Olet ehkä havainnut, että elokuvissa käydessäsi kuva on joskus (harvoin) kuin iso televisioruutu, useimmiten leveämpi ja joskus todella leveä, postiluukkumainen.
Televisioruudun vastapainoksi alettiin toisen maailmansodan jälkeen kehitellä erilaisia laajakangasmenetelmiä. Filmileveyksiäkin kasvatettiin: 35 mm leveän normaalifilmin tilalle 70 mm leveä filmi.
Leveää filmiä esittäviä teattereita oli Suomessa kuitenkin vain Helsingissä ja Turussa.
Kustannusten minimoimiseksi 35 mm filmillä vakiintuivat käyttöön seuraavat kuvakoot:
Normaalikuva on ollut käytössä elokuvan alkuajoista saakka. Nykyisinkin suuri osa elokuvista kuvataan videolevityksen ja televisioesitysten mustien ylä- ja alareunojen välttämiseksi normaalikuvana, vaikka teatteriesityksissä kuva näytetään useimmiten laajakuvana.
1920-50- lukujen vanhoja elokuvia ei saisi esittää laajakuvana, koska päät ja jalat leikkautuvat pois.
Suomessa käytössä ovat kuvasuhteet 1: 1,66, 1:1,75 ja 1:1,85 (yleisimmin käytössä 1:1,75).
Kuva projisoidaan normaalioptiikkaa lyhemmän polttovälin omaavalla laajakuvaoptiikalla.
Kuvan rajaaminen tapahtuu elokuvakoneen kuvaportilla.
Näin saadaan aikaan valkokankaalle todella leveä kuva. Anamorfisella optiikalla kavennetaan kuva filmiruutuun ja esitettäessä kuva levitetään vastaavalla optiikalla. Otettiin käyttöön USA:ssa vuonna 1953, Suomessa elokuvateattereissa 1954. Ensimmäisen suomalaisen CinemaScope- elokuvan "Juha" ohjasi T. J. Särkkä 1956.
Yläkuva: filmillä oleva kuva
Alakuva: valkokankaalle levittäytyvä kuva. 007 näyttää paremmalta.
