KOULUVALMENNUS 17.07.

Pidän nyt taas kouluvalmennuksen puoleen vuoteen, tähän otetaan vain hoitajia ja yksityisten omistajia. Ryhmiä on kaksi, ja kumpaankin otetaan 4 osallistujaa. Valmennuksessa pyritään parantamaan  hevosen tottelevaisuutta ja ratsastajan pohkeiden ja raipan käytön rajoittamista. 

Rajoitukset
- Viimeinen osallistumispäivä on 13.06.
- Yksi ihminen saa tuoda vain yhden hevosen koko valmennukseen
- Yksi hevonen saa osallistua vain kerran koko valmennukseen
- Hoitajat saavat osallistua omalla hoitsullaan, mutta ei pakko
- Vain hoitajille ja yksityisten omistajille

Osallistuminen
Kaikki osallistumiset sähköpostiini [email protected] otsikolla Koulu2, tai yksityisten omistajat heidän hoitoviekkuunsa ja hoitajat omaansa. :)
Osallistumiset seuraavassa muodossa:
Ryhmä
Nimi  - <a href="http://-alkuine osoite">Hevosen nimi</a>

Ryhmä 1
Tikru, Tuhkan Henki
Tuhka kulki kauniisti kaula kaarella jo valmennuksen alussa, kaartui kauniisti kulmissa ja keskittyi tehtäviin. Pohkeen väistön kanssa tuli hieman ongelmia, mutta oikeilla avuilla ja pienellä avustuksella nekin saatiin sujumaan ihan hyvin. Pienemmillä käännöksillä Tuhka oli hieman jäykkä, joten venytimme eri taivutuksilla Tuhkan kylkiä. Välillä Tuhka kyllästyi liikkumiseen, ja tuli annettua hieman turhan selvät pohjeavut. Raippaa käytettiin sopivasti, melkein mieluummin käyttäisit raippaa kuin pohkeita. Istunnassa ei muuta moittimista kuin että istuit hieman etukenossa, joten pidätit koko ajan lantiolla Tuhkaa.

Ådessa, Dyfra frá Bylur
Dyfra totteli sinua heti alusta asti mukisematta, kaartui kauniisti ja totteli ohjasotteita. Välillä Dyfra alkoi kyllä mennä tölttiä kesken ravin, täytyi hidastaa raviin ja nostaa ravi uudestaan. Temmon vaihteluilla ja kiemuroilla saatiin Dyfra hereille, ja aloitettiin keskittymistä vaativat tehtävät. Pohkeenväistöstä suoriuduttiin melkein puhtaasti, vähän sai neuvoa, mutta sitten meni kyllä taidokkaasti molempiin suuntiin. Ådessa istui koko valmennuksen ajan hyvin, ei häirinnyt Dyfraa. Pohkeiden käyttöä voisi kuitenkin vähän vähentää, kyllä se Dyfra uskoo vaikka vain koskettaisi pohkeilla kylkiä.

Ryhmä 2
Cressida, Saharas Dark Prince ox
Prinssi laahusti eteenpäin ja näytti kuin nukahtaisi siihen paikkaan. Cressidan istunnan korjaamisen (istui hieman kumarassa ja vinossa) jälkeen Prinssi kulki vähän reippaammin, mutta laahusti silti edelleen. Pienten alkulämmittelyjen, ja temmon vaihtelujen jälkeen, ori heräsi hieman ja oli valmis haasteisiin. Kootun laukan jälkeen Prinssi sai tehdä vähän avotaivutuksia laukassa. Harjoittelimme vähän lisättyjä askellajeja myös, käyntiaskeleiden venyttäminen oli hieman vaikeaa. Apujen käyttö oli juuri sopivaa, että Prinssi tajusi mitä pyydetään eikä kyljet kuluneet puhki.

cassie, Serenin Pikku Kirous
Kirous kulki heti valmennuksen alusta asti reippaasti eteenpäin, lämmittelyjen jälkeen päästiin jo kokeilemaan koottuja askellajeja Kirouksella. Pienten neuvojen jälkeen cassie sai jo Kirouksen kulkemaan kauniisti kaula kaarella kootussa ravissa ja laukassa. Pari virhettä cassie teki kääntäessään ravissa voltille, mutta nätisti Kirous kääntyi ja taipui silti. Sulki ja avotaivutus menivät hienosti käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin, laukassa se oli vielä vähän hakusessa. Laukanvaihdot askeleessa olivat ilmeisesti aika hauskoja, sillä cassie alkoi nauraa kun Kirous aloitti hyppelyn. Vastalaukkaankin Kirous joutui laukkaamaan, ennen kuin pääsi talliin. cassie istui selässä hyvin, mutta opittavaa löytyy. Pohkeita ei tarvinnut edes käyttää kun Kirous oli niin energisellä tuulella.


leiska © angstiina, tekstit © Ziki
ulkoasu on testattu toimivaksi IE:lla ja Mozilla firefoxilla
Cheval Delamer is a sim game stable

 

1
Hosted by www.Geocities.ws