Tadd saapui meille hein�kuun puoliv�liss�, kauniina kes�isen� p�iv�n� Amerikasta. Tadd oli intoa t�ynn� kun se p��si veryttelem��n itse��n, lento matka oli ollut sille varmasti raskas ja paikat oli varmasti puuduksissa sen mattua pieness� h�kiss�. Taddista huomasi heti, ett� se on virke� ja vierstamaton nuori, noin kolmen vuoden ik�inen uros. Sen ulkoinen olemus puhkui tarmoa ja ylv�ytt�. Kun se luovutettiin minulle, olin aivan haltioissani t�st� upeasta otuksesta, se tutki minut mit��n pelk��m�tt� kun laskeuduin sen tasolle. Se hyv�ksyi minut ongelmitta, mietin kuitenkin vain, ett� olisi kuitenkin pieni riski tuoda toin macho uros vieraaseen koiralaumaan. Kaikki l�hti kuitenkin sujumaan hienosti, tosin Rumban kanssa sen t�ytyi selvitell� v�lej��n ja johtajuutta, toistaiseksi se on viel� Rumballa.
Tadd on muutenkin sopeutunut hienosti suomen oloihin. Se on ollut oikein tyytyv�inen p��stess��n pitkille lenkeille eik� koko aikaa ole tarhaa ymp�r�im�ss�. Taddissa on selke�sti hyvi� ty�koiran piirteit� ja tarkoituksena olisikin l�hte� kisaamaan PK puolella aktiivisesti ja n�yttelyiss�kin t�ytyy t�m�n herran kanssa k�yd� py�r�ht�m�ss�.
Tadd on hieman viile� muita ihmisi� kohtaan ja ajoittain muita koiria. Laumamme nuoret ja hieman vanhemmat neitokaiset saa sen kuitenkin nopeasti sekaisin ja se ylv�stelee menn� rintakarvat pystyss� neitojen seassa. Usein meid�n �kkipikaiset tytt�set antavat hieman hammasta, josta Tadd kuitenkin innostuu viel� enemm�n. Oikea naisten mies. Tadd on onnistunut sulattamaan monet syd�met jo t��ll� ollessaan.