![]() Tervetuloa!
"Toan Talli"? Hmm, mitä se tuo mieleesi? Ehkäpä viikinkien sotaseikkailut? Tai jotakin aivan muuta? No, asiani olikin ilmoittaa, että olet saapunut jälleen yhden virtuaalsen tallin sivuille: Tervetuloa vain tänne hirnuvien bittihepojen keskelle! Haamukatu-niminen talli perustettiin 21. syyskuuta vuonna 2008. Siitä lähtien talli on toiminut lämminhenkisenä ratsastuskouluna. Alkuvuodesta 2009 talli vaihtoi nimeään Toan Talliksi, mutta sisimmässään talli on pysynyt aivan samanlaisena alusta lähtien. Pienessä tallissamme on vain 10 karsinaa (+ neljä karsinaa yksityisille), mutta pieni koko ei ole koskaan vielä estänyt hauskanpitoa talliporukan kesken. Tuntien lisäksi talli järjestää tietenkin myös hoitajatoimintaa, johon suhtaudutaan tallilla rennosti: Hoitajille on raatamisen lisäksi keksitty paljon muitakin aktiviteetteja, joihin hoitajat saavat osallistua aina jaksamisen mukaan. Mielenkiintosi siellä ruudun toisella puolella varmaankin herpaantuu herpaantumistaan, joten en pidättele sinua enää: Tervetuloa vain tänne peremmälle. Muistathan vielä, että Toan Talli on vain virtuaalinen talli, mikään tällä tallilla ei tapahdu oikeasti. Toivottavasti viihdyt, eikä olisi ollenkaan haitaksi jos rustaisit sanan tai pari vieraskirjaamme. Talvisin terveisin tallinomistaja Chu virtuaalitalli / a sim-game stable |