YÖJUTTUJA 18.07. JA 26-27.07.

Näissä molemmissa ollaan hereillä yötä, toisella mennään ratsastamaan ja toisella ollaan ihan yötä. Molemmat ovat jälleen kerran tarinan kirjoittamista, yritän seuraavaksi kerraksi saada jotain pelkkää kommenttijuttua. :D Nämä päivät vähän erillään, mutta toisen pakko olla synttäreiden aikaan ja toisen sitten täysikuun aikana,

1. Yöratsastus
Kolme ensimmäiseksi ilmoittanutta hoitajaa pääsevät Zikin johdolla ratsastamaan metsään, päiväksi on valittu 18.07 täysikuun aikaan. Ratsastukselle arvotaan hevoset joille ei edes oteta hoitajaa, siis kaikki pääsevät ratsastamaan koulutuksessa olevilla hevosilla. Yöratsastuksesta kirjoitetaan tarina, myös Ziki kirjoittaa oman tarinan.

2. Chevalin synttärit
Koskaan olleet tallilla yötä? No nyt on siihen mahdollisuus, sillä Ziki antaa hoitajien Cheval Delamerin synttäreiden kunniaksi yöpyä tallilla. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, mutta ainakin järjestetään. Aamulla sitten juhlitaan synttäreitä ja pääsette ratsastamaan Zikin järjestämään tehtävään. Siitä sitten myöhemmin lisää, mutta paljon tapahtumaa on. ^^ Tarinat vasta kun Ziki on kirjoittanut omansa. Pidetään 26-27.07.

leiska © angstiina, tekstit © Ziki
ulkoasu on testattu toimivaksi IE:lla ja Mozilla firefoxilla
Cheval Delamer is a sim game stable

 

Hosted by www.Geocities.ws

1