14.4.2006 Joensuu
17.4.2006 Turku
--
hein�kuu -06 Janakkala, agirotu
Kyll�, helpommalla olisin p��ssyt, jos olisin valinnut rodukseni paimenkoiran tai terrierin. Setterin kanssa harrastaminen vaatii koiran ohjaajalta paljon k�rsiv�llisyytt�, kieroutunutta huumorintajua, oveluutta ja valitsemansa rodun luonteen ymm�rt�mist�.
Eik� riit�, ett� k�rsiv�llisyytt� riitt�� koiralle. K�rsiv�llisyytt� pit�� olla my�s kuunnella kaikkien niiden neuvot, joiden koirat eiv�t koskaan ole karanneet radalta, eiv�t ole koskaan poissa hallinnasta eiv�tk� voisi v�hemp�� v�litt�� lent�vist� linnuista tai lehdist�. Jos palveluskoira sanoo: "Ohjaajani, mit� voin tehd� sinua miellytt��kseni", setteri sanoo: "Mit�s mit� t�st� hy�dyn?" Setterin kanssa ei voi harrastaa mit��n, mist� se ei itse pid�, tai miss� ohjaaja ei ole itse kympill� mukana. Setterin motivoimiseksi on usein teht�v� moninkertainen ty� moniin muihin rotuihin verrattuna, joten nostan hattua kaikille, jotka ovat kyenneet setterins� agilityyn kouluttamaan!
Settereist� useimmiten agilityradalla tapaa punaista irlanninsetteri�. Pirsettej� on n�hty kisaradoilla jopa SM-tasolla saakka! Gordonienkin lukum��r� radoilla on lis��ntym��n p�in, menestyst� hidastaa kuitenkin n�iden mustien otusten karkailutaipumus. Muutama englanninsetterikin on harrastuksen aloittanut, mutta virallisissa kisoissa niit� ei t�ll� hetkell� n�y.
Pitk� ja vauhdikas askel lis�ttyn� suurella juoksemisen halulla aiheuttavat useille maksikoirien omistajille niin tutun kontaktiongelman. Kaikki setterit kun tuntuvat Rrrrakastavan juoksemista. Mit� kovempaa ja mit� pidemm�lle, sen parempi. Ehdi siin� sitten pys�hdell� kontaktiesteille, pyh.
Setterit agilityradalla ovat mit� parhainta viihdett�. Setterit lienev�tkin (ainakin agility� tuntemattoman) yleis�n lempirotu. Ne kun eiv�t aina pysy radalla, saattavat k�yd� moikkaamassa tuomaria tai sitten ovat muuten vaan hassuja korvat ja karvat lepattaen juostessaan.
Agilityharrastuksemme alkoi TSAU:n alkeiskurssilta tammikuussa 2002. Esteiden oppiminen k�vi Leevilt� perin kivuttomasti. Suurimman ongelman (setterill� tietysti) muodosti s�hl�ys ja karkailu.
Alkeiskurssin j�lkeen jatkoimme alkeiskurssin jatkokurssille, ja sen j�lkeen Kati Rostin pienryhm��n.
Elokuussa 2002 kisasimme kahdet m�llikisat, joista molemmista tuloksena 5 vp. �ets�ss� olimme luokkamme kolmansia, ja Turussa voitimme!
Erityisesti TSAU:n kes�kuun megakisojen j�lkeen alkoi ep�toivo vallata mieleni. Leevi karkasi _jokaiselta_ kolmelta radalta viikonlopun aikana. Viimeiselt� radalta se l�hti vain kahden suoritetun esteen j�lkeen. P��tin kuitenkin sitke�sti yritt�� ratkaista karkailuongelman. Vaikeaksi tilanteen teki se, ettei Leevi karkaillut treeneiss� ollenkaan, vaan ainoastaan kilpailuissa. Kysyin neuvoja kouluttajilta ja setteriharrastajilta, ja tulin siihen tulokseen, ett� olen itse opettanut koirani karkaamaan. Leevi nimitt�in selv�sti nautti tilanteesta, jossa kirmaan sen per�ss� ymp�ri kisakentt�� ja huudan sit� nimelt�. P��tin, ett� koiran on t�st� l�hin otettava kontaktia minuun, eik� p�invastoin. Aikakin alkoi kulua v�hiin, sill� agirotu l�hestyi uhkaavasti. Sovimme treeniryhm�mme muiden j�senten kanssa, miten toimimme, jos Leevi karkaa. Kun Leevi sitten karkasi (pitk�st� aikaa treeneiss�), min� piilouduin, ja muut ottivat sen kiinni. Annoin sen mietti� tekosiaan kymmenisen minuuttia puuhun sidottuna ilman mink��nlaista huomiota. Ja se tehosi! Lopputreenit meniv�t ilman karkailua, samoin viimehetken harjoitukset Aron Jaanan johdolla.
Jyv�skyl�n agirotuviikonloppu olikin sitten eritt�in onnistunut, kun koirani pysyi radalla!
Perjantaina otimme hylyn. Leevi varasti l�hd�st�, enk� kerinnyt k��nt�� sit� oikealle esteelle. Ensimm�inen rata meni muutenkin melkoiseksi s�hl�ykseksi, sill� saavuimme kisapaikalle vasta 15 minuuttia ennen rataantutustumista. Eksyimme matkalla muutaman kerran, eik� fiilis ollut kovin korkealla.
Lauantain agirotukisassa otimme yhden kontaktivirheen, ja useita rimoja alas. Lis�aikaa tuli siis reilusti, mutta muuten ratamme oli melko nopea. Ja mik� t�rkeint�, Leevi pysyi radalla!
Ensimm�inen hyv�ksytty tulos saavutettiin vihdoin agirotuviikonlopun sunnuntaina 6.7.2003 Markku Vuorisen radalta. Tulos 5 vp, aika -13,73. Mukavan tuntuisen radan j�lkeen oli tippa silm�ss�, ja Leevi sai leluja, rapsutuksia ja herkkuja!
Kun Leevi alkoi pysy� keh�nauhan sis�puolella, ja min� sain keskitty� ohjaamiseen, alkoi tuloksiakin radoilta synty�. Ensimm�isen 0-tuloksemme saimme Uusikaupungista hyppyradalta 27.7.03 sijoittuen toiseksi. Toinen nolla, ja luokan voitto, tuli Littoisista vajaata kuukautta my�hemmin. Kolmannen nollan haimme ATT:n kisoista Turusta syyskuussa 2003, ja samana viikonloppuna starttasimme my�s ensimm�isen 2-luokan radan, jolta puolivahingossa saimme 0-tuloksen ja kolmannen sijan. Ensimm�inen nousutulos kohti kolmosluokkaakin on siis plakkarissa.
Joensuuhun syksyll� 2003 muutettuamme kehityksemme jumiutui t�ysin. Treenasimme koko talven ilman kouluttajaa, ja tulokset olivat sitten sen mukaisia.. Koko kes�n 2004 painimme pahenevan kontaktiongelman kanssa, ja bonuksena saimme karkailuongelmankin palaamaan. Syksyll� 2004 p��tin, ett� nyt on tuleva muutos! Perustimme muutaman kaverin kanssa pienen treeniryhm�n, jossa koirakohtaista treeniaikaa on riitt�v�sti. Talven tavoitteena on saada kontaktit ja motivaatio kuntoon.
Jonkinlaisia tuloksia oli havaittavissa jo Ahvenanmaan kisoissa tammikuun lopulla 2005, kun saimme toisen sijoitusnollamme kakkosluokasta, hyppyradalta! Edellisest� nollasta oli ehtinyt kulua jo melkein vuosi ja viisi kuukautta. Ecker�n radoilla kontaktit eiv�t viel�k��n onnistuneet kunnolla, mutta hyppyradan nolla kannustaa kuitenkin jatkamaan.
Sitke�ll� treenill�, ja kisoissa harjoittelemalla kontaktit alkoivat vihdoin sujua. Tammikuun 28. p�iv� 2006 vihdoin saimme taas nollia! Ecker�-hallissa riemu raikasi, kun Leevi teki ensin nollan hyppyradalla, ja sijoittui kolmanneksi. Tulos ei oikeuttanut viel� luokkanousuun, koska yksi hyppisnolla oli jo plakkarissa. Samana p�iv�n� saimme viel� SEN nollan, joka oikeutti vihdoin siirtym��n kolmosluokkaan!