Kuhmolainen 3.1.1995
Tuttavani tuli elokuvista. "Minä vanha kyynikko nauroin ja itkin", hän kertoi. Kuusitoistavuotiaanikin totesi kuvan olevan "älyhyvä", joten pitihän se nähdä. Ja tunnustaa täytyy, kyllä se Forrest Gump nauratti ja vähän itkettikin.
Elokuvissa kaikki on mahdollista. 75:n älykkyysosamäärällä valmistutaan yliopistosta ja tullaan miljonääreiksi.
Elokuvissa suuri rakkaus voittaa ja he saavat toisensa.
Ehkä noin. Ehkä ei. Kyllä oikeassakin elämässä pätee Forrest Gumpin äidin viisaus: Elämä on kuin suklaarasia, ei koskaan tiedä mitä saa.
Viisaita äitejä on oikeastikin. Heitä, jotka osaavat sanoa asiat niin että "minäkin sen ymmärsin".
On sydämen tuskaa, joka hellittää yksinkertaisen. vilpittömän ystävyyden myötä siinä määrin, että jalaton löytää jalkansa.
On sydämen uskoa, joka ylittää kaikki todennäköisyydet.
Dietrich Bonhoeffer ei ollut aikansa filmitähti. Ei onnistuja muutenkaan. Ei osannut pitää puoliaan, vaan päätyi uskonsa vuoksi vankilaan. Sieltä hän teloitusta odottaessaan lohdutti rakkaitaan kirjeillään ja runoillaan.
Kuolemansellin todellisuudessa on syntynyt meidänkin virsikirjaamme päätynyt runo.
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.
Marjatta Hämäläinen
Ensi sunnuntain jumalanpalvelustekstit: Ps. 73: 23-28, Ap.t. 8: 26- 39. Matt. 3:11 - 12