeliä. Suunnaton merkitys on sillä, kuinka hyvin tiede kykenee ratkaisemaan tieteellisiä ongelmia = Yhdistämään faktoja, muuttamaan yksityiskohtien tietäminen kokonaisuuksien ymmärtämiseksi.
"For the last two decades, I have been arguing that, in the appraisal of theories and hypotheses, what does (and what should) principally matter to scientists is not so much whether those hypotheses are true or probable. What matters, rather, is the ability of theories to solve empirical problems-a feature that others might call a theory’s explanatory or predictive power."
(Larry Laudan, "How about Bust? Factoring Explanatory Power Back into Theory Evaluation", Philosophy of science, Vol. 64, 1997)
Lisätietoja:
John Wilkins, "Demarcating science",2006
-||-, "The Demarcation Problem...again",2006
Elliot Sober, "What is wrong with Intelligent Design?",2007