Kun eurooppalaiset aloittivat Afrikan kansojen voimallisemman alistamisen omiin tarkoituksiinsa 1800-luvun lopul-la, portugalilaisetkin tunkeutuivat sis�maahan, mist� oli lopulta seurauk-sena j�rjest�ytynyt aseellinen vasta-rinta 1960-luvulta l�htien. Vastassaan portugalilaisilla oli kolme vapautus-liikett�: MPLA, Unita ja FNLA, kaikilla erisuuntaiset tavoitteet.
Siirtomaakausi p��ttyi Portugalin neilikkavallankumoukseen 1974 ja Angolan itsen�istymiseen 1975. Eri vapautus-liikkeet muodostivat yhteishallinnon, joka kuitenkin jo muutaman kuukauden p��st� hajosi ja muuttui sis�llissodaksi vallan k�siins� saaneen MPLA:n ja toisten liikkeiden kesken.
Unitaa tukivat Yhdysvallat ja Etel�-Afrikan apartheid-hallinto, joka tuol-loin miehitti Namibiaa ja jonka etujen mukaista oli vastustaa Namibian vapautusliikkeen SWAPO:n kanssa yhteis-ty�t� tekev�� MPLA:ta; MPLA:ta tukivat Neuvostoliitto ja Kuuba, ja v�hitellen pois kuihtunutta FNLA:ta Mobutu Sese Sekon Zaire ja Kiina.
90-luvun alussa maailmanpolitiikan suhteet muuttuivat, suora ulkopuolinen tuki sodan osapuolille lakkasi ja 1991 Angolassa saatiin aikaiseksi rauha, ja j�rjestettiin maan ensimm�iset, YK:n valvomat vaalit, jotka MPLA voitti. Unita kielt�ytyi hyv�ksym�st� itselleen tappiollista tulosta ja aloitti sodan uudelleen. Vuonna 1994 saatiin aikaan toinen, Lusakan sopimuksena tunnettu rauhansopimus, mutta kun Unita ei useiden aikatakarajojen siirtojenkaan j�lkeen tuntunut etenev�n aseista-riisunnassa ja er�iss� muissa sopimuksen ehdoissa, tilanne luisui levottomuuksien kautta j�lleen sodaksi.
YK:n turvallisuusneuvosto on tuominnut Unitan p��asiallisena syyllisen� Angolan yh� jatkuvaan sis�llissotaan (esim. S/RES/1295), koska se ei suostu hyv�ksym��n rauhan l�ht�kohtana pidetyn Lusakan sopimuksen ehtoja. Unita kykenee kuitenkin jatkamaan sotaa hallinnassaan olevien alueiden timanteilla, joita se onnistuu salakuljettamaan kauppasuluista huolimatta maailman timanttikaupan keskuksiin ostettaviksi.
