Historiaa
Emmaus jokioinen ry:n historiaa pitk�aikaisen Emmausvapaaehtoisty�ntekij� Beritin kuvaamana (80-luvulla):

"Emmaus Jokioinen ry:n historia juontaa juurensa jo 60-luvun Helsinkiin. Siell� toimi Emmaus-Yst�v�t ry.
Porukkaan mukaan tuli pari kaksikymppist�: Sussi ja Joe, jotka halusivat keskitty� avustamaan nimenomaan ja yksinomaan eri ryhmi� kehitysmaissa. He hankkivat talon Oulunkyl�st� Helsingin keskustan ulkopuolelta, jossa he k�ynnistiv�t Emmaus-toimintansa. Oulunkyl�n tilat k�viv�t liian pieneksi ajan my�t� kasvanelle Emmaus-yhteis�lle ja vuonna 1972 saatiin kaupungilta uudet toimitilat  Malmilta. Siell� toimi vakituisesti 3-5 henke� k�sitt�v� yhteis� ja t�n� aikana toteutettiin ensimm�iset vaatel�hetykset  kehitysmaihin: MPLA: lle Angolaan ja Chilen Emmaus-ryhmille.

Vuonna 1976 p��tettiin kertakaikkiaan, ett� nyt me kyll� muutetaan maalle.Vuokrasopimus kaupungin kanssa oli p��ttynyt. Alkoi perusteellinen etsint�: Hankittiin pieni "Tippa-rellu", jolla kierreltiin Etel�-Suomea, l�hetettiin monisteita kiinteist�v�litt�jille, ihmeteltiin.
Toukokuussa 1977 k�vimme Jokioisissa katsomassa myyt�v�n� olevaa rappeutunutta maalaistaloa. Se ei vaikuttanut kovin innostavalta, vaikka hinta olikin sopiva, 60.000 mk. Aloimme kuitenkin mietti�: �sken n�kem�mme paikka t�ytti hyvin ehdot, joita olimme asettaneet: hinta oli sopiva, tiloihin mahtui ainakin 6-7 ihmist� asumaan (omat huoneet), talo sijaitsi asutulla alueella, sen ohi kulki suhteellisen iso tie.
Perustettiin yhdistys nimelt� Emmaus Jokioinen ry. ja niin Inkin vanha sukutilan p��rakennus vuodelta 1877 siirtyi perustettavan yhdistyksen nimiin. Jokioisiin muutimme 1.6.1977.
Ensin purimme vanhan liiterin, nostimme sen lattiaa metrill� ja sen p��lle alkoi lajittelurakennus nousta: ensin lattian valu, sitten lattia ja sein�t.
Ja ty�t� riitti, vesi ja viem�rikin oli saatava keitti��n ennen talven tuloa. Huone huoneelta eristettiin niin lattiat, sein�t kuin v�likattokin.
Katto uusittiin, piippuja korjailtiin, yksi hormi uusittiin kokonaan. Suurin ty� ehk� oli talon perustan teko: kahdenmetrin v�lein kaivettiin kaksi metri� syv� kuoppa, johon valettiin metrin pitk�, puoli metri� leve� ja kaksi metri� korkea pylv�s. Sein�� oli nostettu tunkilla ja pylv��n valmistuttua se laskettiiin j�lleen paikoilleen.

Kun aloitimme toimintamme Jokioisilla kukaan sik�l�inen ei ollut kuullut Emmauksesta halaistua sanaakaan. Aloitimme siis todella nollapisteest�.
Pikkuhiljaa ker�ys kuitenkin kasvoi - ja tavaran laatu parani. T�m� suuntaus on jatkunut t�h�n p�iv��n asti. Edellytys tavaran tulolle tietenkin on, ett� lahjoittajat luottavat meihin ja ainakin osa heist� haluaa tietoisesti tukea kohteitamme Angolassa, Chiless� ja Nicaraguassa."           
Hosted by www.Geocities.ws

1