Ivor's Board on virtuaalinen yksityistalli, joka toimii jonkinlaisena sisartallina Ivor Arabianwarmbloodsin kanssa. "Ivorin Majoitus" on pieni sivutalli, joka majoittaa yksityishevosia ja järjestää näille myös toimintaa parhaansa mukaan. Aktiviteettia järjestäväksi suurtalliksi Ivoria ei kuitenkaan voi kuvailla. Yksityishevosten omistajilla on mahdollisuus kirjoittaa päiväkirjaa, jota myös minä luen ja saatan innostua myös kirjoittamaan. Tallissa asuu myös omia yksityishevosiani.
Talli sijaitsee virtuaalisessa Saksassa, Hessennin osavaltiossa, ja tallin tonttiin kuuluu kymmenpaikkainen talli, kymmenen tarhaa, laitumet, kenttä ja maneesi, joka on yhteinen toisen tallin kanssa. Vuokramaksua vastaan kaikki tallin tilat ovat käytössä. Vuokran maksu tapahtuu minusta kaikista yksinkertaisimmalla tavalla. Asiakkaille lähetetään kuun viimeisenä päivänä tiedotuskirje, jonka kuittaamalla menneen kuun vuokra on maksettu. Palveluita meillä on kolmia erilaisia; täysihoito, puolihoito ja karsinapaikka. Lisää voit lukea kohdasta "informaatio". Katso, josko sinäkin löytäisin itsellesi ja hevosellesi sopivan paketin.
Ivor's Board perustettiin joulukuussa 2008. Olen aina haaveillut yksityistallista ja onhan minulla sellainen ennenkin myös ollut, oli Weldway nimeltään. Tallin toiminta romahti kun asiakkaamme eivät osoittaneet minkäänlaista mielenkiintoa tallin toimintaa kohtaan. Ivor'sista tuleekin talli, joka ei painosta ketään mihinkään, sillä itsekkään en aio ottaa tallin toiminnasta stressiä.
Tervetuloa tutustumaan Ivor's Boardin sivuihin!
Terveisin, Wetched (VRL-2116)